Kotka-Haminan ja Kymijoen kaihoisia aatoksia

★ Kaupallinen yhteistyö Visit Kotka-Haminan kanssa

Kotka-Haminan ja Kymijoen kaihoisia aatoksia

Kuule, Ukki, missä ikinä nyt majailetkin, minulla on ikävä sinua. Kävin nimittäin Kymijoella kalassa sekä tutustumassa Kotka-Haminan seudun luontokohteisiin, joista sinäkin olisit varmasti pitänyt.

Muistan kesät Suonenjoen mökillämme, kun opetit pohjaonkimaan, putsaamaan verkkoja, perkaamaan kalaa ja savustamaan. Sylkäisemään koukkuun ennen kuin se heitettiin veteen. Sitomaan punaisen villalangan uistimen ottipisteeksi. Laskemaan katiskan oikealle paikalle. Kärsivällisyyttä. Kalastamisen iloa. Arvostusta saalista ja luontoa kohtaan.

Minä puolestani olisin halunnut opettaa sinut vanhoilla päivilläsi heittämään perhoa.

Se laji olisi sopinut sinulle kuten olisivat sopineet perhot ruskeaan huopahattuusi, jonka monesti kastunut lieri taipuili sinne tänne. Nyt sinun hattusi on nostettu saunakammarin seinälle, ja katon rajaan on naulojen varaan nostettu myös vihreä umpikelainen virvelisi. Samalta seinältä löytyy paikka oksankäkkyrälle, jonka otit pilkiksi, sekä valokuvalle Suonenjoen paikallissanomista, jossa esittelet 13 kiloista haukeasi. Sinulla oli päälläsi Hämeenlinnan Bridge-seuran valkoinen t-paita. Ostit samanlaisen myös minulle ja siskoilleni, mutta ne olivat meille liian suuret.

Meni kauan, ennen kuin ne oikeasti sopivat eivätkä roikkuneet naurettavina telttoina yllämme, vaikka emmehän me siitä välittäneet. Me pidimme niitä siitä päivästä kun ne saimme.

Sillä eikai nyt Bridge-kerhossa pelaa kuin herramiehiä ja ukkeja, ja eikai siellä kukaan pitäisi niin pieniä paitoja kuin me olimme.

Perhokalassa Kymijoella

Kuule, Ukki, olen perhokalastuksessa vasta-alkaja, ihan noviisi, mutta silti aivan päättömän rakastunut – sekä lajiin että yhteen lohimieheen, jonka olisin halunnut esitellä sinulle. Ehkä sinä vakoilet meitä jostain, missä ikinä oletkin, olen siitä melko varma.

Mutta se Kymijoki! Tapasin tiistaiaamuna Siikakosken rannassa Karin, jonka kanssa minun oli tarkoitus lähteä kalaan. Olin kai koko jutusta niin innoissani, että unohdin omat kahlurini kotiin. Onneksi Kari asui naapurissa ja pelasti tilanteen lainaamalla minulle poikansa varusteet. Nauratti, mutta hyvin istuivat!

Katselin siinä sitten tovin Karin vapoja ja kerroin, että olin siihen päivään mennessä kalastanut vain vitos-kutosluokkaisilla ja kokeillut vähän seiskaa Norjassa, mutta sehän ei miestä vaivannut. “Tänään on hyvä päivä aloittaa, siirryhän veteen siitä, minä kyllä neuvon”, hän hymyili ja työnsi käteeni kaksikätisen perhovavan. Arvaat varmaan, en ollut koskaan heittänyt sellaisella.

Ja kuule, Ukki, niin me harjoittelimme koko päivän ja minä ihan vahingossa onnistuinkin, sillä Kari hihkaisi pari kertaa siihen malliin, ettei siitä voinut itsekään erehtyä – siima meni sinne, minne pitikin! Kalaa emme kuitenkaan saaneet, vaikka komeat kojamot temppuilivatkin pinnalla ja ilmassa ihan meidän edessämme minkä kerkesivät. Se oli aivan mieletön näky!

Mutta kyllähän sinä tiedät, ettei kalaan mennä vain kalan takia.

Hitto kun sinun piti mennä niin aikaisin.

Kymi Fishing Shop

Sinulla oli lyömätön tyyli, sinä olisit osannut arvostaa myös viimeisintä ostostani. Uutta kalahattua. Löysin sen Kymi Fishing Shopista, jossa puodin pääjehu Niko painoi käteeni myös tällaisen lohiperhon, Mikamikan, jolla oli kuulemma saanut saalista tänäkin vuonna. En usko, että raaskin sitä koskaan käyttää, joten taidan nostaa sen RAVin komistukseksi ja hauskaksi muistoksi peruutuspeiliin.

