Iki-ihanan Maarianhaminan parhaat nähtävyydet

Vain lyhyen laivamatkan päässä Helsingistä ja Turusta sijaitseva Ahvenanmaan Maarianhamina on yksi pohjoisen pallonpuoliskon monipuolisimmista matkakohteista: upea saaristoluonto hurmaa, huikea ravintolatarjonta hivelee kulinaristin vatsanseutua ja lapsiystävälliset kohteet ovat varma valinta ympärivuotiselle perhelomalle.

Vilkas ja viihtyisä Maarianhamina, Ahvenanmaan pääkaupunki, on runsaan 11 500 saarelaisen koti. Paikallisten asukkaiden lisäksi Maarianhaminassa vierailee vuosittain yli 1,5 miljoonaa laivamatkustajaa, mikä jo itsessään kertoo Ahvenanmaan suosiosta. Nimensä vuonna 1861 perustettu Maarianhamina on saanut tsaaritar Maria Aleksandrovnalta, sen aikaisen tsaari Aleksanteri II:n vaimolta – aikana, jolloin Ahvenanmaa vielä kuului Venäjän valtakuntaan.

Suomalaismatkailijoille vaivaton matkakohde on helppoudestaan huolimatta hyvin monipuolinen: nähtävyyksien, museoiden ja elämysten lisäksi Maarianhaminasta löytyy myös hyviä ravintoloita ja viihtyisiä pubeja, joissa on mukava istahtaa viettämään iltaa pitkän päivän päätteeksi – tekemistä nimittäin riittää, ympäri vuoden.

 

ahvenanmaan nähtävyydet
Ahvenanmaa ja sen pääkaupunki Maarianhamina on monipuolinen, ympärivuotinen lomakohde.

 

Ahvenanmaan kohteet ja Maarianhaminan nähtävyydet kartalla

Alla olevasta kartasta löydät kätevästi Ahvenanmaan ja Maarianhaminan nähtävyydet kartalla, jotka voit tallentaa myös omaan käyttöösi. Kartan lisäksi olen kerännyt tähän artikkeliin osuvimpia vinkkejä ja Maarianhaminan nähtävyyksiä aiemmilta reissuiltani.

Toivottavasti niistä on iloa ja hyötyä, kun suunnittelet seuraavaa Maarianhaminan-matkaasi!

 

 

 

Maarianhaminan nähtävyydet TOP 13

1. Maarianhamina pyörällä tai kävellen

Maarianhaminan satama- ja merenkulkukaupunkiin tutustuu helposti pyöräillen tai kävellen. Suosituimmat kohteet sijaitsevat toistensa läheisyydessä, ja satamasta toiseen on vain noin vartin kävelymatka (ja pyörällä vielä lyhyempi). Tutustu VikingLinen pyöräilypaketteihin täällä.

2. Kierrä Maarianhamina bussilla!

Maarianhaminan paikallisliikenteestä vastaa Mariehamnsbussen, joka liikennöi yhdellä pohjoislinjalla ja yhdellä etelälinjalla. Bussit kulkevat kesällä ja työaikaan kerran tunnissa. Koko kaupungin voi kiertää 2 euroa maksavalla lipulla.

3. Ahvenanmaan Merenkulkumuseo

Maailmanluokan pienoismalli-kokoelmastaan tunnettu Maarianhaminan Merenkulkumuseo valittiin Suomen parhaaksi museoksi vuonna 2016. Suurin osa pienoismalleista on purjealuksia, joista monet ovat syntyneet merimiesten laivalla vietetyn vapaa-ajan puitteissa sekä ammattitaitoisten pienoismallirakentajien käsissä.

4. Vieraile purjealus S/V Pommernilla

Mistään muualta maailmassa ei löydy samanlaista laivaa kuin Ahvenanmaan Pommern. Kyllä, luit oikein. Skotlannista vuonna 1903 lähtenyt purjelaiva on säilynyt muuttumattomana tähän päivään asti. Tutustu ja varaa liput Pommerniin täältä.

5. Maarianhaminan Merikortteli (Sjökvarteret)

Maarianhaminan Itäsataman Merikortteli on oikea paikka, jos haluaa oppia Ahvenanmaan entisaikojen merenkulusta. Täällä pyritään vaalimaan purjeveneitä – tai pikemminkin niiden rakentamis- ja ylläpitotaitoja sekä purjehtimista.

