Rantala, Himari ja Mondon kirjoittajakoulu

Kun katson elämääni taaksepäin, kuten vesimerkeistä ravuille on ominaista, näen itseni toistamassa samaa kaavaa: Herätys, töihin, töistä kotiin, koneen ääreen kirjoittamaan. Käsittelemään kuvia. Muistelemaan. Suunnittelemaan uutta reissua.

Nuo muistot tekevät minut yhtälailla iloiseksi ja surulliseksi, vaikka eihän unelmien tavoittelussa mitään surullista pitäisi ollakaan. Unelmien tavoittelussa surullisinta on vain aika, minkä tavoitteiden saavuttamiseen käyttää, sillä se aika on aina pois kaikesta muusta. Kaksipiippuista.

Minun unelmani oli jo silloin uusiin kulttuureihin tutustuminen, valokuvaaminen ja kokemuksistani kirjoittaminen. Minusta se on ollut hyvä unelma ja kaiken siihen käyttämäni ajan arvoista.

Sama unelma elää edelleen.

Julkaisin ensimmäisen blogikirjoitukseni keväällä 2004. Kuten moni teistä tietää, jutut alkoivat muodostua Kaukokaipuuksi keväällä 2008 vietetyn Erasmus-vaihdon päätteeksi. Siitä keväästä saakka olen istunut työpäivän jälkeen koneella, kirjoittanut tarinoita, käsitellyt kuvia. Muistellut. Suunnitellut uutta reissua.

Harva osaa edes ajatella, kuinka paljon aikaa olen halunnut käyttää tämän blogin kirjoittamiseen. Mutta toisaalta, kyllähän harrastuksiin ollaan valmiita laittamaan aikaa ja rakkautta.

Toisille harrastuskin on koko elämä.

 

IMG_2515

Kävin pienenä Hämeenlinnan kirjaston bunkkerissa pidettyä Kirjoittajakoulua. Sain aina äidinkielen aineista ysin tai kympin. Meillä oli lapsuudenkodissa oma kirjastohuone. Kirjoitin runoja ja juttuja sellaisella antaumuksella, että minulla oli jo ala-asteella laatikoittain korppuja täynnä tarinoita.

monnin

Siltikään, kohta kolmetoistavuotisen blogiurani aikana, en ole kertaakaan ajatellut, että haluaisin saada tästä leivän pöytääni.

Teen harvakseltaan yhteistöitä ja kun teen, ne kaikki yleensä tulevat ystäväni Inna-Pirjetan kautta: Milloin olen hostaamassa kansainvälisiä matkabloggaajia Lapissa tai Ahvenanmaalla, milloin dokumentoimassa tapahtumia tai kuvaamassa videoita. Ohjeistamassa kuvaajia. Seikkailemassa PING Helsingin yhteistyökumppaneiden kanssa Tromsossa tai Kirkkonummella.

videeo

Minulle blogin kirjoittaminen on ollut avain muihin mahdollisuuksiin: Kirjan kirjoittamiseen, TV-sarjan kuvaamiseen, puhujatilaisuuksiin. Jälkimmäisistä minä jollain kierolla tavalla eniten nautinkin, vaikka aina pelkään kuollakseni ennen lavalle nousemista.

Sen vuoksi on kunnia päästä taas ensi kuussa kertomaan siitä, miten minusta tuli minä.

Se on ollut pitkä ja hieno matka. Ihan hemmetin hankala myös.

Luulen, että olen pärjännyt ihan hyvin siksi, etten ole koskaan kokenut, että kaikkeen tarvitsisi lähteä mukaan. Ja että kaikkea mitä toisilla on, ei tarvitse saada itselleen. Hienointa on kun ymmärtää, mikä itselle on se omin juttu.

Olen aika sentimentaali. Tiedän, että asiat kyllä lutviintuvat. Olen siksi myös hyvin huoleton. En koskaan juokse metroon, sillä aina tulee uusi. Rakastan pohjattomasti. Munaan usein. Kerron tekemisistäni kaikille.

En voisi kiteyttää itseäni paremmin.

Tule siis sinäkin kuuntelemaan Mondon kirjoittajakoulutukseen, kun kerron ääni väristen Riku Rantalan perään omakohtaiset ajatukseni ja kokemukseni siitä, miten blogille luodaan oma ääni, mitkä aiheet toimivat ja kuinka lukijat saadaan palaamaan.

Ja muistakaa – ne ovat toimineet minun kohdallani. Ja kerron ne siksi, että voit soveltaa niitä omalla kohdallasi.

Ennakkotilaa: Vaella, kalasta, rakasta — Omaa polkua etsimässä

"Minä rakastan merta; sen äärettömyyttä, ja salaisuuksia, jotka luonto on pystynyt säilyttämään itsellään. Kaikuja, jotka kumisten kantautuvat kilometrien syvyyksistä. Sitä, miten rannan hienolla hiekalla ja simpukkamurskalla kävellessään voi palata hetkeksi elämän alkukodin ääreen – sinne, mistä kaikki on syntynyt."


Ennakkotilaa

Uutiskirje

Miltä kuulostaisi kahvitauko kerran kuussa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit sekä helmiä arkistojen kätköistä.

Privacy Preference Center