★ Majoituksen tarjosi Holiday INN Helsinki – Expo & Messukeskus

Once in a while, do something w i l d.

En olisi ikinä kuvitellut sanovani tätä ääneen, mutta tällä hetkellä tuo quote tarkoittaisi omassa elämässäni hotellin lakanoita, sähköllä lämmitettyä sisätilaa sekä jonkun muun laittamaa ja kattamaa aamupalaa. Elämä Norjassa on ihanaa, ja rakastan asua pienessä punaisessa puilla lämpiävässä mökissäni, mutta kun Messukeskus kysyi, haluaisinko majoittua ensimmäisenä tyyppinä uudessa Messuresidenssi-huoneessa GoExpo! -tapahtuman ajan, riemastuin.

Tietenkin haluaisin!

Lähes kymmenen vuotta Helsingin Messukeskuksen tapahtumia kierrettyäni olen usein toivonut (kukapa ei) voivani vain kaatua sänkyyn jalat puhki talsitun päivän päätteeksi – ilman, että tarvitsee suorittaa erillistä siirtymää milloin Malmin, Töölön tai Kampin, ja nykyisin vieläpä Hämeenlinnan, kotiin.

Mutta jos oikein uskoo, toiveet saattavat toteutua: sain kunnian olla uudistuneen Holiday INN Helsinki – Expo -hotellin vaikuttajille tarkoitetun Messuresidenssin ensimmäinen vieras ja majoittua omassa huoneessani koko viikonlopun ajan.


messut messut

Untitled


Olen tämän joskus kertonut, mutta en tiedä, kuinka moni teistä enää muistaa.. Keräsin nuorempana postimerkkejä.

Kyllä, luitte oikein.

Syy on isäni, joka on kerännyt niin kauan kuin muistan ja kerää edelleen ahvenanmaalaisia postimerkkejä. Olenkin sen vuoksi melko varma, että hänen kokoelmansa on täydellinen, toisin kuin minun, sillä riisipaperisten kirjojeni sivut ovat täynnä jos minkälaista maata, maisemaa ja aihetta. Jossain vaiheessa koetin kerätä majakoita, mutta koska haaveeni oli tulla astronautiksi, veivät Neuvostoliiton aikaiset avaruusteemaiset postimerkit lopulta kaiken huomion.

Kyllä, ne ovat edelleen tallessa.

Ja siksi fiilistelin myös uusittujen huoneiden ja käytävien seiniltä löytyviä vanhoja tapahtumajulisteita, joiden grafiikka on yksinkertaisesti briljanttia. Sopivat hyvin tähän miljööseen.

Hauska fakta muuten: Aiemman työpaikkani AD uudisti Matkamessujen ilmeen muutama vuosi sitten. Muistatte varmaan kun ne upeat, pelikorttimaisesti kaksiosaiset vaaleanpunaiset julisteet valtasivat seinät, mobiilin ja some-kanavat. Pidän niistä kuvituksista edelleen ja alan aina hyräilemään multitalentin Viljamin Jos rakkaus tapahtuu -kappaletta, kun joku mainitsee sanan Matkamessut.


messut-21

Untitled Untitled


GoExpojen lauantai kului omalta osaltani pää kolmantena jalkana eri osastojen välillä kiitäen. Edustin sekä Karttakeskuksen että Sigman osastolla, minkä lisäksi kävimme Evan kanssa juttelemassa Eräloki podcastistamme Arena-lavalla. Kiitos kaikille, jotka tulitte paikan päälle kuuntelemaan ja jäitte juttelemaan!


messut messut

Kun vielä muistaisi välillä hengittää.

Tuntuu nimittäin, että MESSUHULINA on ihan oman lajinsa edustaja. Tasmanian tuholaisen lailla tietään eteenpäin raivaava otus, joka nielee tunnit päivästä ennen kuin ne ehtivät alkaakaan, sillä ennen kuin huomasin, kiireinen lauantai oli jo ohi.

Mihin kaikki aika katosi?

