Tiedättehän hampurilaismallin? Sen, että kantapalan avulla kerrotaan ensin jotain positiivista, sitten annetaan pihvin muodossa palaute ja lopuksi taputellaan homma kasaan päällysleivällä eli kerrotaan jotain kannustavaa tai myönteistä, jonka voimalla henkilö tai tässä tapauksessa 350 vuotta vanha kaupunki jatkaa asian parissa työskentelyä. New York, mulla olis jotain hampaankolossa ja tämä postaus on kohdistettu sulle.
Asiaan: Kantapala on laiha mutta maukas; Kaikista pettymyksistäni huolimatta myönnän, että Shake Shack on melkein maailman paras hampurilainen ja sen mäsäyttäminen omana synttäripäivänä täyttä helmeyttä, Jack Rabbitsin universumin tähän saakka parhaasta hodarista sekä aivan käsittämättömän hyvistä wingseistä puhumattakaan. China Townissa sen sijaan mujutettiin kahteenkin kertaan aivan mahtavaa vietnamilaista sapuskaa, eli kyllä niitä hyviäkin paikkoja löytyi monen huonon lisäksi. Voisin siis summata New Yorkin olevan ääripäiden kaupunki.
Epäonnistuneet yleistreffit Nykin kanssa ovat kirvoittaneet sen verran paljon uteliasta ja hyvää keskustelua, ja olen saanut aiheesta jo pari meiliäkin, notta pistetään tarinat aluille ja startataan vuoden 2014 reissupostaukset safkapoliittisilla pohdinnoilla New Yorkista, sillä jos ne tavalliset treffit eivät menneet suunnitelmien mukaan, menivät lounastreffit pieleen järjestäen melkein jokainen.
Pihviin: Lähdimme valloittamaan maailman pääkaupunkia vesi kielellä ja päät räjäyttävien foodgasmien toivossa. Kuten olette jo lukeneet ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Kaupunki ei tuntunut alkuunkaan siltä miltä toivoin sen tuntuvan, ja olin jo ensimmäisen viikon jälkeen valmis lähtemään kotiin. Suomeen. Otti aivan äärimmäisen koville myöntää tuo itselleen ja pyöriä moisissa fiiliksissä New Yorkissa. En olisi pahimmassa painajaisunessakaan uskonut, että mulle (meille molemmille) voisi käydä näin, sillä olen mieleltäni ja reissukokemuksiltani avoin, en ole nirso, enkä yleensä marise asioista. Tyydyn aika vähään, löydän yleensä hyvät puolet asiasta kuin asiasta, osaan katsoa paikkoja sillä silmällä. Vaan niin ei käynyt Nykin kanssa, mutta palataan itse kaupunkikuvaan toisella erää, sillä koetan ensin saada tämän ruokapostauksen valmiiksi.
Todettakoot, ettei minkään dokumentin aloittaminen ole tähän mennessä ollut yhtä hankalaa, mutta koska rapatessa roiskuu, eivät kaikki reissupostaukset ja kokemukset niiden takana voi olla hyviä. Tai sitten bloggaaja ei kerro koko totuutta.
Ne lukijat, jotka ovat pysytelleet mukana jo pidempään tietävät, että safka on meille kaikki kaikessa ja se nautitaan mieluiten pyörillä liikkuvista kojuista, paikallisten katuravintoloista, pikkukiskoista. Ei mitään fancya, ei mitään gourmeeta: Simppeleitä makuja, mieluiten tulisia. Jopa nämä toiveet olivat Nykissä liikaa, ja olen monesti miettinyt, että miten koko homma voi olla tällaisen ihmisen ja reissaajan kohdalla edes mahdollista. Ollaan monesti naureskeltu, että meillä on kyllä aika halpa maku, kun tällaiset perusmuonat ja esimerkiksi hampurilaiset vetävät voiton monista hienommista annoksista. Onhan hyvin tehty hampurilainen nyt yksinkertaisesti vaan aivan taivaallisen hyvää, siitä tuskin käy kenelläkään kiistäminen.
Koetan olla itselleni armollinen, annan ajan parantaa haavoja ja kullata muistoja, ja lähden seuraavan kerran Nykiin vasta vuosien päästä. “Ei koskaan” ei kannata, mutta etäisyyden ottaminen ei tietyissä tilanteissa ole lainkaan huono vaihtoehto, sillä se voi parhaassa tapauksessa jopa pelastaa perseelleen menneen asian. Tässä postauksessa ovat esillä kaikki kahden viikon reissulta taltioidut ruokakuvat, joita – kuten huomaatte – ei ole kovin montaa. Suurin osa annoksista oli niin mitäänsanomattomia, että jätin ne mieluummin tallentamatta. Nämä otokset sen sijaan joko olivat joko mainioita tai niin huonoja, että pääsevät aasihattu päässä tänne blogiin.
