Instagram – Onko mikään miltä mikin näyttää
Olen minäkin pettynyt matkoillani ja usein, karvaasti – kohteisiin, annoksiin, lupauksiin, ihmisiin. Itseeni.
New York jätti kylmäksi, Salzburg oli ihan tavallinen, Georgian mutalitulivuoret olivat koko tähänastisen elämäni pahin pettymys. Italian Lago di Braies oli kuin jättimäinen käymälä, näin Saaraa kauniisti lainatakseni. Keskustelimme tänään tuosta kyseisestä ja vessattomasta kohteesta Instagramin viestiosiossa, sillä Helsingin Sanomat oli juuri julkaissut pari viikkoa sitten antamani haastattelun siitä, miten kyseinen sovellus on muuttanut ja muovannut matkailijoiden mielikuvia.
Minä petyin kohteeseen, ja niin pettyi Saarakin, vaikka toki sieltä saa otettua juuri ne klassiset kulttikuvat, jotka ovat kaikilla samanlaiset.
Enää ei tarvitse arvailla, miksi.
Tämän yhden Instagramin kulutetuimman kuvakulman arvoon nousseen laiturikuvan takaa löytyy valtava hotelli, kaksi helvetin isoa parkkialuetta ja kourallinen ravintoloita. Aivan kauhea paikka.
Paitsi kuvissa.
Toisaalta joskus on myös hyvä käydä pettymässä, sillä silloin saattaa innostua tutkimaan ihan uusia kohteita ja löytää jotain, mitä opaskirjat eivät kerro.
Muistetaan siis aina pitää yllä iloa ja seikkailumieltä!
Jos haluat lukea lisää valokuvauksesta, siirry tästä Valokuvaus-osioon. »
Talviretkeilijän opas
Talviretkeilijän opas tarjoaa Jouni Laaksosen vuosikymmenien kokemukseen perustuvat vinkit helpoista päivä- ja perheretkistä vaativiin talvivaelluksiin. Näillä ohjeilla nuotio syttyy lumihangenkin keskellä ja telttailu on turvallista myös silloin, kun mittari on miinuksella.
Uutta vuoteen 2023
Haaveiletko retkeilytoimittajan ammatista?
Aloita vuosi 2023 inspiroitumalla luonnosta ja lähde sanojentäyteiselle neulaspolulle kohti luontokirjoittajan unelmiasi! Eräkirjailija, retkeilytoimittaja ja luontokuvaaja Monni Himarin verkkokurssi soveltuu kaikille, jotka haluavat syventää luonnon kuvailua ja maalata sanat maisemiksi.
UUTISKIRJE
KAUKOKAIPUU-matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Näillä preseteillä käsittelen kaikki blogin valokuvat.
Ihailen sitä taitoa, millä aina saat niin paljon asiaa niin vähään määrään merkkejä. Kiitos tästä!
Kiitos Sanna. <3
Niinkuin kävin jo sun instakuvan alle kommentoimassa, niin aikamoisia laumasieluja me ihmiset ollaan, kun juostaan ympäri maailmaa kuvaamassa niitä samoja paikkoja mitä kaikki muutkin. Itsekin kävin Lago di Braiesilla parisen vuotta sitten, kun kerta Dolomiiteilla päin oltiin roadtrippailemassa ja järveä oli ylistetty niin paljon. Paikan päällä se ihmismäärä sitten järkytti, laituri kierrettiin mahdollisimman kaukaa ja harmitti kävellä ”parijonossa” järveä kiertävää polkua pitkin…..Itsepä mentiin, mutta vastedes osataan välttää näitä ”must see” paikkoja, kun luonnossa liikkuessa ihmismassat eivät oikein natsaa….Blogiin kirjoitin Braiesin reissun jälkeen, että löydettiin paljon kivempi pikkuinen vuoristojärvi Dolomiiteilta, jossa luontokokemus oli kohdillaan. Täällä Etelä-Ranskassakin pysyttiin visusti omissa piiloissamme turistikauden aikaan kesällä, mutta nyt on taas paras aika liikkua luonnossa, kun on ihanan rauhallista 🙂
Sivupoluillehan tässä eksyttiin, mutta instagramista löytyy ne hyvät ja huonot puolensa. Sieltä voi löytää hengenheimolaisia ja hyviä vinkkejä, mutta jotkut tilit näyttävät siltä, että ne ihmiset elää vain sitä varten, että saavat täydellisen kuvan. Aika surullista, jos ei ole ns. omaa missiota tai sanomaa, jonka vuoksi ”duunia” tekee, vaan on vähän niinkuin hukannut itsensä sinne kuvien maailmaan. Monet tilit ovat myös kuin toistensa kopioita tiettyjen trendien mukaisesti ja mainostajia vaanii joka puolella…..
