Kiitos kirjoituksestasi, Emmi. Se meni suoraan ihon alle.
Oli ihanaa nähdä sinua PING Helsingin Studiossa Tampereella. Tarkoitan sitä ihan tosissani, sillä ensimmäisestä tapaamisestamme saakka olen tiennyt, että sinussa on jotain erityistä. Olet valloittava, rohkea ja ihanan suorasanainen – niitä harvoja ihmisiä, jotka uskaltavat ja pystyvät kertomaan mielipiteensä suoraan.
Kiitän, kun kutsuit minut puhumaan bloggaajapaneeliin, mutta vielä enemmän haluan kiittää sinua lyhyestä juttutuokiostamme tapahtuman päätteeksi. Olen miettinyt paljon aihetta, josta puhuimme – sitä, miksi tuntuu niin väärältä saada tehdä unelmiensa duunia.
Luulen tuon negatiivisen tunnetilan johtuvan osittain siitä, että koen tarpeelliseksi selitellä asioita. Olen aina ollut sellainen. Minun pitää pystyä perustelemaan, miksi jokin asia on oikein tai miksi se ei ole, sillä minulle ei riitä vain olla jotain mieltä. Se ärsyttää minua. Se rassaa minua välillä jopa suureellisen paljon, sillä tiedän, että elämä voisi olla välillä kovin paljon sutjakampaakin, mutta minkä rapunainen luonteelleen mahtaa. Tähtimerkilleni ominaisena piirteenä koen samaan aikaan tarvetta perustella, miksi jokin on jotenkin, ja silti samaan aikaan olen valmis antamaan asian olla, pakkaamaan repun ja katoamaan vaikka sitten kuukaudeksi Aasiaan.
Miksi? Siksi, koska minun luontoni on sellainen.
Kirjoituksesi Unelmat on tehty ääneen sanottaviksi pysäytti minut miettimään – ja riemuitsemaan! “Harva asia on niin vaikeaa ja noloa, kuin omien unelmien ääneen sanominen” on minullekin totta, vaikka aina toitotankin, kuinka kaikkien pitäisi seurata unelmiaan. Se ei missään nimessä tarkoita, että olisin yhtään sen rohkeampi kuin muutkaan. Eikä se missään nimessä tarkoita, että pitäisin unelmien tavoittelua millään tavoin helppona, sillä unelmiensa eteen joutuu tekemään aina kaikkein eniten töitä – ja yleensä yksin.
Minä suoraan sanottuna pelkään moniakin tilanteita mutta epäonnistumista en lainkaan. Olen munannut elämässäni monta kertaa ja oppinut suurimman osan asioista kantapään kautta, mutta niin nyt vain käy ihmisille, jotka tekevät paljon. En pelkää kokeilla, mutta pelkään konkreettisia tilanteita: julkisia esiintymisiä, konflikteja, räyhääviä ihmisiä. Olen herkkä, ja vaikka annan asioiden mennä monesti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, minä muistan kaiken. Aina. Siksi tämä lauseesi osui niin kovasti:
“[Unelmat] Ne paljastavat haavoittuvaisuuteni ja niitä voidaan käyttää minua vastaan. Ne voidaan nolata, niistä voidaan tehdä pilkkaa ja niillä voidaan lyödä takaisin.”
Sanoin kerran ääneen haluavani työskennellä Suomen luonnolle. Minulle naurettiin. “Ei sellaista työpaikkaa olekaan!” oli varmasti ankein mahdollinen vastaus lyttäämään unelmoijan ajatusmaailma. Sattui, myönnän. Tapojeni orjana en sanonut mitään, vaan purin huulta ja poistuin paikalta. Miten köyhiä he olivatkaan mieleltään.
Olen monta kertaa miettinyt, että minun pitäisi lähettää näille ihmisille postikortti vaikka Saanalta tai Sodankylästä, Suonenjoelta tai Sipoosta, että täällä minä nyt retkeilen ja kuvaan luontoa. Työkseni. Onneksi tässä vaiheessa pystyn kuitenkin tukeutumaan rapunaisen toiseen luonteenpiirteeseen, joka jos mikä kasvattaa panssaria: minä en jaksa välittää.
Matkablogin aloittaminen keväällä 2008 on ollut elämäni paras päätös. Koska sisäinen perustelija nostaa jälleen päätään, minun on – kuten aina – todettava, ettei kukaan oikeasti tiedä, miten paljon aikaa käytän kaiken tämän ylläpitämiseen. Monet asiat näyttäytyvät muulle kansakunnalle niin helppona hommana, ettei siinä tarvitse heinää tehdäkään, kunhan kirjoittaa, käsittelee vähän kuvia ja on kiva ihmisille. En kuitenkaan lähde korjaamaan ketään vaan kysyn, notta:
“Mitä sinä olisit valmis tekemään unelmiesi eteen?”