Tässä siis vain meidän mielipiteitämme reissun muonituksesta. Älkää ampuko viestintuojaa, vaan menkää itse ja testatkaa. Makuja on niin monta, ettei niistä kannata kinata, mutta rehellisyyden nimissä tuon omat ajatukset esiin täällä blogin puolella, sillä jos kirjoittaisin muuta kuin mitä sanon nyt, valehtelisin. Ja te tietäisitte sen. Siispä naattikaa näistä kammottavista ja ihanista muistoistamme, mua alkaa jo koko homma vähän naurattaa mikä lienee ihan hyvä asia, sillä ruoka on aihe, josta oon aina tosissani.
Niinkuin varmasti suurin osa teistä lukijoistakin.
Ainiin, kardinaalimunausten numero 1: Älä ikinä osta hodaria Time’s Squarelta. Vetinen setti maksaa ainakin 7 dollaria.
Island Burgers & Shakes | Hell’s Kitchen, New York
Kuka tätä mestaa kehui en muista, mutta muistan quacamolehampurilaisen tuoman pettymyksen. Listalla on yksinkertaisesti liikaa vaihtoehtoja, mikä ei yleensä kieli muusta kuin keskinkertaisesta laadusta. Less is more, laatu korvaa määrän, mitä näitä nyt on. Ranet sen sijaan nostivat fiilistä edes hieman, samoin Coney Islandin bisset komeine etiketteineen.
Taco Bell | All around, New York
Sen verran shady mesta, ettei tarvitse mennä toiste: safka oli maultaan yhtä valjua kuin miltä kuvissa näyttää, ainoastaan tuo Matun lätty, kolmesta kuvasta alimmainen, saa synninpäästön, joskin sekin irtopusseissa tulleilla kastikkeilla maustettuna.
White Castle | All around, New York
Olen varma, etten ole koskaan syönyt mitään niin hajutonta ja mautonta kuin White Castlen sliderit, eli tässä mestassa mentiin vielä alemmas kuin Taco Bellissa. Pikaruokaa ei ole tarkoitus syödä usein – jos laisinkaan – mutta silloin harvoin kun sitä syö, toivoisi sen maistuvan joltain. Wendy’s oli karvan verran parempi, kiitos mausteisen papumuhennoksensa, mutta eipä se hampurilainen sielläkään kummoinen ollut.
Toistaiseksi mikään kuvissa esiintynyt annos ei siis ole voittanut omia aamupalaleipiä AirBnB:n kautta vuokratussa asunnossamme Brooklynin Crown Heightsin neighbourhoodeilla.
Popeyes | All around, New York
Nykin reissun tarkoituksena oli siis testailla kaikkia mahdollisia pikaruokaloita ja -annoksia, ja Popeyes jäi sinänsä mieleen, että annoksen mukana tulleet bisquitit eli pehmeät suolaisenmakeat leipäset muistuttivat Bosnia ja Hertsegovinan Mostarissa maistamistani Peksimeneistä, vastaavista taikinapalleroista, jotka toimivat sienikastikkeen kanssa aivan äärimmäisen hyvin. Käytiin täällä mujuttamassa reissun aikana parikin kertaa.
Court Square Diner | 5pointz, New York
Odotettiin ensimmäistä Diner-kokemusta innokkaina, vaikka takana oli jo useampi muu safkapoliittinen pettymys. Olen onnellinen, että ehdittiin käymään graffitimekkana tunnetussa 5Pointzissa ennen kuin se maalattiin tovi sitten kokonaan valkoiseksi, mutta aivan sen naapurissa sijainnut Court Square Diner yli 60 dollarin loppulaskulla jäi kiukuttamaan ihan tosissaan.
Näyttää alkuun ihan hyvältä,
kunnes tsekkaa bursan sisään, mistä ei löydy kastikkeita, pihvi on paistettu haarukalla halkeavan kuivaksi ja mikä surullisinta: juusto on kuivunut kiinni kanteen. Tää on niin väärin. Annettiin ensimmäistä kertaa ihan rehellistä palautetta, että safka ei nyt oikein vastaa sitä mitä tilatiin. Matun ulkofilepihvi oli paistettu kuivaksi, ja asialliselle palautteellemme saatu vastaus meni jotakuinkin siten, että “meillä täällä New Yorkissa medium tarkoittaa tällaista kypsää, eivät turistit oikeasti halua veristä pihviä”
Jaa.
Kundi kehtasi vielä kaiken moukkamaisuuden vuoksi laittaa itselleen tippiä 20%, mikä lienee tapit siitä, mihin tarjoilijoilla on ns. “oikeudet”. Tuli juurikin sellainen olo, että näin niitä turisteja vedätetään.
