Epäonnistuneet lounastreffit New Yorkissa

Tiedättehän hampurilaismallin? Sen, että kantapalan avulla kerrotaan ensin jotain positiivista, sitten annetaan pihvin muodossa palaute ja lopuksi taputellaan homma kasaan päällysleivällä eli kerrotaan jotain kannustavaa tai myönteistä, jonka voimalla henkilö tai tässä tapauksessa 350 vuotta vanha kaupunki jatkaa asian parissa työskentelyä. New York, mulla olis jotain hampaankolossa ja tämä postaus on kohdistettu sulle.

Asiaan: Kantapala on laiha mutta maukas; Kaikista pettymyksistäni huolimatta myönnän, että Shake Shack on melkein maailman paras hampurilainen ja sen mäsäyttäminen omana synttäripäivänä täyttä helmeyttä, Jack Rabbitsin universumin tähän saakka parhaasta hodarista sekä aivan käsittämättömän hyvistä wingseistä puhumattakaan. China Townissa sen sijaan mujutettiin kahteenkin kertaan aivan mahtavaa vietnamilaista sapuskaa, eli kyllä niitä hyviäkin paikkoja löytyi monen huonon lisäksi. Voisin siis summata New Yorkin olevan ääripäiden kaupunki.





Epäonnistuneet yleistreffit Nykin kanssa ovat kirvoittaneet sen verran paljon uteliasta ja hyvää keskustelua, ja olen saanut aiheesta jo pari meiliäkin, notta pistetään tarinat aluille ja startataan vuoden 2014 reissupostaukset safkapoliittisilla pohdinnoilla New Yorkista, sillä jos ne tavalliset treffit eivät menneet suunnitelmien mukaan, menivät lounastreffit pieleen järjestäen melkein jokainen.

Pihviin: Lähdimme valloittamaan maailman pääkaupunkia vesi kielellä ja päät räjäyttävien foodgasmien toivossa. Kuten olette jo lukeneet ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Kaupunki ei tuntunut alkuunkaan siltä miltä toivoin sen tuntuvan, ja olin jo ensimmäisen viikon jälkeen valmis lähtemään kotiin. Suomeen. Otti aivan äärimmäisen koville myöntää tuo itselleen ja pyöriä moisissa fiiliksissä New Yorkissa. En olisi pahimmassa painajaisunessakaan uskonut, että mulle (meille molemmille) voisi käydä näin, sillä olen mieleltäni ja reissukokemuksiltani avoin, en ole nirso, enkä yleensä marise asioista. Tyydyn aika vähään, löydän yleensä hyvät puolet asiasta kuin asiasta, osaan katsoa paikkoja sillä silmällä. Vaan niin ei käynyt Nykin kanssa, mutta palataan itse kaupunkikuvaan toisella erää, sillä koetan ensin saada tämän ruokapostauksen valmiiksi.

Todettakoot, ettei minkään dokumentin aloittaminen ole tähän mennessä ollut yhtä hankalaa, mutta koska rapatessa roiskuu, eivät kaikki reissupostaukset ja kokemukset niiden takana voi olla hyviä. Tai sitten bloggaaja ei kerro koko totuutta.





Ne lukijat, jotka ovat pysytelleet mukana jo pidempään tietävät, että safka on meille kaikki kaikessa ja se nautitaan mieluiten pyörillä liikkuvista kojuista, paikallisten katuravintoloista, pikkukiskoista. Ei mitään fancya, ei mitään gourmeeta: Simppeleitä makuja, mieluiten tulisia. Jopa nämä toiveet olivat Nykissä liikaa, ja olen monesti miettinyt, että miten koko homma voi olla tällaisen ihmisen ja reissaajan kohdalla edes mahdollista. Ollaan monesti naureskeltu, että meillä on kyllä aika halpa maku, kun tällaiset perusmuonat ja esimerkiksi hampurilaiset vetävät voiton monista hienommista annoksista. Onhan hyvin tehty hampurilainen nyt yksinkertaisesti vaan aivan taivaallisen hyvää, siitä tuskin käy kenelläkään kiistäminen.

Koetan olla itselleni armollinen, annan ajan parantaa haavoja ja kullata muistoja, ja lähden seuraavan kerran Nykiin vasta vuosien päästä. “Ei koskaan” ei kannata, mutta etäisyyden ottaminen ei tietyissä tilanteissa ole lainkaan huono vaihtoehto, sillä se voi parhaassa tapauksessa jopa pelastaa perseelleen menneen asian. Tässä postauksessa ovat esillä kaikki kahden viikon reissulta taltioidut ruokakuvat, joita – kuten huomaatte – ei ole kovin montaa. Suurin osa annoksista oli niin mitäänsanomattomia, että jätin ne mieluummin tallentamatta. Nämä otokset sen sijaan joko olivat joko mainioita tai niin huonoja, että pääsevät aasihattu päässä tänne blogiin.

