★ Kaupallinen yhteistyö VisitPorvoon kanssa

Porvoolla, Suomen toisiksi vanhimmalla kaupungilla on 639-vuotinen historia – minulla ja ystävälläni Nooralla neljätoistavuotinen.


Tinder on perustettu syyskuussa 2012, minä löysin tuon tytön IRG-galleriasta toukokuussa 2005. Olin juuri aloittanut teollisen muotoilijan opinnot Savonia-Ammattikorkeakoulun Kuopion Muotoiluakatemiassa, eikä mennyt kauaa, kunnes muutimme kämppiksiksi Kuopion Savonkadulle, josta löytyi oma yksityinen kattoterassi. Eihän siellä olisi saanut olla, mutta olimme kuitenkin. Tanssimme (luvan kanssa!) baaripöydillä keskellä viikkoa, kävimme keikoilla ja kirppareilla sekä ajelemassa letkassa vanhojen autojen cruisingeissa. Vain harva asia on vuosien saatossa muuttunut.

Kuka kuitenkaan olisi uskonut, mihin elämä meitä vie, mutta ei ainakaan erilleen toisistamme. Kiitos pippuri, kun olet seissyt rinnallani kaikki nämä vuodet, kuunnellut ja tukenut, tsempannut ja uskonut minuun lujasti silloinkin, kun muut ovat mulkoilleet, tai vielä pahempaa, nauraneet. Oli ihanaa viettää kanssasi rohkeiden tyttöjen viikonloppua, nukkua vieressä, hipsuttaa, jutella elämästä ja ihmisistä ja rakkaudesta itseään sekä muita kohtaan, syödä ja juoda hyvin.

Kiitos, kun olet siinä. Pysythän myös aina.


Vanha Porvoo Vanha Porvoo


PORVOO. Taivas ripsii, kun kävelen Nooraa vastaan Porvoon bussiasemalle. Tuntuu, että reissuillani sataa nykyisin yhä useammin, mikä toki on vain hyvä asia: kaikki on silloin paljon kauniimpaa, jopa kaupungit, ja ilma on helppoa hengittää. Sateessa on sitä paitsi jotain suloista ja hyvin rauhoittavaa – silloin saa luvalla istua kahviloissa ja katosten alla, silloin saa olla vaan. Ei tarvitse lähteä mihinkään, vaikka olisi sonnustautunut kuinka säänkestäviin varusteisiin, sillä niitähän minulta löytyy, hyvä jos muuta omistankaan.

Sade on säistä suosikkini, tiedätte sen, silloin kalakin syö. Sininen taivas on mielestäni aina ollut hieman tylsä ja etenkin kuvissa, kalastuksesta nyt puhumattakaan. Tosin, kyllä se nälkäinen harri ottaa ihan vaikka keskellä yötöntä yötä, kun vanha aurinko loimottaa kirkkaalta taivaalta. Silloin ei pilviä kaipaa, kerrankos niin.


Vanha Porvoo


Majoituimme Vanhan Porvoon ihanassa B&B Ida-Mariassa aivan Raatihuoneen torin kulmalla. Historia tietää kertoa, että Välikadun päätalon rakensi aikoinaan 1700-luvulla raatimies Peter Näslund ja että muun muassa itse Akseli Gallen-Kallella on asunut päätalon kiinteistössä. En ylläty, niin kauniista talovanhuksesta kun on kyse.


Vanha Porvoo Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo


Kun meillä oli kevyen kaupunkikierroksen jälkeen tarkoitus lähteä rentoutumaan Ikimetsän® hatha-joogaan, taivas repesi. Ihan kunnolla. Sade löytää minut aina! Ihan aina. Niinpä otin puhelimen ja soitin Ikimetsän Anulle, jonka kanssa olimme yhtä mieltä siitä, että siirtäisimme mahdollisuuden toiseen kertaan, sillä onhan Porvoo nyt niin ihana kaupunki, että tänne tahtoo palata aina uudestaan.

Toivotaan, ettei taivas tuolloin niistä niskaamme, vaikka todennäköisyydet ovatkin suuret.

Puhelun päätteeksi katsoimme kiinteästi toisiamme; kaksi valkoviiniä, kiitos!


Vanha Porvoo

Vanha Porvoo


Pidimme sadetta Vanhan kaupungin putiikeissa, joissa siihen aikaan päivästä sai kulkea ihan rauhassa. Oli perjantai ja monet vielä töissä. Päämäärätön haahuilu saattoi meidät pieneen studioon Zum Beispielin yläkerrassa: Pacific Nativin vanhoista purjekankaista valmistetut totebagit, meikkipussukat ja sailorisäkit varastivat katseeni, eikä minulla ollut pienintäkään toivoa poistua liikkeestä ilman tuliaisia. Ostin itselleni toten ja meikkipussin, jotka kestävät käytössä varmasti lopun elämää, niin kestävästä materiaalista on molemmat ommeltu.


Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo


Aikuisuuden iloja ovat siis lasilliset rieslingiä keskellä päivää ja jälkiruoka ennen illallista. Pysähdyimme kahville ja jäätelölle Glassikkoon, joka ei jäänyt suosikkipaikastani Cafe Postresista. Kävin siellä toissa kesänä, enkä ole vieläkään unohtanut, miten hyvää jäätelö voikaan olla.

Mikäli satutte Porvooseen parhaaseen parsa-aikaan, suosittelen valitsemaan kyseisiä annoksia Bistro Gustafin listalta. Myös viinisuositukset osuivat nappiin ja niitä todella kannatti kysyä, vaikka Noora heti löysikin listalta omat suosikkinsa. Onni on ystävä, joka arvostaa hyvää ruokaa ja juomaa, ja joka myös tietää, mitä vaatia. Tälläkin kertaa.