Katz’s Delicatessen | Lower East Side, New York
Sitten onkin vuorossa sinänsä legendaarinen annos, ettei kumpikaan meistä ole koskaan elämänsä aikana pettynyt mihinkään niin pahasti kuin Katz’sin kuivaan sandwichiin. Koetan kaikkeni ymmärtää, että tuota 17 dollarin kuivaa leipäpahasta hehkutetaan useissa safkaohjelmissa ja lihaa mureutetaan tunteja, mutta.. Ei vaan mennyt jakeluun.
New York -style pizza | All around, New York
Oltiin kuultu paljon hyvää New York -style pizzasta, jonka täytteinä toimivat pelkät tomaattikastike ja juusto. Mua ihan valehtelamatta itketti, miten hyvältä nuo kuvan 99 cent -slicet maistuivat. Usko Nykin herkkuihin alkoi palata, kiitos tämän pienen Manhattanilla sijainneen kojun. En tiedä mikä näistä teki niin erinomaisia, mutta kaikki makujen nyanssit olivat kunnossa: ovathan pohja ja se tomaattikastike tärkeimmät tekijät onnistuneeseen kiekkoon, hyvästä juustosta puhumattakaan.
Crystal Diner | Tom’s River, New Jersey
Otettiin uusinta tienvarsidineristä Tom’s Riverissä ja kyllä kannatti. Sen lisäksi, että kuvassa huitova mies halusi varta vasten poseerata kuvanottohetkellä kameralle, oli tarjoiljatätimme valtavan mukava ja ruoka aivan mainiota – koko setti maksoi alkupaloineen ja jälkkäreineen viisitoista dollaria, toisin kuin edellinen riistodineri, jonka summa kipusi yli kolmeenkymppiin per sierainpari. Täti ei pyytänyt tippiä, jätettiin sitä ihan pyytämättäkin.
Meksikolainen hamppari | Williamsburg, New York
Napattiin pikkunälkään meksikolainen kolmen dollarin hamppari kesken Williamsburgin kirpparikierroksen. Tuo vihreä salsa verde oli aivan taivaallista, ja paperiin käärittiin juuri sellaista katusafkaa, mitä uskalsi toivoa.
Nathan’s Hot Dog | Coney Island, New York
Ei Nathan ihan turha jätkä ole, sillä maankuulu kuumakoira oli kyllä maukas, mutta löydettiin reissulta silti yksi vielä tätäkin parempi yksilö.
Shake Shack | Madison Square Park, New York
Se hetki, kun hiljentyy syödessään. Kaikkein eniten koko reissulla mua pelotti Shake Shack hampurilaisineen, olihan meille hypetetty kyseistä bursaa enemmän kuin mitään muuta annosta koko kaupungissa. Onneksi kaikki pelot häipyivät ensipuraisulla ja sillä hetkellä kun tajusin, että hampurilainen voi sulaa suuhun.
Vaan arvatkaapa mitä. Syötiin Hell’s Kitchenin alueella West Side Stakehousessa lounaalla niin mainiot sliderit, ettei kumpikaan meistä osaa vieläkään sanoa, menivätkö ne Shake Shackin edelle vai eivät, joten sovitaan tasapeli.
Jack Rabbits | Old Saybrook, Connecticut
Jack Rabbits vihreine kyltteineen pienen ja hiljaisen pääkadun varrella Connecticutin Old Saybrookissa oli juurikin sellainen mesta, mitä oltiin etsitty jo pidemmän aikaa. Rafla oli lounasaikaan hiljainen, mikä tietenkin aina vähän epäilyttää, mutta päätettiin silti kokeilla – jo ihan tuon ravintolan nimen perusteella. Jos oltiinkin koettu monta karvasta pettymystä edellisen viikon aikana, olen onnellinen, että kolmen päivän miniroadtrip New Jerseyhyn ja Connecticutiin toteutettiin vasta reissun lopussa: Jack Rabbits tarjoili Shake Shackin ohella Yhdysvaltain itärannikon reissun parhaimman ruokakokemuksen. Sipulirenkaat ovat saaneet silmissäni aivan uuden koostumuksen, en tiedä mitä olen aiemmin suuhuni laittanut. Wingsit toivat sen foodgasmin, mitä oltiin melkein kaksi viikkoa etsitty, tuosta tulisesta useamman sinapin hodarista puhumattakaan.
Tämä nakkisämpylä käytännössä pelasti vaimon koko reissun. Onni on pienestä kiinni.
Sen voi myös kohdata, kun laskee katseensa myyjän hymystä juuri ostamaansa hodariin.
