Kaikki tiet vievät Savukosken Kairijoelle
Kuluneen kesän kostyymi ja garderobe on näyttänyt kutakuinkin tältä.
Kesämuoti on tainnut kolahtaa myös sille puolen ruutua, ainakin mitä tulee tuohon alempaan kuvakaappaukseen Instagramin viestiboksista ja erään seuraajan kanssa käydystä keskustelusta. Naurattaa, mutta kyllähän se taitaa niin olla, ettei tänä vuonna tarvitse paljon kesämekkoja miettiä, kun aikuisten kurahousut kiinnostavat paljon enemmän.
On tapahtunut paljon: irtisanoin asuntoni toukuun loppuun, keräsin banaanilaatikkoihin vähät tavarani ja vein ne yhdellä kyydillä vanhemmilleni Hämeenlinnaan, jonne siirsin myös kirjani. Helsinki jäi taakse, eikä minulla ole aikomustakaan palata takaisin.
1. kesäkuuta alkoi tähänastisen elämäni suurin seikkailu – lähdin rinkan ja kahden vapaputken kanssa tien päälle. Kahta kuukautta myöhemmin, kalenterin käydessä heinäkuun viimeistä, maltan viimein istua hetkeksi koneelle ja miettiä, mistä aloitan. Korvien välissä ja ulkoisella kovalevyllä on perkaamatta yli 5 000 kuljettua kilometriä, joihin on mahtunut enemmän kuin viimeiseen vuoteen. Perhopummin elämä on ollut ihanaa.
Vaan eihän se reissu tähän loppunut: kierrän Suomen luonto- ja kalastuskohteita ainakin vuoden loppuun, minkä jälkeen voin vetäytyä hetkeksi Muonion Kalakirjastoon tai vaikka Norjaan kirjoittamaan esikoisteostani. Tänne etelään palasin vain hetkeksi, sillä pyörähdän huomenna keskiviikkona Porvoossa, minkä jälkeen lähden lauantaina viikoksi vahtimaan Märketin majakkaa. Siellä työtehtäviini kuuluu dokumentoida pienen saaren päivittäistä elämää ja sääilmiöitä, sekä kirjoittaa kaikesta päiväkirjaa – myös kappaleen tulevaan kirjaani.
Virvelin ja vieheet pakkaan tottakai mukaan.
Mutta se siitä, palataan ajassa Kairille. Kun Piia kaikeksi onnekseni uskalsi lähettää minulle sen ensimmäisen viestinsä, minä vuorostani uskalsin arvata ystävystyvämme, naisessa nimittäin oli sitä jotain – ja kas, ei mennyt kauaa, kun tein siirtymän Sodankylään, jossa näimme ensi kerran ja heti perään kahtena seuraavanakin päivänä. Puhuimme kalastuksesta ja pojista, tottakai, sidoimmme perhoja ja kävimme harjoitelemassa heittämistä, tottakai. Löimme porukalla lukkoon Kairijoen perhokalastuskurssin, jonne lähtisin mukaan dokumentoimaan ja oppimaan itsekin paremmaksi siimojen nakkelijaksi.
Mikäs sen parempaa, kuin aloittaa kesä Kairilta!
Kairijoen eräkeskuksen järjestämän perhokalastuskurssin oppaina toimivat Piian mies Janne Iittiläinen sekä Jani Ollikainen, molemmat melkoisia konkareita. Kiitos vielä kertaalleen kaikista vinkeistä ja neuvoista, ne ovat olleet kovassa käytössä!
Vaikka perhokurssin vetovastuu onkin viime vuosina ollut miesvoittoinen, lupasi Piia ottaa ohjat käsiinsä kesällä 2019, kun perheeseen syntynyt tyttövauva on jo tarpeeksi iso pärjätäkseen hieman pidempiä aikoja isänsä hellässä hoidossa.
Minä olen luvannut jatkaa maljojen nostelua kaikkien kurssilaisten kaikenkokoisille saaliskaloille, ja opettaa siinä sivussa perhonsidontaa.
Koska suuri haaveeni on saada teistä mahdollisimman moni innostumaan kalastuksesta, jatkan vielä hetken hehkuttamista, kurssiohjelma kun oli aivan mahdottoman monipuolinen mutta lungi: oppitunnit suoritettiin lähes poikkeuksetta joen rannalla. Liian nopeasti kuluneen viikon aikana opeteltiin solmuja, heittoharjoittelua, perhonsidontaa ja syöttien valintaa, hyönteistietoa, joenlukutaitoa sekä kalojen sijaintia virrassa. Sen lisäsi kalastettiin ja otettiin kisaa siitä, kuka voittaisi Kairijoen kesämestaruuden. Voin kertoa, etten se ollut minä.
Nieriäfiestan päälle tietenkin saunottiin ja käytiin uimassa kylmässä Kairijoessa, istuskeltiin nuotiolla, saavustettiin päivän saaliita ja vaihdettiin tarinoita elävästä elämästä kun neljättä, kolmatta tai toista kertaa kurssille osallistuneet kalakaverit paransivat maailmaa ja muistelivat menneitä.
Minä tiesin heti, että istuisin siellä ensi kesänä fiilistelmässä elämäni kalakesää vuosimallia 2018.
Mikäli olet miettinyt lajin aloittamista, suosittelen laittamaan Kairijoen FB-sivun seurantaan ja väijymään tulevia kurssipaikkoja – ne tullaan viemään käsistä, etenkin kun Jani on lupautunut jälleen kerran kurssin toiseksi vetäjäksi. Mahtavaa!
Ja jos jotain voin omasta puolestani luvata niin sen, ettei tällä kurssilla kiristä muusta kuin siimasta: jokaisen kurssilaisen päätavoite on nimittäin pyytää kala itse sitomallaan perholla. Designista voidaan toki neuvotella, mutta tästä Jannen luomuksesta voitte hakea inspiraatiota ainakin noin ensalkuun.
Kireitä siimoja!
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.