Kolme siskoani ja minä kasvoimme kirjojen keskellä.
Lapsuudenkotimme kellarikerroksesta löytyi tuhatnidepäinen kirjastohuone, jonka lattiasta kattoon yltävät Lundia-hyllyt olivat täynnä teoksia. Oli tietokirjallisuutta, fiktiota, Viisikot, Kolme muskettisoturia, Grimmin sadut, Jules Vernet, sotaromaanit ja nahkeasivuiset ensyklopediat maailman eläimistä, meristä ja maista.
Kaikki neljä seinää täynnä maailmoja, joihin kadota.
Lapsuudenkotimme yläkerrassa asuneiden isovanhempiemme kirjahyllyt pullistelivat nekin olohuoneessa ja makuuhuoneen seinustoilla – sekään ei riittänyt: monet mukavimmista lapsuusmuistoistani liittyvät uimakoulun ja sen päätteeksi äidin laittaman jauhelihakastikkeen ja perunoiden lisäksi HÄMEENLINNAN KIRJASTON hartaan hiljaisiin hetkiin, jännittyneisiin askeliin punaisella kokolattiamatolla ja niihin upottaviin sohviin, joiden nurkassa luin avaruudesta ja inkoista, kunnes isä tuli hakemaan tyttäret ja huojuvat kirjapinot mukaansa.
Olin omasta kirjastokortistani aivan äärimmäisen ylpeä.
Eilinen oli ilon päivä. Sain viimein käsiini Himalajan Shangri-Lasta kertovan Sinisen kuun, jota olin metsästänyt jo tovin. Seuraavana lukuvuorossa odottaa Peskovin Taigan erakot: etnografinen kertomus Neuvostoliiton olemassaolon lähes täysin ohittaneesta omituisesta perheestä, joka eristäytyi Siperian Altai-alueen kaukaisimpaan nurkkaan – paikkaan, josta kukaan ei osannut heitä etsiä.
Samaan aikaan selaan vanhoja karttakirjoja, ahmin suomalaisia mestarinovelleja ja Mytologica fennicaa.
Minusta on pelottavaa, ettei ihmisiltä enää löydy joutoaikaa lukea.
Koskaan ei kuitenkaan ole niin kiire, etteikö ehtisi kuluttaa hetken jos toisenkin loputtoman uutisvirran selaamiseen, vaikka tottahan toki minä tiedän, että osalla on auki mainio kirjasovellus tai muu järkeenkäypä sivusto.
Mutta millainen tulee maailmasta, jossa elämme, jos lapset eivät enää tulevaisuudessa lue seikkailuromaaneja?
Ja millainen on maailma, jos aikuisilta ei löydy aikaa kuin kasvot kalmistaville kuvaruuduille?
Lukeeko kukaan enää iltasatuja?
Minkä kirjan sinä luit viimeeksi?
Ennakkotilaa: Vaella, kalasta, rakasta — Omaa polkua etsimässä
"Minä rakastan merta; sen äärettömyyttä, ja salaisuuksia, jotka luonto on pystynyt säilyttämään itsellään. Kaikuja, jotka kumisten kantautuvat kilometrien syvyyksistä. Sitä, miten rannan hienolla hiekalla ja simpukkamurskalla kävellessään voi palata hetkeksi elämän alkukodin ääreen – sinne, mistä kaikki on syntynyt."
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko kerran kuussa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit sekä helmiä arkistojen kätköistä.
Bea Usma: Naparetki – minun rakkaustarinani.
Ihana kirja <3
Aivan ihana muistelo! Ja vastaus kysymykseen: Dostojevskin Idiootti. Minulla on samankaltaiset muistot omasta lapsuudesta, että kodin kirjahylly oli oikea aarreaitta, joista suosikkeja olivat maantietoon, historiaan ja eläimiin liittyvät kirjat. Sieltä asti on varmasti kulkenut mukana uteliaisuus nähdä ja kokea niitä asioita ja paikkoja, joista on lukenut ja katsellut kuvia nuoruudessa. Tuo sininen kuu olisi varmasti kiehtova kirja lukea. Täytyy laittaa se lukulistaan jonon jatkoksi.