You might also like
38 Comments
Vaikka elämykset jäi löyhäksi niin ainaki mulla alko valumaan kuola joka tapauksessa. Näiden kuvien katselua vois periaatteessa käyttää aperitiivina itsessään 😀
No mutta hauska kuulla, kiva että kuvat miellyttävät. (:
Kaikesta huolimatta tuli kyllä nälkä, kun näitä katseli 😉 Onpa teillä kyllä ollut huonoa tuuria ruokapaikkojen suhteen. Sinällään esim hodareita ja sitä peruspizzaa saa niin lukuisista samanlaisista paikoista, että hankala tietää etukäteen mikä on hyvää ja mikä tosiaankaan ei. Oon itsekin syönyt mm. pahoja hodareita ja pizzasliceja. Tai vähintäänkin sellaisia, jotka lähinnä vaan pitää nälkää. Ja sitten myös niitä hyviä 🙂
Itselleni suurin pettymys on ollut Dunkin Donutsin herkullisen näköiset donitsit, jotka ei oikein maistunut millekään. En tiedä pitäisikö joskus antaa niille uusi mahdollisuus. Tosin keskityn niin kovasti siihen suolaiseen puoleen, että ehkä en menetä mitään, jos jätän donitsit väliin 🙂
Island Burgerista vielä, että siellä se mielettömän pitkä lista on kai se juttu. Pidän itsekin muutaman ruokalajin listoista, mutta toisaalta oli kutkuttavaa valita niin monesta eri mahdollisuudesta, sen yhden kerran. Oma valinta oli hyvä, mutta toisaalta pidän aina enemmän käsin syötävästä versiosta kuin gourmetista, koska siinä maut sekoittuvat kivasti 🙂
Ja kyllä, ruoka on vakava asia!! 😀 Haluaisinpa maistaa sitä parasta hodaria (näyttää ihan mielettömän hyvälle!) ja sliderseja. Meillä on kuun lopulle pöytävaraus Anhony Bourdainin Les Hallesiin, sen lisäksi lounastetaan tietty Shake Shackilla, mutta ehkä sitten seuraavalla (pidemmällä) reissulla etsiydytään noihin paikkoihin 🙂
No mutta, mahtavaa! Kiva kuulla. Meillä kieltämättä oli hieman hankaluuksia, mutta itsehän me ne rimat korkealle nostimmekin. Ja oon kuullut, että etelässä bursat ovat paljon parempia.
Me ei käyty Dunkinissa ollenkaan, harmi että se jätti sulle karvaan maun. Mä en diggaa Arnoldsistakaan, mun mielestä ne eivät oikein maistu miltään. Tai no, sokerilta ja rasvalta, mutta sitten taas kotona tehdyt tai Pyynikin donitsi niin amen. Toimivat aina.
Mäkin ymmärsin, että se Islandin lista on just nimenomaan se juttu, että sieltä saa oikeestaan millasen purilaisen vaan. Veikkaan, että jos olisin testannut ihan perinteistä juustohamppia olis se toiminut mainiosti.
Onneksi meitä ruokafiilistelijöitä löytyy, sillä mikäs sen parempaa kuin jakaa kokemuksia lautasten ääreltä.
Kuulostaa melko tutulta. Itsekin erehdyin ostamaan hodarin Times Squarelta – ihan karsea. Noi peruspikaruokalat ovat kyllä Yhdysvalloissa yleensä melko kurjia. Mäkkärinkin perushampparit olivat jotenkin tosi kuivia verrattuna Suomeen. Vaikka ei niistä Suomen vastaavista luulis hirveesti huonommaksi pääsevän. Taco Bellistä sen sijaan mulle on jäänyt hyvä mieli aina kun siellä oon käynyt. Riippuu varmaan mitä on valinnut. En oo noita riisitäytteisiä burritoja syönyt, mut tacot ja quesadillat ovat olleet hyviä.
Mä olin ihan varma, etten voi olla ainoa, vaikken tästä aiheesta ole kauheasti mistään lukenutkaan. Mäkkärissä mä en oo käynyt viidennen luokan jälkeen, mutta uskon kyllä kun sanot.
Taco Bellista olis varmasti saanut jotain parempaakin, meidän valinnat menivät vaan aika metsään. Olis pitänyt testata se taco, mä vielä muistan funtsineeni sitä.
Hahaa, eipähän ole houkuttanut Nykin reissu aiemmin, ja nyt vielä vähemmän 😀 Hienoja kuvia olet silti saanut noinkin garseesta ruuasta… ei oikein kolahda meikäläiselle nuo jenkkimättölät, paitsi ehkäpä vegaaniversioina (joita tuskin on olemassa) 😛 Odotan jo innolla seuraavaa avautumista, koska niin taitavasti kirjoitat ja kuvaat 🙂
Voi ei! On siellä paljon hyvääkin, mutta nämä nyt oli pakko tuoda rehellisyyden nimissä esille. 🙂 Vegesafkoja me ei edes tyypattu, olis varmasti kannattanut.
