Oriveden Eräjärven Eräpyhä

Oriveden Eräjärven Eräpyhä

Oriveden Eräpyhällä puut kasvavat ryhmissä.
Suomi 100 -juhlavuoden teema on ”yhdessä”.

Ehkä juuri siksi Eräpyhä valittiin Suomen Luonnonsuojeluliiton Sata luontohelmeä -listalle. Mutta liekö sattumaa, että joukosta löytyy myös Lintharju-Kirjosuo – rakkaimmat lapsuusmuistoni kun nimittäin sijoittuvat äitini puolelta juuri Orivedelle ja isäni kautta Suonenjoelle.

Savolais-hämäläisen tuplavoitto!

Eräjärven Eräpyhä ja sen mäntyvaltainen kalliometsä oli pukeutunut hennon harmaaseen pakkasyön jäljiltä. Kaikki vihreän sävyt olivat kuin kylmettyneet, enkä muista nähneeni sellaista metallinvihreää moneen aikaan. Katajat, kuusenoksat, männynrungot – kaikki.

Tunnelma oli outo. Tunsin toisen läsnäolon, eikä se ollut äiti.

Eräpyhän niemen kärkiosassa siintää Längelmäveden pinnasta yli 60 metriin kohoava vuori. Sen laella ollaan aikoinaan uhrattu, vaikka pronssikautisen hautaröykkiön nimeä onkin koetettu keventää Nunnankirkoksi.

Olen varma, että entisaikojen henget olivat edelleen läsnä.

— Äiti…
— Hyvä tavaton, miten nuo kaikki puut kasvavat ryppäinä!
— Niinpä, niitä on joka puolella!
— On tämä ihmeellinen paikka, onneksi tultiin tutkimaan tätä aluetta.

Eräpyhän kolmen kilometrin mittainen patikkapolku oli juurakkoinen, aivan jäässä ja hankala kulkea.

— Vuorelle kiipeäminen jää kyllä toiseen kertaan, ei sinne pääse mitenkään tällä säällä, totesin ääneen.
— Eihän se haittaa, tullaan eväiden kanssa kesällä uudestaan.
— Tullaan ihmeessä!

Kiitos retkiseurasta, äiti. ♥