Kiitos Maarit! Kiva kuulla että pidit. 🙂
Ja kiitos, kun jaoit tuon mukanan historiasi kanssani. En yhtään ihmettele, että sinäkin liikut paljon luonnossa, kuvaten kauniita kohteita ja eläimiä. Sinistä kuuta suosittelen kyllä ehdottomasti!
Viimeisin lukemani kirja on kaapista löytynyt Wallander-romaani. Olin sen saanut joskus ilmaiseksi jonkin kampanjan yhteydessä ja mokoma oli jäänyt lukematta, yli kymmeneksi vuodeksi. Minulla on kyllä aina jokin kirja menossa, käytän lukemiseen arkisin vähintään toisen suunnan työmatkasta. Käytän vain perinteisiä paperikirjoja. Ja iltasatujakin luen, puolisolleni, ainakin aina matkoilla. 🙂 Minä kun yleensä nukahdan nopeasti ja alan kuorsata. Tarina auttaa puolisoa nukahtamaan nopeammin.
Aron,
kiitos yhdestä koko blogihistoriani ihanimmastsa kommentista! Tulin tästä niin hyvälle tuulelle, ettet tiedäkään. Ihanaa kuulla, että vanha kirja sai hetkensä, ja ihanaa että luet puolisollesi! Hän takuulla kuuluu onnellisten joukkoon.
Tarinat. <3
Just äsken luin pojalle Grimmin satukirjaa iltasaduksi <3 Ja kyllä, pitäisi itsekin ahkerammin tarttua kirjaan eikä aina tähän kännykkään. Kirjaston kirjojen tuoksu on muuten jotain ihan mahtavaa, ja vie aina lapsuuteen. Muistan, kun otin kesälomalla aina tavoitteeksi lukea tietyn määrän kirjoja. Kirjoitin ruutuvihkoon ylös kaikki lukemani kirjat lyhyen arvostelun ja pisteytyksen kera. Enkka taisi eräänä kesänä olla 55 kirjaa, jos oikein muistelen. 🙂
Ihanaa, että siellä lukuperinne jatkuu. <3 Olen varma, että poikasi tulee muistamaan nuo hetket sitten vanhempana ja arvostaamaan sitä, kuinka äiti opetti seikkailun alkeet jo nuorena!
Ah, lukeminen on niin ihanaa. Toivottavasti tulevatkin sukupolvet vielä osaisivat arvostaa kirjoja. Mulla on tälläkin hetkellä kolme eri kirjaa kesken. En tiedä miten olen tähän tilanteeseen päätynyt. Odotan loman alkamista, että voin pitkällä lentomatkalla uppoutua täysillä hyvän dekkarin maailmaan.
Niin on! Paras keino paeta tästä maailmasta, ja paras keino inspiroitua. Ihania lukuhetkiä! <3
Puhuin justiinsa joulun alla lukemisesta omassa blogissani. Että muistaisinpa lukea tuolle minimimmille iltasatuja. Viimeinen aloitettu kirja on Mio poikani Mio.
Puiden salattu elämä on sellainen minkä haluaisin pian lukea.
Tarinat on tehty luettaviksi.
Ihanaa kuulla, että teillä luetaan!
Myös täällä on tuo Puiden salattu elämä lukulistalla. Toivottavasti pääsen sen pariin pian.
Iloisia lukuhetkiä!
Luin juuri tuota Valittujen palojen karttakirjaa viisivuotiaan veljenpoikani kanssa. Olihan siellä myös kuvia laavasta ja timanteista! Keskittymisen herpaannuttua etsittiin mummolasta ihan oikeita timantteja. 🙂 Tajusin, että on yhtä tärkeää tietää mistä tuollaisetkin raaka-aineet tulevat, kun aina puhutaan vain ruuan alkuperästä.
Sinäpä sen sanoit – aivan totta! <3