Ja kiitos noin muuten kivasta kommentista, Tiina! 🙂
Onpa kyllä monta aneemisen näköistä annosta! Ei sillä, kyllä sitä huonoa ruokaa täältä Lontoostakin löytyy, varsinkin Leicester Squarelta. Se on niin tuurista kiinni.
Oon muuten miettinyt ihan samaa, että matkablogeissa on joskus tapana vaan hehkuttaa reissujen ihanuutta, vaikka matkoille sattuu taatusti myös huonompiakin päiviä. Tietenkin reissussa kannattaa olla positiivisella asenteella liikkeellä, mutta ainakin mua kiinnostaa lukea myös niistä matkaamisen ankeammistakin puolista.
Kyllä, ja päivästä. Oikeesti, oon varma että se riippuu paljon siitäkin.
Mä oon lähtökohtaisesti aina avoimin mielin reissussa enkä harmistu pienistä, mutta kuten todettu, huono ruoka saa pahalle tuulelle.
Ja komppaan sua kyllä todellakin, mä haluan lukea rehellisiä postauksia, en pelkästään oon niin fiiliksissä kaikesta -juttuja. (:
Mää sanon vaan että harmi! Meillä nykin ruokakokemukset on olleet pääasiassa yhtä ilotulitusta, tosin viime reissun viimeinen queensilainen diner oli kyllä vähän kuin tuo teidän kusetusdinerkokemus. Mutta. Oon iloinen että niitä hyviäkin juttuja löytyi! Ens kerralla (sitten kun se joskus tulee) toivottavasti paremmin.
Ja tuo Katz’s. Rahat roskiin vaan mieluummin! Tai kuten reissukaverini Juho sanoi: “Jos ne rahat olis polttanu, siitäkin olis tullut parempi mieli.”
No mää sanon kans! Ja vielä pah! Mä oon himotellen lukenut just sun postauksia, mutta onneks Yhdysvallat on niin jättimäinen mesta, että oon varma löytäväni sieltä ens kerralla jotain kingiä sapuskaa.
Ja hei, et usko miten paljon tuo kommenttisi Katz’sista lohdutti, oikeesti.
Aikas tukeva setti ruokaa tälle illalle, taisi tulla juuri nälkä vaikka Taco Belliin en astuisi enää koskaan…! 🙂 Ja siis hyvä näin Nella, ei paikkaa tarvitse hehkuttaa jos se ei kolahda. Pisteet siitä!
Heh, sanos muuta! Ja kiitos, mä oon samaa mieltä. 🙂 Kaikki ei voi aina mennä putkeen eikä lapaseenkaan.
Voihan harmi ,että oli noin monta epäonnistunutta kokemusta….Ja Katzin juustokakku ainakin oli hurjan hyvää,jos ei sitten tuo voileipä(jollaista en maistanut…)
Herrrkulliset kuvat!
No sanoppa! Kyllä muakin harmittaa. Ja lupaan testata sen juustokakun ens kerralla, ehdottomasti!
“Ne lukijat, jotka ovat pysytelleet mukana jo pidempään tietävät, että safka on meille kaikki kaikessa ja se nautitaan mieluiten pyörillä liikkuvista kojuista, paikallisten katuravintoloista, pikkukiskoista. Ei mitään fancya, ei mitään gourmeeta: Simppeleitä makuja, mieluiten tulisia”
En minä lähtisi New Yorkiin mistään kojuista syömään. Katuravintolat eivät ole läntisen maailman juttu siinä mielessä kuin ne ovat jossain muualla, mutta en suoraan sanoen uskaltaisi syödä monellakaan maailmankolkalla katuravintoloista yhtään mitään. Sen verran on tullut reissattua, että niistä pysyn erossa.
Sinä kommentoitkin juuri sitä asiaa, minkä ajattelin nostaa esiin seuraavassa postauksessa ja ajatuksissani siitä, mikä Nykissä kaupunkina eniten harmitti. (:
En ymmärrä ns. ruokamatkailua. Hyvää ja huonoa ruokaa saa kaikkialla. Joku eksoottisen maan katukeittiö on olevinaan hyvä vain siksi, koska sen ikään kuin kuuluu sitä olla. Jos New Yorkista ei löydä elämyksiä muodossa tai toisessa niin silloin on omassa asenteessa vikaa.
Jotain mikä ruokapuolelta on jäänyt mieleen niin USA:n etelän pikaruokaketju Waffle House, Montrealin savulihapaikat ja Brasilian churrascariat. Mutta eivät nuokaan sellaisia ole että juuri niiden vuoksi minnekään lähtisin.
