Matkamuistoja maailmalta

Parhaita matkamuistoja lienevät valokuvat ja yhdessä koetut hetket, mutta välillä mukaan tarttuu jotain muutakin.

Nimittäin jännittäviä pinssejä sekä rinkkamerkkejä, joista osan näette tässä. Vanhimmat ovat vuodelta 2004, jolloin reilasin Itä-Euroopassa ystäväni Marian kanssa. Silloin kiersimme Puolaa, Tsekkiä, Unkaria ja Slovakiaa, ja taitoimme Via Baltican mennen tullen yhteensä 70 eurolla.

Italian merkit ovat vuodelta 2008, Kuopion huopamerkin hankin opiskeluvuosinani. Kokoelmasta löytyvät myös muun muassa Hämeenlinna ja Aulanko, samoin merkit Utön sekä Yhdysvaltojen Long Islandin majakalta. Ja monta muuta. Kaikkein vanhimmat olen jo kertaalleen ommellut ja parsinut irti, sillä uuden rinkan metsästys on käynnissä.

 

koti-15

koti-14

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center