Missä on mun sinitaivas
Meistä kaikista löytyy monta maailmaa. Maailmoja, joihin voi piiloutua, käpertyä, upottautua. Unohtua.
Mutta miksi sen yhden ainoan yhteisen maailman ymmärtäminen ja hyvänä pitäminen on niin vaikeaa.
Missä on mun sinitaivas
missä myrskyinen sää
minne uivat pilvilaivastot
mihin johtaa matka tää
Meidät on kadotettu
hukattu maailmasta
eikä kukaan kerro mikä on oikein
Meidät on unohdettu
unohdettu ikuisesti
laivaan jota ei kukaan ohjaa
En tiedä teistä kanssabloggaajista tai lukijoista, mutta taannoinen lento-onnettomuus pisti kielenkannat lukkoon. En saanut aloittamaani blogikirjoitusta valmiiksi, sillä tuntui väärältä hehkuttaa omaa reissua tai edes kirjoittaa siitä, kun toisten matka päättyi aivan liian traagisella ja järkyttävällä tavalla. Kun ajatukset jatkoivat edelleen kaikkien muiden vastaavien tapahtumien pariin ja niidenkin luokse joista ei edes uutisoida, lamaannuin täysin.
Tällä hetkellä kaikki tuntuu niin väärältä.
Mitä haluaisit lukea seuraavaksi?
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Jotenkin tuo karttakuvankin puutteellisuus tekee tästä vielä todemman ajatuksen.. Koko tapahtuma on niin hirveä, ettei sitä pysty ymmärtämään. ),:
Voi Nella, I feel the same <3 Kirjoitin juuri duuniblogiin rakkauskirjettä matkustamiselle ja kummasti jouduin siirtämään koko projektin seuraavaan päivään nähtyäni onnettomuuspaikalta kuvan Balin Lonely Planetista…Kamalaa miten unelma reissusta tai mistä tahansa, voi loppua kuin seinään ja viedä elämän mennessään 🙁 Hiljaiseksi vetää, todella todella hiljaiseksi.
Kamala juttu muiden kamaluuksien joukossa, joita maailmassa koko ajan tapahtuu…Nämä uutiset aina lamauttavat, mutta jotenkin sitä on mentävä eteenpäin ja haaveiltava paremmasta maailmasta. Toivottavasti ihmiset joskus ymmärtäisivät mistä tässä elämässä on kyse ja keskittyisivät hyvään…
Samoin kävi mulle. Ei tehnytkään mieli kirjoittaa mitään matkajuttuja… eikä hirveesti mitään muutakaan. Ainahan sen oon tiennyt että tän meidän maailman meno on hullua mutta yleensä yritän vaan olla välittämättä liikaa etten tulisi itsekin hulluksi… mutta jossain menee raja ja ehkä se meni nyt yli.
Kiitos, tärkeä kirjoitus! Jaan saman tunteen. Munkin oli tarkoitus päivittää blogia loppuviikosta, mutta ei tuntunutkaan oikealta, kun lamauttavat uutiset Ukrainasta ja Gazasta tulivat. Kyllähän tällaiset aina pysäyttävät ja pistävät miettimään, mutta pienen suruajan jälkeen on vain pakko jatkaa eteenpäin.
Kiitos kun jaoit tämän. Luulin olevani ainoa matkabloggaaja joka uskalsi kirjoittaa aiheesta…