No mutta kiitos vinkeistä, täytyy testata ne sitten kun siellä päin taas reissataan!
Mulle tuli nälkä kaikesta huolimatta! 😀 Tosin kyllä Nykistäkin voi löytää mieluista katuruokaa, mutta tuskin tosiaan ihan keskeisimmiltä paikoilta Manhattanilta.. mut mä oon ainakin nähnyt ties mitä lattareitten Chimichurri-kojuja siellä Upper West Sidella, joista löytyis varmasti mielenkiintoisia makuelämyksiä… ja harmi että Taco Bellin sijaan ette eksyneet esim. Chipotleen, se on ainakin ennen ollut hyvä!
Ja se lämmittää mun mieltä! Kiva kuulla. 🙂 Ja varmasti voi, tähänkin postaukseen on tullut jo hyviä vinkkejä eri mestoista, missä me ollaan kierrelty. Se on vaan niin valtava paikka, ettei voi olla varma mikä on hyvä, vaikka kuinka joku kehuis. Ei auta kun testata itte, ens kerralla siis uudet kulmat koska nämä tässä mainitut eivät vakuuttaneet. 🙂
Musta tuntuu, ettei Nykissä mikään pikaruoka voi olla hyvää. Toisaalta en muista syöneeni siellä oikeastaan mitään muutakaan tajunnanräjäyttävää meidän Upper West Siden lähidinerin aamiaisen lisäks… noin isossa ja monimuotoisessa kaupungissa on niin paljon tarjontaa, ettei pikaruokaloiden edes tarvi olla hyviä. Mä muistan ettineeni sillon vuonna 2006 Taco Belliä ihan kartan kanssa kun halusin verestää 90-luvun teiniaikojen muistoja… mut siellä on nykyään vaan 2 mukiinmenevää juttua listalla ( 7-layer Burrito ja Crunchwrap Supreme). Kaikki muu on suorastaan sontaa.
Yhen ruokajutun muistan kuitenkin Nykistä elävästi. Oltiin Little Italyssa, jossa mun äiti halus ehdottomasti käydä “paikallisessa” syömässä ja siellä yritettiin tota tipin lisäämistä laskuun automaattisesti. Lakimiesäitihän ei sellasta suvainnu, ja sedät sai kunnolla huutia. Jätettiin vaan minimitippi ja lähettiin äkkiä pois. Mut jäähän noista kyllä paha mieli.
Ja en oo maistanu Shake Shackia, mutta näyttäis aika samalta kuin länsirannikon In’n’Out. Se ei kyllä koskaan petä. Ja kaikki reissut tai odotukset ei vaan mee putkeen kuten sitä ehkä haluaisi. Aina voi tosin ottaa revanssin kun on ensin suhteuttanu odotuksensa ja tosiasiat. Tai koittaa jenkkiruokailua muualla kuin Nykissä. Koska kuten mä usein sanon, Nykki on Nykki ja Jenkit on Jenkit. Tai ehkä te huomasittekin laadun parantuneen heti kaupungista poistuttuanne…? 🙂
Paitsi Shake Shack! Se oli kyllä aatelisten herkku, ei auta muuta todeta. Ja oot kyllä oikeassa tuossa kommentissasi pikaruokaloiden annosten laadusta. Mä ehkä ens kerralla uskallan kokeilla noita sun vinkkaamia Taco Bellin annoksia.
Ja voi että, oispa meillä ollu teidän äiti messissä tai edes ne taidot, sillä toi tipin lisääminen oli kyllä pöyristyttävää. Mä maksan mielelläni hyvästä palvelusta, mutta tuolla tultiin kyllä vedätetyiksi big time. Onpahan sekin koettu, oon siis vedenpitävä matkabloggaaja viimestään nyt.
In’n’Outia on kehuttu hurjasti ja mä oon laskenut toiveet sen varaan. Eli ehdottomasti testataan se sitten seuraavan tilaisuuden tullen! 🙂
Ja kyllä, vastauksena sun viimeiseen lauseeseen. Oot siinäkin oikeessa!
Ehkä stressaavinta ja ärsyttävintä reissatessa on huono ruoka! Kun mahan täytteeksi saa vain jotain, minkä tarkoitus on pitää nälkä poissa seuraavat pari tuntia niin kyllä itsellä mieli mustuu. Varsinkin kun kyseessä on juurikin tuollainen peruspöperö, joka kuuluu meillä kategoriaan “deep friend shit” = rasvassa pyöritelty ei voi olla huonoa ;D
Ja itse ainakin arvostan suuresti totuutta, oli se sitten pettymystä tai suurta hehkutusta. Kyllä aito fiilis voittaa teennäisyyden milloin vaan!
