Kyllä te tiedätte sen tunteen.

Aina välillä haluaa hetkeksi vain lopettaa työnsä siihen paikkaan, hengähtää, ja miettiä kaikkia niitä asioita, jotka täytymisen sijaan haluaa tehdä. Niitä sellaisia asioita ovat omalla kohdallani esimerkiksi lenkille lähteminen kesken päivän, kissan kanssa loikuilu kotisohvalla, yhden tai kahden kirjoitetun kappaleen ahmiminen puulavoista kasatussa sängyssä, muhkeissa kettulakanoissa.

Tai sitten voi varata kala- ja vaellusreissun Itävaltaan ja Italian dolomiiteille yhdessä Joonaksen, Konstan ja Henrikin kanssa.

Lukea Islannin kesäkuisen road tripin luontokohteista.

Soittaa ruokatunnilla Turkuun varatakseen itselleen dronen, jonka kanssa lähtee spontaanisti kuvaamaan valon ollessa kauneimmillaan.


Untitled


Pakata toimistonsa oranssiin reppuun, ja siirtää työnsä hetkeksi vaikka Hämeenlinnaan tai keskustan kirjastoon. Vastata myöntävästi Sonyn kutsuun mukaan Riikaan, jossa pääsemme testaamaan uutta kameraa. Tulostaa lentoliput Mallorcan ja Menorcan toukokuiselle seikkailumatkalle. Tai ihan vaan käydä läpi massiivista kuvapankkiaan, kirjoittaa blogia enemmän kuin ikinä tai leikata valassafarilta taltioitunutta videomateriaalia ja siinä samalla podcastia tällä viikolla vietettäville PING Helsinki -festareille, jonka järjestämässä Vuoden vaikuttajat -gaalassa #suomiretki on ehdolla.

Niin vain minustakin tuli äitini jalanjäljissä täysipäiväinen yrittäjä, sillä se oli jotain, mitä täytymisen sijaan halusin tehdä.

Kaikki tämä tapahtui nopeammin kuin osasin kuvitella, vaikka olenkin työskennellyt toiminimeni takaa pienimuotoisesti jo seitsemän vuoden verran.

Minulla on teille niin paljon kerrottavaa, etten tiedä mistä aloittaisin. Ehkä tämän vuoden reissusuunnitelmista, mutta se on kokonaan oman artikkelinsa arvoinen aihe, joten kuullan pian!



La Grave


Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center