Tässä siis vain meidän mielipiteitämme reissun muonituksesta. Älkää ampuko viestintuojaa, vaan menkää itse ja testatkaa. Makuja on niin monta, ettei niistä kannata kinata, mutta rehellisyyden nimissä tuon omat ajatukset esiin täällä blogin puolella, sillä jos kirjoittaisin muuta kuin mitä sanon nyt, valehtelisin. Ja te tietäisitte sen. Siispä naattikaa näistä kammottavista ja ihanista muistoistamme, mua alkaa jo koko homma vähän naurattaa mikä lienee ihan hyvä asia, sillä ruoka on aihe, josta oon aina tosissani.

Niinkuin varmasti suurin osa teistä lukijoistakin.





Ainiin, kardinaalimunausten numero 1: Älä ikinä osta hodaria Time’s Squarelta. Vetinen setti maksaa ainakin 7 dollaria.

Island Burgers & Shakes | Hell’s Kitchen, New York

Kuka tätä mestaa kehui en muista, mutta muistan quacamolehampurilaisen tuoman pettymyksen. Listalla on yksinkertaisesti liikaa vaihtoehtoja, mikä ei yleensä kieli  muusta kuin keskinkertaisesta laadusta. Less is more, laatu korvaa määrän, mitä näitä nyt on. Ranet sen sijaan nostivat fiilistä edes hieman, samoin Coney Islandin bisset komeine etiketteineen.

Taco Bell | All around, New York

Sen verran shady mesta, ettei tarvitse mennä toiste: safka oli maultaan yhtä valjua kuin miltä kuvissa näyttää, ainoastaan tuo Matun lätty, kolmesta kuvasta alimmainen, saa synninpäästön, joskin sekin irtopusseissa tulleilla kastikkeilla maustettuna.

White Castle | All around, New York

Olen varma, etten ole koskaan syönyt mitään niin hajutonta ja mautonta kuin White Castlen sliderit, eli tässä  mestassa mentiin vielä alemmas kuin Taco Bellissa. Pikaruokaa ei ole tarkoitus syödä usein – jos laisinkaan – mutta silloin harvoin kun sitä syö, toivoisi sen maistuvan joltain. Wendy’s oli karvan verran parempi, kiitos mausteisen papumuhennoksensa, mutta eipä se hampurilainen sielläkään kummoinen ollut.

Toistaiseksi mikään kuvissa esiintynyt annos ei siis ole voittanut omia aamupalaleipiä AirBnB:n kautta vuokratussa asunnossamme Brooklynin Crown Heightsin neighbourhoodeilla.

Popeyes | All around, New York

Nykin reissun tarkoituksena oli siis testailla kaikkia mahdollisia pikaruokaloita ja -annoksia, ja Popeyes jäi sinänsä mieleen, että annoksen mukana tulleet bisquitit eli pehmeät suolaisenmakeat leipäset muistuttivat Bosnia ja Hertsegovinan Mostarissa maistamistani Peksimeneistä, vastaavista taikinapalleroista, jotka toimivat sienikastikkeen kanssa aivan äärimmäisen hyvin. Käytiin täällä mujuttamassa reissun aikana parikin kertaa.

Court Square Diner | 5pointz, New York

Odotettiin ensimmäistä Diner-kokemusta innokkaina, vaikka takana oli jo useampi muu safkapoliittinen pettymys. Olen onnellinen, että ehdittiin käymään graffitimekkana tunnetussa 5Pointzissa ennen kuin se maalattiin tovi sitten kokonaan valkoiseksi, mutta aivan sen naapurissa sijainnut Court Square Diner yli 60 dollarin loppulaskulla jäi kiukuttamaan ihan tosissaan.

Näyttää alkuun ihan hyvältä,

kunnes tsekkaa bursan sisään, mistä ei löydy kastikkeita, pihvi on paistettu haarukalla halkeavan kuivaksi ja mikä surullisinta: juusto on kuivunut kiinni kanteen. Tää on niin väärin. Annettiin ensimmäistä kertaa ihan rehellistä palautetta, että safka ei nyt oikein vastaa sitä mitä tilatiin. Matun ulkofilepihvi oli paistettu kuivaksi, ja asialliselle palautteellemme saatu vastaus meni jotakuinkin siten, että “meillä täällä New Yorkissa medium tarkoittaa tällaista kypsää, eivät turistit oikeasti halua veristä pihviä”

Jaa.