En nimittäin kehdannut kertoa, että se minun lohimies on hänen ystävänsä ja kalakaverinsa, mutta ehkä me vielä joskus menemme kolmisin kalalle Kymijoen varteen!

Virolahden Bunkkerimuseo

Muistatko siellä jossain, Ukki, kun veit minua ja siskojani aina Hämeenlinnan kasarmeille avointen ovien päivänä. Ostit meille pillimehun ja muna-anjovis-leivän, jonka minä ostan aina edelleen, kun pysähdyn huoltoasemalle kahville. Kuvittelen sinut viereeni, nauramaan sinä harvahampaisena ja hauskana miehenä, kuin sinut muistan.

Voi miten minä olisin halunnut kertoa sinulle tästä! Yövyin nimittäin Virolahden Bunkkerimuseon pihalta löytyvässä pallokorsussa ja pääsin kiertämään uuden Tuntemattoman polun! Mutta arvaa, päätin nyt kuitenkin säästää suurimmat tunnelmoinnit syksyllä 2019 julkaistavaan esikoisteokseeni.

Ajattele, Ukki, minulta tulee kirja! Ja siitäkös sinä olisit ollut ylpeä, luithan aina paljon ja omistit satapäin niteitä. Ja varmasti sen vuoksi isänikin luki paljon, myös satuja meille siellä kesämökillämme, Pupu Tupunaa ja Pekka Töpöhäntää, ja voi hyvänen aika miten paljon meidän talostamme löytyikään kirjoja – oman kokonaisen kirjastohuoneen verran! Sinun vuoksesi me kaikki luemme paljon.

Mutta vaikka säästänkin parhaat palat kansilehtien väliin, niin sen verran haluaisin kuitenkin kertoa, että yö bunkkerissa oli kyllä ikimuistoinen! En ole eläessäni kokenut mitään vastaavaa saati nukkunut yhtä hullussa paikassa. Kun armeijan pojat vielä päättivät harjoitella iltamyöhään ja paukautusten äänet kantautuivat 60 senttiä paksujen betoniseinien läpi lämpimään makuupussiini, ajattelin, etten voi koskaan kuvitellakaan, miltä niistä miehistä on tuntunut nukkua tässä samassa tilassa silloin sodan aikaan – pallokorsu kun on siirretty tänne museon pihalle toisaalta.

Jos sinä haluaisit nukkua pallokorsussa, voit varata yön täältä.

Tuntemattoman polku & Salpalinja

Samasta pihapiiristä lähtevä, vajaan viiden kilometrin mittainen Tuntemattoman polku muuttuu puolessa välissä helppokulkuisesta liikuntapolusta hieman haastavammaksi metsäpoluksi, joka on paikoitellen hyvinkin kostea. Vedenpitävät jälkineet ovat suositeltavat, etenkin näin sadesäällä kuten minun kohdalleni sattui. Mutta sekös haittasi, märkä metsä on mielestäni paljon kuvauksellisempi kuin kuiva kangas.

Turkoosein maalitäplin merkatun luontopolun varrelta löytyy useita korsuja, joita saa käydä tutkimassa. Varo kuitenkin päätäsi, ota mukaan tasku- tai otsalamppu, ja pidä pienempiä silmällä, sillä pimeissä huoneissa kompastuu helposti.

Ja sitten, kun muutamassa kohtaa reittiä kuljetaan kummallisten kivijonojen ohi, ovat ne panssarikiviesteitä, joita pystytettiin mies- ja hevosvoimin 225 kilometrin ja 450 000 kiven verran. Yksi kivi painoi kolme tonnia ja oli 170 cm korkea. Se tuntuu aivan käsittämättömältä.

Tätä itärajan puolustukseksi rakennettua linnoitusketjua, Salpalinjaa, joka sivuaa Tuntemattoman polkua, ei ole turhaan kutsuttu Suomen suurimmaksi rakennuskohteeksi: urakkaan on osallistunut 35 000 siviilirakentajaa ja linjalla on pituutta 1 200 kilometrin verran. Reitti kulkee Virolahdelta Luumäen kautta Joensuuhun ja itärajaa myötäillen aina Sallan kautta Petsamoon asti.

