Kesäpäivä Porkkalanniemen kallioilla

The two most important days in your life are the day you are born and the day you find out why. – Mark Twain

Kirjoitin viime jutussa neljästä kaunokaisesta, mutta on heitä viideskin. Sellainen, joka laittaa yhtäkkiä viestin, että lähdetäänkö viettämään kesäpäivää kallioille, meillä on auto ja eväät valmiina. Ja yksi paikka sulle vapaana.

Tyttöjen välisestä ystävyydestä puhuttiin silläkin eli tällä Porkkalanniemen reissulla, ja aina niiden keskustelujen jälkeen oma oleminen tuntuu ihan oikealta. Huomaa, että on alkanut taittamaan ystävyysmatkaa toisen muikkusen rinnalla. Ensin yhden, sitten toisen ja kohta useamman. Sellaisten, jotka eivät hetkestä hätkähdä, ja joiden rauhallisuus ja viisaus saavat yhdessä ihaillun kesäpäivän merimaiseman hehkumaan vieläkin kauniimpana.

Meitä on niin monenlaisia, ja vaikka sitä kuinka haluaisi, ei yhteinen matka ole kaikkien kanssa tarkoitettu. Kuvitella nyt yritystä myrskyn silmän ja järven peilipinnan kanssa, jossa kaislat korkeintaan niiaavat hiljaa kesäpäivän tuulenvireessä. Ei onnistu, eikai aina pidäkään, ja silloin osa vain painaa hiljaa päänsä ja osa torbedoi. Se on ihan okei, erilaisiahan tässä ollaan. Mutta jokaisesta kohtaamastaan pitää osata olla kiitollinen, eihän sitä muuten olisi se kuka nyt on.

Mutta vaikka kuinka erilaisia ollaan, niin kyllä Nuuskamuikkunen aina toisen löytää.

 

Porkkalanniemi | Helsinki

Porkkalanniemi | Helsinki

Porkkalanniemi | Helsinki

Kiitos ikimuistoisesta päivästä ja ystävyydestäsi, Eveliina.

Porkkalanniemi-6

Porkkalanniemi | Helsinki

Porkkalanniemi | Helsinki

 

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.