Vanha Porvoo Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo


Aikuisuuden iloihin kuuluu myös se, että on tarpeeksi vanha jättämään liian pitkään venyvät juhlat meitä nuoremmille. Arvostamme molemmat hyviä unia hullunmoisen hälinän sijaan, minkä vuoksi päätimme jatkaa illalliselta suoraan nukkumaan, vierekkäin tietysti, jotta olisimme virkeitä huomennakin.

Kotimatkalla B&B Ida-Mariaan satoi.

Kuka olisi arvannut.


Vanha Porvoo


TOISENA PÄIVÄNÄ PORVOOSSA. Runsaan aamiaisen jälkeen kiitimme yösijasta ja lähdimme kiertelemään Vanhan Porvoon kaduille. Niillä mukulaivillä nauroimme, muistelimme, arvailimmekin, mutta ennen kaikkea uskoimme. Meitä on aina yhdistänyt sama luonteenpiirre: periksi ei anneta, ihan sama mitä tapahtuu. Silloin tiedämme, että molemmat meistä ovat vain puhelinsoiton päässä, vaikka asummekin nykyään eri maissa.

Meillä oli ilo päästä opastetulle vierailulle nauttimaan 1860-luvun kirjailijakodin tunnelmasta Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) ja hänen vaimonsa Fredrika Runebergin (1807–1879) alkuperäiseen kotiin. Vinkkinä mainittakoon, että talosta löytyy tämän kesän ajan Sakke Yrjölän upea näyttely (2.5.–15.9.) Suomen kaloista, menkää ihmeessä katsomaan! Runebergin Johan oli nimittäin aikansa tunnetuimpia metsästäjä-kalastajia, minkä puolesta kyseinen näyttely tekee oivallisesti kunniaa taloon ja sen asukkaiden historialle.

Mutta se miehistä, heistä saa aina puhua ihan tarpeeksi. Nyt puhutaan naisista, vahvoista sellaisista, Noorasta ja Fredrikasta sekä siitä, mikä heitä kahta yhdistää. Se on usko naiseuteen, yhdenvertaisuuteen ja tyttöjen tulevaisuuteen, joiden edestä tulee ja pitää taistella, kunnes käsitteet ovat normeja ja tasa-arvoisuus vallitseva käsite maailmassamme.

Fredika Runeberg leipoi tortun, kyllä, mutta hän teki maallemme sitäkin enemmän. Joten kun ensi kerran vietetään Runebergin päivää, voisimme torttujen lisäksi muistaa, että:

Fredrika oli aikansa feministi ajaen köyhien tyttöjen koulutusta, naisten äänioikeutta ja ylioppilaaksi pääsyä sekä sitä, ettei naimisissa oleva nainen ole holhouksen alainen, ja että tytöt saisivat tasavertaisen perinnön.

Fredrikan mies tuki naistaan ja kannatti avoimesti hänen aatteitaan. Ajaltelkaa, jos kaikki miehet tekisivät niin.


Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo

Vanha Porvoo


Runebergin talon jälkeen suuntasimme lounaalle hiljan avattuun ravintola Ranta-Aittaan, joka sijaitsee vanhoissa varasto-aitoissa joen rannalla. Arvokas alue on ehdolla UNESCOn maailmanperintökohteeksi, jonne sen soisi nousevan pian.

Listalta löytyi ilokseni kuhaa ja haukea. Miten mahtavaa! Makumaailmaltaan aasialaishenkinen kala-annos oli parempi kuin olisin osannut kuvitella, vaikka kaikki olivatkin kehuneet uutta ruokapaikkaa. Lupaukset on aina ilo lunastaa ja etenkin silloin, kun puhutaan hyvistä annoksista.


Vanha Porvoo Vanha Porvoo

Vanha Porvoo Vanha Porvoo


Porvoosta jäi käteen paljon rakkaita muistoja yhdessä rohkeimman ystäväni kanssa mutta myös onnenkivi, joka kutsui minua Raatihuoneen torin pihalla. “Tuo on helppo kivi aloittelijalle, osta se, se on valinnut sinut”, Noora totesi huomatessaan hipelöiväni muumimaista opaliittia. “Se parantaa visualisointikykyä ja tasapainottaa mielialan vaihteluja”, hän jatkoi. Miten sopivaa minulle, ajattelin.

Googlasin jälkikäteen, että kivellä on myös pehmeä, lempeä ja rauhoittava vaikutus – aivan kuin on Noorallakin.

Ehkä juuri sen vuoksi tuo opaliitti valitsi minut Porvoon reissullamme, vaikka Salpalinjalta louhittu upean vihreä spektroliitti kiinnosteli myös eikä ihme, onhan viime syksyinen Virolahden Bunkkerimuseon vierailu sekä yö pallokorsussa edelleen elävästi mielessä. Kuvitella, että maastamme löytyy jalokivestä valmistettu panssarikivieste, itsenäisen Suomen suurin rakennushanke, Salpalinja. Niin voimakas ja vakuuttava, että jäi sodassa käyttämättä, koska venäläiset pitivät tuota Suomen päästä päähän yltävää panssariajoneuvot pysäyttävää kiviestettä voittamattomana.

Opaliitti on päässyt onnellisesti Norjaan ja asetettu kirjoityspöydälle koneeni viereen. Aina silloin, kun aurinko pilkahtaa sadepilven takaa ja osuu kiven pyöreään pintaan, heijastuvat kauniit sateenkaaren värit puiselle pinnalle. Ja kuten luvattu, minulla on sen lähettyvillä hyvä olla.

Niin vain on Porvoo tunnettu vahvoista ja rohkeista naisistaan – minun Noorastani, ja meidän Fredrikastamme.