6. Merenkulkukappeli ja Merimoottorimuseo

Maarianhaminan Merikorttelin alueella sijaitsee myös laivojen rakentamista esittelevä museo, Merenkulkukappeli, sekä uusi Merimoottorimuseo, jossa on vanhojen venemoottoreiden näyttely.

 

Lilla Holmen
Ahvenanmaa on suosittu matkakohde etenkin lapsiperheiden keskuudessa: Lilla Holmen, eli lasten saari, on ehdoton käyntikohde perheen pienimmille.

 

7. Maarianhaminan Lilla Holmen, lasten oma saari

Lilla Holmen on Maarianhaminan keskustan tuntumassa sijaitseva lasten oma saari, jossa voi uida, leikkiä rantahiekalla, kiipeillä merirosvolaivassa ja tutustua lintutalon asukkaisiin. Vapaasti saarella asuvien, potpottavien kanojen ja riikinkukkojen lisäksi Lilla Holmenissa asuu myös pörröisiä pupuja.

8. Lehmusten reunustama Esplanaden

Lehmusten reunustama, kaunis ja vehreä puistokatu Esplanaden ulottuu Länsisatamasta Itäsatamaan. Tuuheiden lehmusten suojissa on mukava vilvoitella kesäkuumalla.

 

maarianhamina pyörällä
Maarianhamina on helppo ottaa haltuun kävellen tai vuokrapyörällä. Visit Åland / Rebecka Eriksson

 

9. Maarianhaminan huvivenesatamat

Matkailijoiden lisäksi Maarianhamina on myös veneilijöiden suosiossa. Idässä laivat kiinnitetään laituriin Mariehamns Segelföreningissä (MSF) ja lännessä Åländska Segelsällskapetissä (ÅSS).

Tutustu myös pienempiin saariin

Mikäli etsit tietoa Ahvenanmaan saaristolautoista ja saaren joukkoliikenteestä, klikkaa itsesi tänne. Ahvenanmaalla on helppo liikkua niin maitse kuin meritse, sillä Manner-Ahvenanmaa on pohjois-eteläsuunnassa vain 45 km pitkä ja itä-länsisuunnassa 50 km pitkä.

Matkustamisen perussääntö on helppo: Kaikilla asutuilla saarilla on maanteitä ja lauttayhteys. Pidemmillä reissuilla kannattaa siis lähteä tutkimaan myös lähisaaria, jotka tarjoavat Maarianhaminan lisäksi aivan omanlaisiaan elämyksiä.

Löydät eri puolille Ahvenanmaata kulkevien bussien reitit ja aikataulut täältä »

 

Ahvenanmaa
Klostervikenin merimaisemissa. Visit Åland / Rebecka Eriksson

 

Viikko, pitkä viikonloppu tai päivä Maarianhaminassa

Maarianhamina soveltuu erinomaisesti niin lyhyemmille kuin pidemmillekin reissuille. Viikossa voi kiertää saaren autolla tai vaikka pyöräillen, mutta jo päivä Maarianhaminassa on elämys, sillä keskustan nähtävyydet sijaitsevat vain kävelymatkan päässä toisistaan.

Mikäli vietät Ahvenanmaalla vain yhden päivä, vieraile purjelaiva Pommerissa ja Merenkulkumuseossa, minkä jälkeen voit syödä lounasta Maarianhaminan keskustan viihtyisissä ravintoloissa (ravintolasuosituksista lisää hieman alempana). Jälkiruoaksi kannattaa tilata maan mainiota Ahvenanmaan pannukakkua, tottakai! Tuliaistokset voi tehdä Torggatanin varrella löytyvissä pienissä putiikeissa ja laivan tax-free myymälässä.

 

ahvenanmaan nähtävyydet
Maarianhamina sopii niin pidemmille kuin lyhyemmillekin reissuille. Visit Åland / Tiina Tahvanainen

 

Maarianhaminan nähtävyydet
Merenkulkumuseo on Maarianhaminan, Ahvenanmaan pääkaupungin lapsiystävällisimpiä kohteita.

 

Ahvenanmaan Merenkulkumuseo (Ålands Sjöfarts Museum) ja maailmankuulut pienoismallit

Tiesitkö, että maailmanluokan pienoismalli-kokoelmastaan tunnettu Maarianhaminan Merenkulkumuseo (Ålands Sjöfarts Museum) valittiin Suomen parhaaksi museoksi vuonna 2016? Suurin osa museon pienoismalleista on purjealuksia, joista monet ovat syntyneet merimiesten laivalla vietetyn vapaa-ajan puitteissa sekä ammattitaitoisten pienoismallirakentajien käsissä.