Sivupolut sopivat tähän blogiin mainiosti. 🙂
Tuo sinun kommenttisi on kyllä kultaa – tiivistit muutamaan lauseeseen koko homman. Jatketaan siis seikkailuja, ja toivottavasti voisin joku päivä vielä tulla moikkaamaan teitä sinne aivan ihaniin maisemiin, joita saa aina ihailla Instassa. <3 Niin iloista ja autenttista meinikiä! Tykkään hurjasti. <3
Olen kyllä eri mieltä Braiesista. Jos paikalle saapuu aikaisin (toukokuussa klo 8 oli tarpeeksi aikaisin), saa kyllä paikalla steppailla lähes yksin, venevuokraamo on suljettu ja hotellilla hiiren hiljaista. Järven ympäri kiertävä kävelyreitti oli aikamoista visuaalista tykitystä ja näkymiä oli kyllä paljon muitakin kuin tuo ”perinteinen”.
Olen samaa mieltä mitä tulee aamuun – me olimme paikalla auringonnousun aikaan, eikä siellä silloin ollut ketään muita. Vaan heti 11 aikaan koko paikka räjähtää.
Mekin lähdimme kulkemaan ympäri järveä ja tuolta kyseiseltä reitiltä onkin otettu tuo jutun toinen kuva, tunnistat varmaan. 🙂
Joo, kyllä paikasta katoaa äkkiä hohto, kun tuntee olevansa aikuisten huvipuistossa, me häivyttiin kans heti 10 aikoihin kun porukka alkoi lisääntyä ;). Braiesin magiikka onneksi itselle jäi mieleen hienona kokemuksena, Kroatin Krka taas oli sieltä toisestä ääripäästä ja elää vieläkin muistissa traumaattisena ”damn Instagram kun johdit harhaa”-momenttina. Klassinen väärä vuodenaika, väärä kellonaika ilmeisesti, silti ihmettelen, miten monta laivallista ihmisiä voidaan yhteen suojeltuun luonnonpuistoon roudata 😀
No meillä kävi siinä mielessä tuuri, että tullessamme paikalla satoi kaatamalla ja porukka häipyi äkkiä busseihinsa, ja sateen jälkeen saatiin kiertää järvi lähes yksin ja olihan se silloin aika kiva 🙂 Mutta se hotelli oli aikamoinen – ja aikamoinen möhkäle oli ulko-ovella makaava ikivanha nöffin ’raatokin’ – ehkä se oli kuitenkin elävä! Hotellissa oli hyvä vessa – enkä kyllä huomannut alueella mitään ’vessafiilistä’?
Ihan toisenlainen kokemus oli toisaalla Dolomiiteilla – könyttiin päivä Latemarilla Steinernes Labyrinth -nimisessä (komeassa) kivikossa, ja lopulta puoliraatona tollusteltiin alas kohti Lago di Carezzaa – ja se määrä ja massa porukkaa siellä vaeltamassa korkkareissa sun muissa lipokkaissa! Siis olemattoman pieni lätäkkö, josta sai turkoosia sävyä hakea ihan tosissaan – ja semmoinen kansainvaellus! Ei voi kuin ihmetellä, mutta tuo lutakko kuulemma mainitaan kaikissa opaskirjoissa. Ja kas kummaa, siinäkin oli lähellä lähes autio jättihotelli Grand Hotel Carezza – sopisi hyvin näin halloweenin aikaan kummituskartanoksi.
