Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Aina sitä vaan miettii kuinka joku osaakaan pukea tarioita näin sanoiksi. Mieletön. <3
Upeaa kerrontaa! Niin se maailma yllättää
kerta toisensa jälkeen ? Afrikka on ihana, uskon että taltioisit sen kauniisti.
Aivan mieletön tarina, tulee kylmät väreet! Elämä on ihmeellistä. Ja Etiopia, kävin siellä marraskuussa, etiopialaiset<3
<3 Mikä tarina!
Nepal ja Afrikka voisi olla sellaisia. En usko, että rohkaisua tarvitsen. Kysymys on vain ajasta ja järjestelyistä 🙂
Osaisipa joskus pukea ajatuksensa tälläisiksi lauseiksi, kerrassaan upeaa kerrontaa! Afrikkaan voisin minäkin lähteä tällä rohkaisulla. Tai sitten mihin tahansa vuoristoon.
Luin tämän ainakin neljä kertaa, ellen viisi. Thaimaa <3 Nepal <3 Afrikka <3 Sinä <3
Voi miten ihanaa kerrontaa. Ja millainen kohtaaminen <3
Tänä keväänä Tansaniaan lentäessäni tein välilaskun Etiopiassa. Samalla sain pintaraapaisun maahan lentokonemateriaalin, maisemien ja lentokentällä viettämäni ajan perusteella. Etiopia ja sen huikea luonto alkoi todellakin kiinnostaa. Kuitenkin muutaman palasen pitää vielä loksahdella paikalleen ennen kuin sinne matkustan – sen verran erilaiselta Etiopia vaikuttaa. Tuollainen paikallinen matkakumppani olisi juuri sellainen, joka matkasta tekisi helpomman. Sanoisin, että mieletön tuuri sinulla!