On kuin ois syksy

“On kun ois syksy kun sataa ja sataa, kai hetkisen viipyä saan
Vaikka se sade ei loppuisikaan, mä jään odottamaan
On kun ois syksy kun sataa ja sataa, sä pöytääni kynttilän tuot
Jotakin viiniä lasillisen, mulle seuraksi juot

Kuinka kauniiks kurja muuttuukaan, kun kärsitään se kahdestaan
Kuinka kaunis oot sä, kuinka kaunis oon mä,
kun me ollaan kahdestaan.”

Tehkää tänä vuonna ruskaretki Kirkkonummen Meiko-järvelle.

Kalliolla saa istua ihan yksin, sillä ketään ei näy koskaan missään. Ehkä siksi, ettei paikka vedä tunnettuudessaan vertoja upealle Sipoonkorvelle tai Nuuksiolle, vaikka maisema on kuin erämaata Lapin äärimmäisellä reunalla.

On vain korvissa kujertava tuuli, mukissa höyryävä kahvi, lämmöllä maireileva nuotio ja tunne, joka jätystää ihmisestä sielun pintaan.