Taitaa riippua aika paljon siitä, mihin aikaan tuolla kohteessa liikkuu. Me kuvasimme tähdet ja menimme hetkeksi huilaamaan, sitten heräsimme taas ennen auringonnousua. Kai sielläkin onneksi siivotaan, jottei ulkohuussien puutteesta kärsivä paikka pilaisi päiväsaikaan retkeilevien fiilistä. 🙂
Tiedän tuon mainitsemasi paikan, enkä voi kuin ihmetellä kanssasi tuota meininkiä. Mutta sitä se turismi teettää – kaikella on aina haittapuolensa. Toivottavasti saitte kuitenkin nauttia Dolomiiteista kuten me, vaikka Braies ei sitä tarjonnutkaan. Dolomiiteilta on niin paljon hyvääkin sanottavaa, etten malta odottaa, että jossain vaiheessa pääsen niihin käsiksi. 🙂
Tässä jutussa ja kommenteissa on tiivistettynä se, miksi itse olen vähän kyllästynyt valokuvaamiseen ja kuviin. Muistan hyvin selvästi ajan, kun koko ajan ei ”tarvinnut” tuutata kuvia facebookiin ja instagramiin (No, kumpaakaan ei edes käytetty kovasti silloin). Silloin kuvilla olikin ihan toisenlainen arvo kuin nykyään. Nykyään kuvan arvo tuntuu perustuvan valheellisuuteen, siihen, mitä se ei kerro ja jättää taakseen tai sivuilleen. Tärkeintä on kulissi, onnistunut otos. Ei se, mikä on totta. Ja tästä syystä minä rakastan sanoja.
Ja minä rakastan sinun lauseitasi! Niin kauniita ja hienoja kommentteja, kiitos niistä niin paljon. <3
Tämä! Tuntuu, että on kehkeytynyt ihan oma matkailukulttuurin laji nimeltään ”somekuvajahti”. Ja kyllä, itsekin monesti olen matkoilla pettynyt kohteisiin, Lago di Braiesiin yhtenä muiden joukossa. Hotellimme oli kuitenkin todella lähellä järveä, joten palasimme sinne uudestaan aikaisin seuraavana aamuna nauttimaan rauhasta ja kenties hitusen paremmasta näkymästä. Sillä kerralla olikin rauhallisempaa – vain kymmenisen kuvaajaa rinteessä rivissä meidän kanssamme. 😉 Enkä tarkoita etteikö järvi olisi hieno, melko erilainen vain kuin mitä olin kuvista ajatellut.
Järvi toki oli kaunis, ja mekin otimme sieltä ne klassiset kuvat, vaan tarina kuvien takaa ansaitsi tulla julki. Onneksi maailma on kuitenin täynnä upeita kohteita, joita ei vielä ole ”löydetty”. Ja osan toivoisi sellaisina pysyvänkin. 🙂
[…] Perinteitä on hyvä kunnioittaa mutta myös haastaa: Instagramissa näkee koko ajan kuvia, joissa ihminen tai objekti on asetettu symmetrisesti keskelle kuvaa. Taivas rajataan mahdollisimman kapeaksi, ellei siellä ole jotain katseelle kiinnostavaa. Myös tämä luo kuvalle aivan omanlaistaan dynamiikkaa, vai mitä ajattelette tästä alemmasta kuvaparista? Valokuvia rajaamalla löytää parhaassa tapauksessa aivan uudenlaisia fiiliksiä, kun kuvan voi käytännössä sommitella uudelleen. Mutta kuten aina, on tässäkin tapauksessa kaksi puolta: rajaamalla voi poistaa ikäviä asioita ja luoda täysin toisenlaisia mielikuvia, jopa huijata ihmisiä. Tästä aiheesta puhuin aiemmin Helsingin Sanomille antamassani haastattelussa sekä sen innoittaman julkaisemassani artikkelissa Instagram – Onko mikään miltä mikin näyttää. […]
Massaturismin huono puoli on tämä. Ne must see-kohteet ovat täynnä muitakin halvalla reissaavia. Nizza, joka on kuitenkin aina ollut turismin kohde, oli viime keväänä kaukana siitä kaupungista, jonka muistan 30 v takaa, turisteista turvoksissa ja rauhaton. Mutta: ”Onneksi maailma on kuitenkin täynnä upeita kohteita, joita ei vielä ole “löydetty”.” Niihin ei aina tosin pääse kovin halvalla, mikä omalla kohdallani on niin kirous kuin siunaus. Täytyy jatkossa matkata harvemmin ja hintavammin.
[…] objektiiveja ja kuvankäsittelyä sekä valokuvaajan moraalista ja eettistä vastuuta: Instagram ei ole aina sitä, miltä näyttää, eikä joka paikassa sovi tai kannata […]