Lapsiystävällisessä museossa riittää tekemistä perheen pienimmille: laivarotta Rubyn etsimistä, suurmastoon kiipeämistä ja komennon ottamista omalla laivalla. Ruby ja Meri -lastenhuone on mielikuvituksellinen maailma Ahvenanmaan merenpinnan ylä- ja alapuolella, ja siellä voi sukeltaa mereen etsimään ja löytämään hylkyjä, salaisia merenneitojen luolia ja jännittäviä merieläimiä. (Toimitus huomauttaa, että tila sopii erinomaisesti myös lapsenmielisten ja uteliaiden aikuisten tutkittavaksi.)

Kannattaa myös piipahtaa Museokaupassa, jonka valikoimaan voit tutustua täällä. Vaikka Maarianhaminan keskustasta löytyy (kuten edellä todettu) monia hyviä ravintoloita, myös Merimuseon oma ravintola Nautical on yksi Ahvenanmaan parhaista lounaispaikoista.

Lue lisää lasten Merenkulkumuseosta täällä »

 

Maarianhaminan nähtävyydet
Ahvenanmaan museohelmi sijaitsee aivan Maarianhaminan keskustan läheisyydessä. / Ålands sjöfartsmuseum

Maarianhaminan nähtävyydet Pommern
Ahvenanmaan entisaikojen meritunnelmaa aistii parhaiten Pommerin kannella. Tiina Tahvanainen / Visit Åland

 

Ahoy! Kiipeä purjealus S/V Pommernin kannelle

Mistään muualta maailmassa ei löydy samanlaista laivaa kuin Ahvenanmaan Pommern. Kyllä, luit oikein. Skotlannista vuonna 1903 lähtenyt purjelaiva on säilynyt muuttumattomana tähän päivään asti. Sitä ennen Pommern tarjosi laivaa rakastaneille ja siitä huolehtineille merimiessukupolville ensiluokkaisen kodin maailman valtamerillä. Aluksen nopeudesta kertoo paljon myös se, että Pommern purjehti Australian ja Kööpenhaminan välisen reitin parhaimmillaan 75 vuorokaudessa.

Uniikki alus kertoo Ahvenanmaan pitkästä purjehdusperinteestä, minkä lisäksi se on myös maailman ainoa nelimastoinen parkki, joka on säilynyt alkuperäisessä kunnossa.

Lue lisää museolaiva Pommernista »

 

Pommern Maarianhaminan nähtävyydet
Ahvenanmaan kruunu, Pommern, on Maarianhaminan suosituimpia vierailukohteita. Kiipeä kannelle ja ikuista itsesi suuren ruorin edessä!

ahvenanmaa
Maarianhaminan Itäsataman Merikorttelin todellinen helmi on kaljaasi Albanus. Visit Åland / Erik Kuhlefel

 

Maarianhamina merikortteli
Ahvenanmaan merellistä historiaa huokuva Merikortteli on yksi Maarianhaminan kuvatuimmista kohteista.

 

Maarianhaminan Merikortteli (Sjökvarteret)

Maarianhaminan Itäsataman Merikortteli on oikea paikka, jos haluaa oppia Ahvenanmaan entisaikojen merenkulusta. Täällä pyritään vaalimaan purjeveneitä – tai pikemminkin niiden rakentamis- ja ylläpitotaitoja sekä purjehtimista.

Lyhyen kävelymatkan päässä Maarianhaminan keskustasta sijaitseva Merikortteli pitää paikkaansa Itäsataman eli huvivenesataman pohjoispuolella. Ahvenanmaan merellistä historiaa huokuva alue on myös yksi Maarianhaminan kuvatuimmista kohteista. Laivojen lisäksi sieltä löytyy perinteisiä venevajoja, ranta-aittoja ja veneenveistoa sekä raudantaontaa ja pieniä putiikkeja, joista voi ostaa käsitöitä tuliaisiksi.

Maarianhaminan Merikorttelin alueella sijaitsee myös laivojen rakentamista esittelevä museo, Merenkulkukappeli sekä uusi Merimoottorimuseo, jossa on vanhojen venemoottoreiden näyttely.

