Kahdeksan vinkkiä katukuvaukseentarkkaile ihmisiä.

Liikkeessä on vaikeampaa tarkkailla ympäristöään. Pysähdy ja etsi väkijoukosta paikoillaan seisova ihminen tai kaksi, keskity heihin ja anna muun maailman juosta ohi.

 

New York

 

Odota tilanteita.

Parhaat hetket ottavat aikansa.

 

Krabi Town

Thaimaa

 

Etsi katsekontaktia.

Katso rohkeasti silmiin, hymyile ja vilauta vienosti kameraa – parhaassa tapauksessa katseella kiinni saatu henkilö lähtee mukaan juoneen ja innostuu poseeraamaan.

 

Pysäytä tilanne.

Toimii katukuvissa aina.

 

London

 

Etsi tyhjiä tiloja ja vertailukohteita.

Kokeile kuvata katumaisemaa esimerkiksi f/2.8:n aukolla siten, että tarkennat sinua lähimpänä olevaan rakennukseen. Helppo tapa saada kuviin uudenlaista eloa.

 

Makedonia-20

 

Hae tilan tuntua syvyydellä.

Kadut ja kanaalit, jotka jatkuvat pitkälle horisonttiin, tuovat kuviin aivan omanlaistaan tunnelmaa. Kokeile tässäkin tapauksessa kuvata mahdollisimman suurella aukolla ja tarkenna vaikka lähimpänä seisovaan ihmiseen, jolloin tausta alkaa blurraantumaan mukavasti.

 

Milano

 

Korosta valoilla ja varjoilla.

Kuvaan harvoin keskellä kirkkainta päivää – paitsi jos olen kaupungissa. Valot ja varjot tekevät kuvista kiinnostavia, ja näitä geometrisia kuvioita on myös hauska metsästää.

 

BlogVille

 

Kaupungit elövöityvät öisin – kuvaa myös keinovalossa.

Vaikka valoista paras tulee luonnosta, ei kameraa kannata jättää iltaisinkaan kotiin. Keinovaloissa kylpevät kadut ja night marketit ovat super kuvauksellisia, ja kirkkaiden valojen ansiosta pystyt monesti käyttämään melko korkeaakin suljinaikaa, jolloin saat taltioituja tarkkoja kuvia tuotteita ja rahaa vaihtavista ihmisistä.

Kokeile kaupunkimiljöössä myös aavistuksen pidempiä suljinaikoja, jolloin saat katuvalot aivan erilailla esiin.

 

Newcastle Upon Tyne

Thaimaa

Guilin

 

Jos haluat lukea lisää valokuvauksesta, siirry tästä Valokuvaus-osioon. »

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.