Kalatarinoiden kirjoituskilpailu

Kirjoittaminen.fi ja Havulaavu Kustannus järjestävät kirjoituskilpailun unohtumattomimmista kalastusmuistoista. Kilpailuaika on 15.1.–15.6.2023.

Havulaavu Kustannus kutsuu kirjoittajia vuonna 2023–2024 julkaistavaan novelliantologiaan (kirjan tarkempi julkaisuaikataulu kerrotaan kesällä 2023).

Haemme uusia novelleja, joiden aiheena on kalastus. Kirjan toimittaa Monni Himari.

Novelliantologian työnimi on Kalansilmien katse ja siihen toivotaan kirjoittajilta ensisijaisesti novelleja, joiden aiheena ovat rakkaimmat ja hulvattomimmat kalastusmuistot. Jos et kalasta itse, voit esimerkiksi kirjoittaa tarinan kalastavasta läheisestä.

onkivapa

Novellien aiheet

Rantavedessä pyrstöllään mylläyttänyt suurlohi, yöttömässä yössä joen niskalta pyydetty tomera taimen tai ensimmäinen omalla perholla saatu saalis. Kalastus on osa suomalaisuuden ydintä ja meillä kaikilla on siitä muistomme.

Perheen tai ystävien kanssa järjestetyt leikkimieliset onkikisat, kitkerän suloinen kalamuisto tai elämäsi onnistuminen, hyytävä pilkkireissu – mikä on mieleenpainunein, ikimuistoisin, kamalin, hullunkurisin tai paras muistosi kalareissusta? Kerro se meille!

Kaikenlaiset kalastusta käsittelevät muistot, tarinat ja kokemukset ovat tervetulleita mukaan kilpailuun. Haussa ovat nimenomaan novellit, joiden teemoista voit lukea lisää täältä.

Kirjan novelleja täydentävät Monni Himarin herkät ja tunnelmalliset valokuvat, jotka dokumentoivat kalastusta pohjoisen luonnossa.

Katso koko ilmoitus »

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center