“Kaiken”, vastaan itselleni.
Sen vuoksi minä alan pikkuhiljaa olla valmis oikeasti ylpeäksi – ilman että se tuntuu pahalta – onnistumisistani. Siitä maailman kauneimmasta tosiasiasta, että saan viettää aikaa luonnossa sen ihmeitä ja vuodenaikoja kuvaten. Dokumentoida ja työskennellä Suomen luonnolle.
Mistään ei saa parempaa draivia, kuin toisten onnistumisesta. Siksi haluan vielä kerran kiittää sinua, Emmi, kun kirjoitit avoimesti kuulumisistasi, töistäsi ja unelmistasi. Olen onnellinen puolestasi ja tiedän, että sinä vielä toteutat unelmasi.
Nyt on kai minun vuoronni haaveilla ääneen; minä haluan julkaista ensi vuonna omakustanteen.
Huh.
Entä mikä on sinun unelmasi?
P.S. Valitsin tähän kirjeeseen syksyn suosikkikuviani, jotka olen ottanut kotikaupungissani Hämeenlinnassa.
Uskon, että sinäkin pidät niistä.
KAUKOKAIPUU.fi
Kun hankit retkeilyvarusteita boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa.
Tilaa uutiskirje:
KAUKOKAIPUU-matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
28 Comments
Add comment Cancel reply
This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.
Vahvoja ajatuksia, niiden seurassa viipyi mielellään.
Minun unelmani on päästä tekemään kehitysyhteistyötä. Aion toteuttaa unelmani. <3
Kuulostaa ihanalta! Olen varma, että vielä pääset työskentelemään unelmasi parissa. <3
Unelmani on myös kirjoittaa kirja! Huh! Vielä joskus.. Kaunis kirje!
Kiitos Sini. <3
Minun unelma on tehdä kirjoittamisesta ammatti.
Ihana kirjoitus täynnä tunnetta ja olen puhunut sinusta jo monesti viime viikon Pingin jälkeen. Siinä vasta nainen, joka seisoo omien periaatteidensa ja sen takana mitä tekee. Inspiroit ja nostan sinulle hattua!
Kuvat ovat superupeita!
Katja
http://optimismiajaenergiaa.bellablogit.fi
Kiitos aivan ihanasta kommentistasi, Katja! Et arvaakaan, miten hyvälle tuulelle se minut sai. <3
Ammattikalastaja. Hienot kuvat!
Mahtavaa! Sopisi omaankin pirtaan. 🙂
Instagram-seuraajasi täällä hei! Tekstisi on huikea, niin täynnä tunnetta. Kiitos, kun olet juuri tuollainen.
Minun unelmani on oma eläinklinikka tai kenneli. Molemmat tekisivät minut onnelliseksi.
Hei Niina! Kiitos kommentistasi – kiva juttu, että löysit tiesi myös tänne blogin puolelle. 🙂
Toivon, että molemmat unelmasi toteutuvat!
Tatuointiliike. Oppipoikana kun olen nyt. Maagisia kuvia! Upee meininki sulla!
Kiitos Petri! Tsemppiä myös sinne! 🙂
Netin ollessä täynnä kaiken maailman kirjoituksia on virkistävää, miten kaiken heinän (sinua lainatakseni) seasta voi löytyä tällainen neula. Niin kaunis, hento ja silti terävä. Täynnä asiaa, joka meisä jokaisen pitäisi joskus kohdata. Mikä on sinun tai sinulla, se ei ole minulta pois. Kiitos, kun muistutat meitä aina aika ajoin näistä tärkeistä asioista kauniilla kirjoituksillasi. Minä haluan kovasti ostaa tuon omakustanteesi. <3
Voi että, kiitos niin kovasti! Painan tämän kommentin sydämeeni ja pidän siellä tallessa. <3
Unohdin kirjoittaa, että Emmi on upea. Niin upea. <3
Niin on <3
Mun unelma olis saada sulta kirje. <3
Voi! Ehkä joskus jätät osoitteesi tietooni. 🙂
Haluaisin matkustaa kuuhun, no kidding. Se on ollut aina suurin unelmani.
Mahtava unelma! Toivotaan, että tuokin unelma on jossain vaiheessa mahdollista toteuttaa.