Saunan lauteilla iltayhdeksältä istuessani mietin, mitä kaikkea tulikaan nähtyä, ketä halattua ja kenelle juteltua. Joppea muistin ainakin onnitella niin monta kertaa, etten edes yritä laskea, nimittäin Perinteisiä eräruokia -kirja julkaistiin juuri sopivasti messuviikonlopulle. Tuosta opuksesta kuitenkin lisää myöhemmin, sillä odotan vielä omistuskirjoituksella varustettua kappalettani. Kröhm. Kuulittehan siellä ruudun toisella puolen?


Untitled

Untitled Untitled


Mutta eihän se lauantai ihan noin vaan juoksemalla sujunut. Koska säädön määrä on vakio, unohdin läppärini Hämeenlinnaan. Parasta oli tietenkin se, että tajusin mokan juuri junan nytkähdettyä liikkeelle.

Onneksi Kuva ja Kamera -messujen puolella pitämäni valokuvausluennon materiaalit olivat Google Drivella, ja onneksi minulla on maailman paras äiti, joka lähti käymään junalla Pasilassa vielä samana iltana. Varasin sitten samalla meille pöydän uudistuneesta Plattasta, jonne kutsuin syömään myös Helsingissä asuvan pikkusiskoni.

Kurpitsa oli vallan mainiota, mutta “neljän juuston Helsinki” räjäytti potin nousten TOP3-pizzoihin, joita olen tässä kaupungissa syönyt. Vahva suositus!


Untitled Untitled

messut messut3


Minulla oli ilo tavata messuilla myös Juoksua arjessa -blogin Atte, johon tutustuin taannoin Instagramin kautta. Tuo sosiaalisen median julkaisukanava on tuonut elämääni aivan suunnattoman paljon iloa ja ihania ihmisiä!

Näissä Aten ottamissa kuvissa esiintyvät Helsinki Social Runners -liikkeen Joonas Laurila punaisessa paidassaan ja Simo Syrjäläinen harmaassa. Miehet puhuivat messuilla juoksusta sekä palautumisen tärkeydestä niin urheilussa kuin elämässä yleensäkin.

Milloin sinä olet viimeksi vain pysähtynyt ja ollut hetken tekemättä mitään?



messut2 messut1

Untitled Untitled

Untitled Untitled


Holiday INN Helsinki – Expo -hotelli on omiaan meille pitkän matkan kulkijoille, sillä keskeinen sijainti junaradan, sporan sekä lentokenttäyhteyksien päässä on mitä mainioin. Ne, jotka ovat kuunnelleet meidän Eräloki podcastia, tietävät, että retkillä paras tapa tehdä villapaidasta tyyny on tunkea villapaita putkihuivin sisään. Hotellissa putkihuivi jäi kuitenkin käyttämättä, vaikka villapaita oli pakattuna mukaan, sillä tyynymenusta löytyi jopa minulle sopiva vaihtoehto: lituska ja kova, sillä inhoan muhkeita tyynyjä (oikeasti nukun suurimman osan ajasta kokonaan ilman tyynyä peiton reuna myttynä poskea vasten).

Aamuviiden herätys ei tehnyt tiukkaakaan, sillä hotellin aulabaari on auki 24/7 ja hyvää kahvia saa vaikka keskellä yötä.

Mutta voi veljet ja siskot sentään, miten paljon kaipasin hotellin heti valmista saunaa päästyäni takaisin saarellemme ja jouduttuani ensitöikseni pelastamaan kotipihan telttasaunaa polaarimatalan aiheuttamalta 27 m/s myrskytuulelta, joka kaatoi kiukaan, teki reikiä telttakankaaseen ja taittoi yhden kepin aivan jontkalle. Mikäli et vielä ole nähnyt Operaatio Pelastakaa Savottaa, voit katsoa sen täältä. Näet videoklipit, kun swaippaat/klikkaat oikealle osoittavaa nuolta. Huh.

Vielä kerran iso kiitos Messuille ja Holiday INN Helsinki – Expolle! Oli ihanan rentouttavaa majoittua pitkästä aikaa sellaisessa rakennuksessa, jonka ei tarvinnut pelätä lähtevän lentoon tuulen mukana.

Tätä viikonloppua kaikkine kommelluksineen muistelen varmasti vielä kiikkustuolissakin.


Untitled myrsky