Kundi kehtasi vielä kaiken moukkamaisuuden vuoksi laittaa itselleen tippiä 20%, mikä lienee tapit siitä, mihin tarjoilijoilla on ns. “oikeudet”. Tuli juurikin sellainen olo, että näin niitä turisteja vedätetään.

Katz’s Delicatessen | Lower East Side, New York

Sitten onkin vuorossa sinänsä legendaarinen annos, ettei kumpikaan meistä ole koskaan elämänsä aikana pettynyt mihinkään niin pahasti kuin Katz’sin kuivaan sandwichiin. Koetan kaikkeni ymmärtää, että tuota 17 dollarin kuivaa leipäpahasta hehkutetaan useissa safkaohjelmissa ja lihaa mureutetaan tunteja, mutta.. Ei vaan mennyt jakeluun.

New York -style pizza | All around, New York

Oltiin kuultu paljon hyvää New York -style pizzasta, jonka täytteinä toimivat pelkät tomaattikastike ja juusto. Mua ihan valehtelamatta itketti, miten hyvältä nuo kuvan 99 cent -slicet maistuivat. Usko Nykin herkkuihin alkoi palata, kiitos tämän pienen Manhattanilla sijainneen kojun. En tiedä mikä näistä teki niin erinomaisia, mutta kaikki makujen nyanssit olivat kunnossa: ovathan pohja ja se tomaattikastike tärkeimmät tekijät onnistuneeseen kiekkoon, hyvästä juustosta puhumattakaan.

Crystal Diner | Tom’s River, New Jersey

Otettiin uusinta tienvarsidineristä Tom’s Riverissä ja kyllä kannatti. Sen lisäksi, että kuvassa huitova mies halusi varta vasten poseerata kuvanottohetkellä kameralle, oli tarjoiljatätimme valtavan mukava ja ruoka aivan mainiota – koko setti maksoi alkupaloineen ja jälkkäreineen viisitoista dollaria, toisin kuin edellinen riistodineri, jonka summa kipusi yli kolmeenkymppiin per sierainpari. Täti ei pyytänyt tippiä, jätettiin sitä ihan pyytämättäkin.

Meksikolainen hamppari | Williamsburg, New York

Napattiin pikkunälkään meksikolainen kolmen dollarin hamppari kesken Williamsburgin kirpparikierroksen. Tuo vihreä salsa verde oli aivan taivaallista, ja paperiin käärittiin juuri sellaista katusafkaa, mitä uskalsi toivoa.

Nathan’s Hot Dog | Coney Island, New York

Ei Nathan ihan turha jätkä ole, sillä maankuulu kuumakoira oli kyllä maukas, mutta löydettiin reissulta silti yksi vielä tätäkin parempi yksilö.

Shake Shack | Madison Square Park, New York

Se hetki, kun hiljentyy syödessään. Kaikkein eniten koko reissulla mua pelotti Shake Shack hampurilaisineen, olihan meille hypetetty kyseistä bursaa enemmän kuin mitään muuta annosta koko kaupungissa. Onneksi kaikki pelot häipyivät ensipuraisulla ja sillä hetkellä kun tajusin, että hampurilainen voi sulaa suuhun.

Vaan arvatkaapa mitä. Syötiin Hell’s Kitchenin alueella West Side Stakehousessa lounaalla niin mainiot sliderit, ettei kumpikaan meistä osaa vieläkään sanoa, menivätkö ne Shake Shackin edelle vai eivät, joten sovitaan tasapeli.

Jack Rabbits | Old Saybrook, Connecticut

Jack Rabbits vihreine kyltteineen pienen ja hiljaisen pääkadun varrella Connecticutin Old Saybrookissa oli juurikin sellainen mesta, mitä oltiin etsitty jo pidemmän aikaa. Rafla oli lounasaikaan hiljainen, mikä tietenkin aina vähän epäilyttää, mutta päätettiin silti kokeilla – jo ihan tuon ravintolan nimen perusteella. Jos oltiinkin koettu monta karvasta pettymystä edellisen viikon aikana, olen onnellinen, että kolmen päivän miniroadtrip New Jerseyhyn ja Connecticutiin toteutettiin vasta reissun lopussa: Jack Rabbits tarjoili Shake Shackin ohella Yhdysvaltain itärannikon reissun parhaimman ruokakokemuksen. Sipulirenkaat ovat saaneet silmissäni aivan uuden koostumuksen, en tiedä mitä olen aiemmin suuhuni laittanut. Wingsit toivat sen foodgasmin, mitä oltiin melkein kaksi viikkoa etsitty, tuosta tulisesta useamman sinapin hodarista puhumattakaan.

Tämä nakkisämpylä käytännössä pelasti vaimon koko reissun. Onni on pienestä kiinni.

Sen voi myös kohdata, kun laskee katseensa myyjän hymystä juuri ostamaansa hodariin.