Ja onneksi matkaan sattui edes muutama herkku mukaan 🙂
Mä oon sun kanssa aivan samaa mieltä. Mikään ei kiukuta niin kuin huono annos. Se on mulle se juttu reissata, uudet maut ja paikallinen safka, jollekin muulle se on joku toinen juttu. Onneks me reissaajat ollaan siis erilaisia.
Ja kiitos noi muutenkin kivasta kommentista! Kyllä me onneksi helmiäkin tuolta löydettiin. (:
Voi ei mitä tuuria teillä oli! Mä löysin pienehkön intialaisravintolan Nykin reissulla ja se oli aivan taivaallinen! Sinne suuntaan kyllä heti takaisin, kunhan ensi kerran menen Nykiin. Muuten mun herkuttelut meni Nykissa juurikin noilla edullisilla, mutta oikeasti yllättävän hyvillä, pizzasliceilla! Vegenä ei niin tule ns tavallisissa pikaruokapaikoissa käytyä, joten ehkä vältyin sen takia pahimmilta..
Times Squaresta vielä sen verran, että se oli mun Nykin reissun low point! Vihasin koko paikkaa heti ensimmäisen vartin jälkeen ja loppureissun koetin kiertää koko paikan kaukaa 😀 Olin odottanut sen olevan jotain hienoa ja ihmeellistä, mutta kaikkea muuta 😛
Niinpä, miten lie sattuikaan noin huono säkä. Mutta ihanaa, että oot löytänyt hyvän ruokapaikan, sillä italialainen safka on kyllä mun suosikeista suosikein, ei auta.
Mä oon kuullu Time’s Squaresta jo useammalta tyypiltä samoja fiiliksiä, ja allekirjoitan tuon sun lauseen itsekin. Olin vähän että jaa. Tässä se sitten oli. Mä oon selkeesti nostanut riman liian korkeelle myös, mutta helpottaa tajuta, että joskus voi ja pitääkin olla väärässä. Kävinpähän joka tapauksessa katsomassa omin silmin, niin tiedän mistä voin omalla kohdalla sanoa. 🙂
Tiedätkös, vaikken olisi toivonut tuollaista ruokaharmistusta teille, ja lohdutuksesi voin sanoa jokaisen sanan olevan kuin minun ja mieheni suusta, olet aivan mielettömän lahjakas kuvaaja. Luen blogeja paljon, mutta aina täällä hihkaisen uudelleen. Se miten kirjoitat ja kuvaat, ja miten aidosti tuot matkailun puolet esiin on yksinkertaisesti koukuttavaa. Kiitos upeasta blogista, jota on ilo seurata!
Voi kiitos kaunis aivan huikeasta kommentista, Laura!
Olipas kyllä mielenkiintoinen postaus! Miten voikin olla noin huono tuuri. 😀 itse en ole mikään ruokamatkailija ja muutenkin olen aika nirso sen suhteen, mitä suustani laitan alas. Mielenkiinnolla odotan jos joskus New Yorkiin pääsen, että millaisen kuvan se jättää itselleni.
Kiva kuulla Katja, kiitos kommentista! Mä oon edelleen vähän pihalla et miksi kaikki meni miten meni, mutta joskus käy näinkin. (:
Sun on ehdottomasti käytävä Nykissä, sillä kyllä sieltä nyt löytyy paljon aivan upeitakin mestoja! Ja annoksia. (;
Suositukset ja ns. must-mestat on aina vähän haastavia. Oli kyse sitten kaupungista, ravintolasta, majapaikasta, nähtävyydestä jne. Juuri Annenkin blogiin kirjoitin, että reissussa on niin kovin helppo pettyä, kun odotukset on aina korkeat. Kuka matkabloggaaja nyt suhtautuisi olan kohautuksella seuraavaa matkaa kohtaan 😀 Suunnittelu on puoliruokaa ja rakastan suunnitella, mutta nykyisin tulee ehkä ennemmin kartettua paikkaa josta kaikki sanovat “hei teidän on sit ihan pakko käydä ainakin siinä xyz-mestassa…” tai suhtaudun näihin kaikkiin vähintäänkin varauksella. Kantapään kautta opittua ja tämä liittyy ennen kaikkea ravintoloihin, koska ruoka jos mikä on yksilöllinen kokemus ja makuasioista ei voi kiistellä. Tajusin itseasiassa, että emme ole koskaan syönneet yhdessäkään mainitsemistasi paikoista! Ei edes siellä kaikkien rakastamassa Shake Shacissä, mutta siihen onkin olemassa ihan oma blogissakin julkaistu syynsä. Ensi reissulla sitten 😉 Mitä tulee näihin varauksiini suosituista kohteista, niin Lontoo on yksi näistä. En ole vielä koskaan käynyt kaupungissa kunnolla (parin tunnin pyörähdystä ei lasketa), ja jostain syystä pelkään pahoin, että en jostain syystä siitä pitäisi vaikka siellä pitäisi olla sitä kaikkea mistä tykkään yleensä. En tiedä miksi, mutta asiasta täytyy ehdottomasti ottaa pahdollisimman pian selvää. Ja hei pettymysten vastapainoksi sanottaakoon, että onneksi on sitten niitäkin mitkä yllättää positiivisesti vaikkei mitään odotuksia olisikaan!