Mun unelma on joskus tavata sut ja saada edes pari prosenttia sun varmuudesta, taidoista ja onnistumisista. Arvostan sun juttuja tosi paljon ja blogitulvassa sun blogi on niitä harvoja joita luen sen erilaisen sisällön vuoksi. Oot rautaa. Supertaitava ja vaikutat lämpimältä persoonalta.
Sitten me vaan laitetaan treffit onnistumaan, Laura! Olisi ihanaa tavata sinut ja lähteä yhdessä vaikka retkelle. 🙂
Ja kiitos niin paljon kauniista sanoistasi! Pidän ne visusti mielessäni. <3
Huh mikä postaus, kiitos siitä. Tekee entistä kovemmin mieli kirjoittaa omatkin unelmat paperille, edes itselleni. Ootte Emmin kanssa molemmat niin rohkeita ja upeita tyyppejä <3 <3
Voi Hanna, kiitos! Ja hei, sä vasta olet mahtava ja lahjakas, nimim. juuri aasia-osion blogistasi kahlanneena <3 Ihania reseptejä ja vietnamilainen lohi-bimbibambi (en ikinä muista sitä) onnistui tosi hyvin!
Nämä kommentit! ?
Ja niin tuttuja ajatuksia. Omaa yritystä perustaessa ja täysipäiväiseksi unelmaduunariksi ryhtyessä kaikkein yleisin kommentti oli “voiko tuolla muka elää”. Niitä kuului ennen ja jälkeen, niitä kuului tutuilta, tuntemattomilta ja jopa yrittäjäkurssin kouluttajalta. Silti ottivat minut kurssille sisään. Ja tässä sitä ollaan, hengissä edelleen, lukemassa tarinoita toisten onnistumisista, unelmista ja niiden tavoittelusta. Ihaninta tässä jutussa (Suomen luonnolle työskentelyn lisäksi) on se, kuinka saat lukijatkin unohtamaan arvostelijat ja kertomaan julkisesti omista unelmistaan. Ja just siksi olet mun suurin idoli.
Nella, mieletön stoori! Toivon kaikkea hyvää tulevalle kirjallesi, julkaiset sen varmasti. Kiitos myös kun tutustutit Emmiin.
Minun unelmani on tutkijan ura, jota kohti paahdan kuin härkä. Oma sikarihuone ja nahkapenkki. Mökki meren rannalla.
Unelmista saa voimaa, vaikka olet oikeassa, ettei matka perille saakka ole lainkaan helppo. Mutta jos ei olisi unelmia ja tällaisia esimerkkejä, olisi maailma paljon ankeampi paikka.
Sen olen oppinut jo melko pitkän matkan aikana, että jos homma ei onnistu miten sitä tekee, kannattaa kokeilla uusia tapoja toimia. Me ihmiset monesti fakkiinnumme ja junnaamme paikallamme, kun voisimme kokeilla jotain uutta tapaa toimia. Tai mikä tärkeintä – tehdä yhdessä, tsempata toista, innostaa kanssaeläjiä.
Sinulla on se taito. Se taito on myös varmasti yksi hieno syy menestykseesi. Onnea!
Upea teksti ja kuvatkin tottakai 🙂 Minä sain juuri hetki sitten palautetta eräältä ihmiseltä, jota luulin ystäväkseni. Hän kertoi, että unelmani ja tapani elää ovat vääriä. Tai oikeammin, hän ei edes vaivautunut ymmärtämään, että kaikki asiat, joita hän kritisoi elämässäni, ovat minun todeksi tulleita unelmiani. Olen niistä kiitollinen ja ylpeä. Niin kuin jokaisen pitäisi olla omista unelmistaan.
Olet oikeassa, bloggaaminen vaatii todella paljon aikaa ja vaivaa. Huomasinkin blogin perustettuani, että se vie aikaa tärkeämmältä kirjoitustyöltä ja blogi saa nykyään vähemmän huomiota. Mutta sen olemassaolo on tärkeää, ei mahdollisimman suuret lukijamäärät.
Katsoin kadehtien sitä kaikkea, mitä olet tehnyt. Kadehdin hyvällä mielellä. Jatka samaan tapaan, epäilijöistä huolimatta – heitä on aina.
Niin, ja se oma unelmani? Ihan pian, ensi kuussa tulee todeksi niin iso unelma, etten osannut tässä vaiheessa siitä edes unelmoida <3 Sen lisäksi unelmoin uusista kirjoitustöistä, ja siinä rinnalla yritän ehtiä kirjoittaa pientä matkaopasta Kazakstanista.
Onnesi meillä on sinut, Nella. <3