Toscakakullinen kaipuuta

Toska

Russian – Vladmir Nabokov describes it best: “No single word in English renders all the shades of toska. At its deepest and most painful, it is a sensation of great spiritual anguish, often without any specific cause. At less morbid levels it is a dull ache of the soul, a longing with nothing to long for, a sick pining, a vague restlessness, mental throes, yearning. In particular cases it may be the desire for somebody or something specific, nostalgia, love-sickness. At the lowest level it grades into ennui, boredom.”





Törmäsin sanaan eilen illalla. Löysin toki liudan vastaväitteitä siitä, miten sana halutaan kenenkin toimesta ymmärtää, mutta se ei liity tämän jutun kontekstiin. Tuleehan minullekin ensimmäisenä mieleen äidin tai pikkusiskon leipoma toscakakku, tuttavallisemmin “toska”.

Se, minkä vuoksi nostin lainauksen tänne, on tuo yksi tuumaus kaiken keskellä: a longing with nothing to long for.

Siihen kulminoituvat omat tuntemukseni matkailusta. Minä vain olen sellainen, että kaipaan kaivata. Ikävöin usein. Muistelen matkoilla tapaamiani ihmisiä, ihoja, hetkiä ja häivähdyksiä. Saan kummallista ponnetta siitä, että ulkona sataa eli ei ole pakko lähteä lenkille eli saan hyvillä mielin vain kirjoittaa kokemastani, näkemästäni ja tuntemastani.

Sillä se jos mikä saa minut taas kaipaamaan, ikävöimään vähän lisää, mielimään matkaan ja seikkailuun.

Toska.

Nyt ymmärrän, miksi olen aina pitänyt niin paljon tuosta rahvaasta leivonnaisesta. Se saa haikailemaan kotiin, ja sitä tunnetta minä aina kaipaan reissuillani.

Ehkä minä siis aina lähden vain siksi, että saan palata.

Nämä kuvat on taltioitu paluumatkalla Dedoplitskaroon. Vaikka mutatulivuoret olivat pettymys, maisemat jättivät sydämenlyönnin välistä.