 

Merikortteli Ahvenanmaa
Merikorttelin Merikappeli iltaruskossa. Visit Åland / Erik Kuhlefelt

Maarianhamina
Ahvenanmaa on ympärivuotinen lomakohde, jossa kannattaa vierailla kaikkina vuodenaikoina.

 

Maarianhaminan huvivenesatama, laivabongarin unelma

Matkailijoiden lisäksi Maarianhamina on myös veneilijäiden suosiossa. Idässä laivat kiinnitetään laituriin Mariehamns Segelföreningissä (MSF) ja lännessä Åländska Segelsällskapetissä (ÅSS).

Jos kahdesta pitäisi valita, suunnistaisin Maarianhaminan Itäsatamasta löytyvään huvivenesatamaan, jonka rantapromenadilla on mukava käyskennellä ja bongailla komeita laivoja. Huvivenesatama on myös venelijöiden kesälomapurjehduksen tapaamispaikka, jossa Ahvenanmaan merelliset perinteet, erinomaiset palvelut ja vilkas seuraelämä kohtaavat. Myös hotelli Arkipelagin tanssiravintola ja yökerho vetävät puoleensa maihin nousseita juhlijoita.

Mikäli taas olisin Maarianhaminassa ruokamatkalla, suunnistaisin länsisatamaan, jossa matkailijoita houkuttelevat mestarikokki Michael Björklundin gourmet-annokset ja kesälomapäivän kruunaavat gintonicit.

 

huvivenesatama
Maarianhaminan huvivenesatama on mainio päiväretkikohde venebongareille.

ahvenanmaa
Ahvenanmaan satamissa merellinen kulttuuri ja rakkaus purjehdusta kohtaan yhdistyvät.

 

Lehmusten reunustama Esplanaden

Lehmusten reunustama, kaunis ja vehreä puistokatu Esplanaden ulottuu Länsisatamasta Itäsatamaan. Tuuheiden lehmusten suojissa on mukava vilvoitella kesäkuumalla.

Vuosisadan vaihteessa 1800–1900 Maarianhaminan Esplanadenin puistossa sijaitsi upea kylpylähotelli. Tuolta ajalta ovat muistona myös Bastun- ja Doktorsvillan-rakennukset sekä ÅSS Marinan paviljonki. Vinkki: Paviljongilta lähtee polku ylös Badhusbergetille, josta avautuu upea näkymä Maarianhaminan ylle.

Esplanadenin puolivälissä sijaitsee St Göranin kirkko (Pyhän Yrjön kirkko), ja puistoaluetta halkovan hiekkatien pohjoispuolella kohoaa vielä tänäkin päivänä useita laivanvarustajien huviloita.

 

Maarianhaminan ravintolat
Ahvenanmaan ravintolatarjonta hurmaa: suurin osa tunnetuista ravintoloista sijaitsee aivan Maarianhaminan keskustassa. Visit Åland / Rebecka Eriksson

 

Ensiluokkaiset Maarianhaminan ravintolat

Lähiruoka, aitous, maanläheisyys, perinteet ja ylpeys omista juurista – tätä kaikkea Ahvenanmaan ruokakulttuuri tarjoaa! Monipuolisesta ja herkullisesta ravintolatarjonnasta pääsee nauttimaan aivan Maarianhaminan keskustassa.

Tutustu esimerkiksi Nauticalin, Kvarter 5 ja Indigon menuihin. Kahvipaussia voi viettää Maarianhaminan vanhimmassa rakennuksessa, jossa toimii toimii viehättävä kahvila Bagarstugan.

 

Maarianhamina
Maarianhaminan vanhin rakennus toimii nykyisin kahvilana. Visit Åland / Rebecka Eriksson

 

Ahvenanmaan matkalla kannattaa myös ehdottomasti kokeilla ahvenanmaalaista pitsaa. Maarianhaminassa pitsoja pääsee testaamaan rannan tuntumassa sijaitsevassa Pub Niskassa, kun taas herkulliset pasta-annokset löytää italialaisesta ravintola Nonna Rinasta. Skittkoffska Gården on yksi pikkukaupungin tunnelmallisimmista lounaspaikoista.

Neljäs käymisen arvoinen kohde on ihastuttava ja kuvauksellinen Stickstuganin kahvila-käsityömyymälä.