No älä muuta virka. Reissufiilistelyt ja tietojen haaliminen kun on vielä ihan parasta, ja meneehän kaikkeen tuon materiaalin keräämisen aikaakin. Eli ei ihme, että joutuu purra hammasta, kun pettyykin johonkin asiaan.
Ja kyllä: pettymyksien lisäksi tulee aina niitä iloisia ylläreitä!
Lontoo on mun suuri rakkaus, voisin reissata sinne vaikka joka kuukausi. Voi huokaus..
Minä menen reissuillani usein ihan vaan Mäkkäriin, Burger Kingiin tai vastaavaan mestaan saamaan mahani täyteen jotta jaksaa sitten niiden muiden elämysten perässä juosta. En vaan halua ottaa sitä riskiä, että katukeittiöstä saamani mahatauti tai jopa ruokamyrkytys pilaisi lomani. Haukkukaa vaan jos haluatta mutta näin on. Kiinassa ja Intiassa missä olen molemmissa ollut paljon ne paikalliset pöperötkään eivät mitään makuelämyksiä ole.
Odotukset paikasta kuin paikasta ovat nekin ihan turhia. Minä itse petyn lähinnä huijaaviin takseihin ja muutenkin “rahat pois ulkomaalaisilta”-meininkiin.
Nella näkyy käyneen Bosniassa ja Kroatiassa. Kroatiasta ei pahaa sanottavaa, mutta Bosniassa heti tultiin ravintolassa kärttämään tippiä melkeinpä uhkaavaan sävyyn. Jos näistä kahdesta maasta jompaan kumpaan menen uudestaan, niin valinta on selvä.
No eihän tuossa ole mitään haukun paikkaa! Mun mielestä on vaan hienoa, että tekee sitä mistä itse tykkää: oli se syömistä tutuissa paikoissa tai vaikka Bangkokissa pelkästään taksien käyttämistä, sillä en uskaltanut TukTukin kyytiin, kun pelkäsin mahdollista onnettomuutta auton kanssa. Sen olisi tiennyt, kumpi jää kakkoseksi..
Me ei lähdetty taksin kyytiin kertaakaan, suhattiin vaan metrolla ja vuokrattiin auto kolmeksi päiväksi, kun lähdettiin ajelemaan pois Nykistä.
Kroatia oli kyllä mukava paikka, menisin uudestaankin. Bosniassa meille ei käynyt tuollaista mitä sulle, harmi että jäi huonot muistot. Oltiin itse Mostarissa, sinne pääsi autolla kaikkein helpoiten. Menisin kyllä sinnekin uudestaan, etenkin vuoristossa oli upeaa ajella, oma eväskori kun olisi vielä ollut mukana.
Nycin ruokaelämykset ovat kyllä ihan muualla kuin pikaruoassa! Shake Shack nyt on oma juttunsa (siinäkin oma fiiliksensä tulee alkuperäisestä sijainnista puistokioskista, muissa en ole käynyt), mutta esimerkiksi katukojuista kyllä näkee jo päälle, ettei luvassa ole (positiivista) elämystä.
Olen kaksi kertaa Nycissä pari viikkoa viettäneenä kokenut siellä sekä kulinaarisia pettymyksiä että huippuhetkiä. Olen nähnyt paljon vaivaa ja hankkinut suosituksia sekä tutuilta että netistä, eikä niihin tosiaan ole aina ollut luottaminen. Esim. kehuttu ffine dining -vegaaniravintola ei täyttänytkään odotuksia. (En ole vegaani, mutta lihaton.) Brooklynin Smorgasburgin ruokamarkkinoilta ovat huikeimmat makuelämykset – ne taas toisaalta nimenomaan kojuista, joissa edustettuna oli oikeasti koko maailma.
“Brooklynin Smorgasburgin ruokamarkkinoilta ovat huikeimmat makuelämykset – ne taas toisaalta nimenomaan kojuista, joissa edustettuna oli oikeasti koko maailma.”
Tuo meksikolainen burgeri on juuri näiltä kyseisiltä markkinoilta ja tarjonta oli kyllä mainio. Mainio oli myös samassa mestassa järjestettävä ulkoilmakirppari, josta kirjoittelinkin jo aiemmin. Molempia voin siis suositella oikein lämipimästi!