Mutta tiedätkö, mikä on kaikkein hulluinta? Salpalinjasta rakennettiin kerralla niin vahva, ettei se koskaan päätynyt mukaan sotaan, sillä kuten me suomalaiset myös vihollinen piti sitä voittamattomana.

Nykyisin Salpalinjaa mukaileva Salpapolku on mainio retkikohde pidemmän matkan kulkijoille. Yhdensuuntainen, 43 kilometrin mittainen reitti lähtee Harjusta ja kulkee metsien, mäkien, peltojen ja Miehikkälän Salpalinja-museon läpi aina Lappeenrannan Ylämaalle saakka.

Löydät Salpapolun retkioppaan täältä.

Merikeskus Vellamo

Jos voisin, olisin tarjonnut sinulle pullakahvit Bunkkerimuseon kahvilassa tai lounaan Merikeskus Vellamossa, jossa kävin katsomassa aivan älyttömän mielenkiintoisen Sex and the Sea -näyttelyn. Se kertoo punaisten lyhtyjen värittämästä satamaelämästä, ilotytöistä ja hurjista kapakkaretkistä. Lemmenkipeistä ja himokkaista merimiehistä, jotka kaikki kaipasivat vain rakkautta. Salaisuuksia pullistelevat matkalaukut, pitsiasusteet, alastonkuvat ja merenneitojen maailma pääsevät täysiin oikeuksiinsa, kun kaikkea tuhmaa saa salaa kurkistella hämärästi valaistussa tilassa. Ja jos suurelta screeniltä nähtävä rapujen maailma ei hypnotisoi tunnelmallaan, sen tekee viimeistään näyttelyn jonnekkin syvälle sisimpään tunkeutuva taustamusiikki.

En ole ihan varma, olenko vieläkään palautunut tuosta maailmasta.

Poskethan siellä olisivat alkaneet punottaa, jos olisimme menneet sinne yhdessä, Ukki, mutta onneksi sinä et olisi sitä nähnyt, sen verran pimeää siellä oli. Ja kun totta puhutaan, haluaisin vierailla siellä vielä uudestaan, ennen kuin näyttely jatkaa matkaansa 20.1.2019.

Lähtisin Kotkaan koska tahansa vain tätä nähtävyyttä varten, vaikka luulinkin, että se olisi ollut Valkmusan kansallispuisto.

Valkmusan kansallispuisto

Ukki, minä tiedän, että sinä karkasit nuoren isäni kanssa syntymäpäiviäsi pakoon Lemmenjoen kansallispuistoon, mutta ehditköhän koskaan käydä Valkmusassa? Sen sanotaan olevan Kymenlaakson harvojen tuntema aarre, upea suoalue, jossa kävimme Kotka-Haminan alueen oman lintukuiskaajan, Pekan kanssa katsomassa muuttopuuhissaan kaakattavia hanhia.

Tuttuun tapaan tipautin pian katseeni taivaalta maan kamaralle, tiedäthän, rakastan kaikkea pientä ja kaunista. Ja kas, mitä näinkään! Pikkuinen koppakuoriainen ylitti uhkarohkeasti pitkospuuta, mutta hyytyi sitten paikoilleen. Arvasi varmaan, että pääsee poseeraamaan.

Siispä tehtiin Pekan kanssa toisillemme tilaa, ja otettiin kuvia. Kukapa olisi uskonut, koppakuoriaisella on ripset!

En tiedä, kävitkö koskaan Kotka-Haminan seudulla, Ukki, mutta tuo Kaakkois-Suomen kolkka nousi kertaheitolla omiin suosikkeihini. Minulla ei totta puhuakseni ollut koko alueesta minkäänlaista tietoa tai odotuksia, ja nyt huomasin, että unohdin mainita tässä pitkässä jutussa Santalahden luontopolun, joka myös oli ihana ja helppo päiväretkikohde! Kotkan-Haminan seudulla on ihan liikaa näkemistä, joten pitänee palata sinne pian ja viimeistään 1. maaliskuuta, kun Kymijoelle pääsee taas kalaan.

Kuljet silloinkin mukana mielimatkassani, Ukki. ♥

Kotka-Hamina seudun nähtävyydet

★ Visit Kotka-Haminan verkkosivut
★ Virolahden Bunkkerimuseo ja yö pallokorsussa
★ Tuntemattoman polku
★ Merikeskus Vellamo ja Maretarium
★ Salpapolku ja Salpalinja
★ Valkmusan kansallispuisto
★ Kalastusta Kotkassa ja Kymi Fishing Shop