 

stickstugan
Ahvenanmaan rakennukset ja kukka-asetelmat ovat todella kuvauksellisia. Maarianhaminan Stickstugan kannattaa pinnata omalle kohdelistalle. Visit Åland / Tiina Tahvanainen

 

Älä unohda tätä: Ahvenanmaan pannukakku

Maarianhaminan tunnetuin herkku on tietekin Ahvenanmaan pannukakku, jota ihan alkuun tarjottiin sellaisenaan. Myöhemmin Ahvenanmaan pannukakun lisukkeeksi alettiin valmistaa luumukiisseliä ja lopulta herkku kruunattiin vispikermalla. Tänäkin päivänä aito Ahvenanmaan pannukakku tehdään manna- tai riisipuuroon, maustetaan kardemummalla ja tarjoillaan mansikkahillon, kermavaahdon ja luumukiisselin kera.

Ota talteen Michael Björklundin pannukakkuresepti »

 

Ahvenanmaan pannukakku
Maarianhaminan tunnetuin jäkiruoka, Ahvenanmaan pannukakku, kannatta tilata vähintään kerran jälkiruoaksi.

maarianhamina
Maarianhaminan pääkatu, Torggatan, on suosittu shoppailukatu. Visit Åland / Rebecka Eriksson

 

Maarianhaminan kaupat ja pikkuputiikkien Torggatan

Idyllisen Maarianhaminan putiikeista ja taidekaupoista voi ostaa käsitöitä, koruja ja keramiikkaa, minkä lisäksi pääkadun varrelta löytyy myös muutamia merkkiliikkeitä.

Suurin osa kiinnostavista pikkuputiikeista sijaitsee Maarianhaminassa Sittkoff Galleriassa tai kävelykatu Torggatanin varrella. Shoppailun lomassa voi istahtaa kahviloiden terassille ja nauttia paikallisista herkuista, etenkin siitä Ahvenanmaalaisesta pannukakusta.

 

torggatan maarianhamina
Ahvenanmaan pääkaupungin kadut ovat etenkin kesäisin hyvin vilkkaita. Maarianhaminan pikkuputiikkeihin kannattaa piipahtaa, sillä tuliaisostoksia löytyy moneen makuun. Visit Åland / Tiina Tahvanainen

maarianhaminan käsityöt
Tulisiaiksi kannattaa hankkia ahvenanmaalaista keramiikkaa. Visit Åland / Tiina Tahvanainen

kobba klintar
Päiväretki Kobba Klintarin luodolle on elämys. Visit Åland / Therese Andersson

 

Kobba klintar – Ahvenanmaan oma vapaudenpatsas

Varhain aamulla paljaat Kobba klintarin kallioluodot huuhtovat silmänsä suolaisella merivedellä.

Kobba klintar, Ahvenanmaa. Ennen aikaan ulkomerellä, tarkemmin sanottuna vuosina 1862–1972, lähempänä Ruotsia kuin Suomea sijaitseva piskuinen Kobba klintar toimi turvana ja suojana luotsiasemalle. Ahvenanmaalla Jomalan kunnassa, Maarianhaminan lounaispuolella aika tuntuu hieman unohtuneen, ja koordinaatit osoittavat lähes läntisimpään pisteeseen ennen naapurimaan rantoja.

— Mikä on tuo ihana pieni majakka!
— Se on Marhällan, vuonna 1938 useiden haaksirikkojen takia rakennettu, minulle vastataan.

Näillä vesillä tosiaan on paljon hylkyjä – ja juuri sen vuoksi luotoa pitää lähestyä vauhditta ja varovaisesti pohjoisesta. Tänne ovat haudanneet itsensä muun muassa rautaparkki Virgo vuonna 1928, Ahti ja Alexandra vuonna 1885 sekä aina Ranskasta saakka matkalla ollut sundilainen Angela, joka haaksirikkoutui syysmyskyssä vuonna 1881.

Lue Kobba Klintarin tarina kokonaisuudessaan »

 

Kobba Klintar

Kobba Klintar
Kobba Klintarin taiteilijasaari on ehdottomasti visiitin arvoinen merikohde omalla Maarianhaminan matkalla. Visit Åland / Pinja Papinsaari

 

Lue myös:

Ahvenanmaan retkeilyopas

Tutustu

Åland Ahvenanmaa 1: 60 000

Tutustu

Merikarttasarja Ahvenanmaa

Tutustu

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center