Reidar Särestöniemi museo – jotain muuta kuin mitä odotit
Kittilässä Kaukosen kylässä, Särestöniemen suvun tilalla, jossa Reidar Särestöniemi syntyi ja eli lähes koko elämänsä, sijaitsee nykyisin Reidarin nimeä kantava Särestöniemi-museo. Kohde, jossa olen vieraillut usein ja johon minun on aivan pakko palata jokaisella Lapin-matkalla.
Vaikka minä pääsin ajamaan perille asti, keskellä Lapin korpea sijaitsevaan Särestöön ei silloiseen maailman aikaan kulkenut tietä. Se ei kuitenkaan Kittilän shamaaniksi ja Pohjolan Picassoksi kutsuttua taiteilijaa haitannut. Särestö oli Reidarin koti, ateljee ja sielunmaisema. Se on myös mystisen vetovoiman kävijän mielen päälle jättävä kohde, joka ei päästä otteestaan.
Voiko mitään tällaista olla olemassakaan?
On uskomatonta ajatella, millaisen minimaailman taiteilijamestari on jättänyt meille muistoksi.
Kelohirsinen galleria on Reima ja Raili Pietilän suunnittelema (1972).
”Maalauksissani on vain minä itse. Niissä on minun onneni ja tuskani, minun täyttymätön kaipuuni, koko minun elämäni.”
Reidar Särestöniemi (1925–1981) on eräs tunnetuimpia suomalaisia taiteilijoita ja aikansa merkittävin lappilainen taiteilija. Särestöniemen suurikokoiset, värikylläiset taulut ovat lapintulkintaa parhaimmillaan. Maalauksista huokuu miehen erityislaatuinen ja voimakas luontoyhteys, olihan Reidar Särestöniemi kaikesta kauniista ja elävästä innostuva luonnonlapsi aina viimeiseen elinpäiväänsä asti.
Kerrotaan että Reidar Särestöniemi koki taiteellisen herätyksen, kun hän näki, miten saunan pesästä kerätty ja sitten hangelle nakattu tuhka muodosti puhtaalle lumelle mitä moninaisimpia muotoja. Palavan luomisvimman valtaama nuori miehenalku leikkasi kenkäpaketeista piirustuspohjia ja käytti hyödykseen myös sokeritoppapakkausten paperia. Kirnupiimä sai toimia kotitekoisen maalin pohjana.
Ajan myötä Särestöniemi loi kokonaan oman värikartastonsa, minkä lisäksi hänellä oli hyvin omalaatuinen tapa nimetä käyttämänsä sävyt. Hänen maalauksissaan voi nähdä muun muassa ämmänkellonkeltaista, korpihillanpunaista, horsman sinipunaista, lehtijäkälää ja kissankellonviolettia.
Mies, joka rakasti kukkia
Hoidettua tilaa reunustavat heinistä ja luonnonkukista villinä rehottavat kedot. Luonnontilaisten kasvien lisäksi ympäri pihamaata on sijoitettu erilaisia istutuksia. Reidar rakasti kukkia, ja se näkyy.
Pihan laidalla kohoaa Lapin erämaasta haettu ja pihalle istutettu komea käärmekuusi, jonka ulkonäköön Reidar oli mieltynyt. Puiden, pensaiden ja kasvien lisäksi silmien edessä, olan takana sekä vasemmalla ja oikealla kädellä kohoaa upeita hirsirakennuksia, joihin pääsee myös vierailemaan.
Onni oli puolellani tällä loppukesän museoretkellä, sillä myös jokirannan sauna oli poikkeuksellisesti avoinna vierailijoille.
Vanhan Särestön rakennukset restauroitiin 2000-luvun alussa, mutta tavarat ovat pysyneet paikallaan: pelargoniat kukkivat ikkunalaudoilla, pitkät räsymatot peittävät lautalattiaa. Yhdellä seinällä koreileva, mittava taskukellokokoelma on kuitenkin jo ajan hiljentämä. Silti koko ajan tuntuu jonkun jo pian ilmestyvän pienestä keittiöstä kuuman kahvipannun kanssa toivottamaan vieraat tervetulleiksi.
Vaikka tilalle ei aikanaan kulkenut tietä (joka rakennettiin vasta museoarvon myötä), ja vaikka monet saattavat erheellisesti niin kuvitella, kohde ei ollut koskaan eristyksissä ulkomaailmasta: Särestö sijaitsee kauniin Ounasjoen eli silloisen pääkulkuväylän varrella. Jo tuohon aikaan lukemattomat vieraat saapuivat paikalle veneellä, joka kiinnitettiin rannan laituriin.
Jokea Reidar kutsui veljekseen.
Kun vierailijoiden määrä taiteen ystävistä valtiovieraisiin kasvoi, Reidar rakennutti itselleen toisen galleriarakennuksen Vanhan Särestön pirtin tilalle. Valtava kaksi kerroksinen kelohonkahuvila sijaitsee tilan taka-alalla, pienen ja mutkittelevan polun päässä.
Rakennus toimi niin miehen ateljeena kuin kotina.
Särestöniemen uusi ateljeekoti valmistui lokakuussa 1978. Arkkitehdit Reima ja Raili Pietilä saivat innoitusta vanhoista karjalaistaloista ja antoivat ateljeelle nimen Valkeanmeren talo.
Vanha Ateljee (1965-77)
Nykyistä ateljeeta edelsi vuonna 1965 rakennettu, arkkitehti Robert Gunstin suunnittelema ateljeekoti, Honkapirtti. Vahvoista mielipiteistään tunnettu Särestöniemi teki taloon kuitenkin haluamansa muutokset. Särestöniemen suruksi Ateljeekoti tuhoutui tulipalossa uudenvuodenyönä 1977 sähköoikosulun takia.
Tulipalo oli raskas isku Särestöniemelle, joka menetti paitsi kotinsa myös osan maalauksistaan, taiteilijantarvikkeensa, laajan taidekirjaston, suuren osan kirjoittamistaan runoista sekä niin lapsuudenkodista kuin maailmanmatkoiltaan keräämänsä muistoesineet.
Uusi Ateljee
Uusi ateljeekoti valmistui lokakuussa 1978. Arkkitehdit Reima ja Raili Pietilä saivat innoitusta vanhoista karjalaistaloista ja antoivat ateljeelle nimen Valkeanmeren talo. Ateljee on kooltaan huikeat 200 neliötä kerrosta kohti.
Ilmavan ja tilavan ateljeesalin suuri ikkuna avautuu länteen, auringonlaskun suuntaan. Yläkerrassa sijaitsevat taiteilijan makuuhuone ja vierashuone, joiden yläpuolelta löytyy tilava ullakkotila.
”Värien vastaanotto itselle on myös tärkeää. Sen vuoksi kuljeskelen paljon luonnossa ja katselen, varastoin värejä sisälleni ja sitten joskus käytän niitä.”
Taiteilijana Reidar samaisti itsensä jänkään, hän näki siitä unia ja maalasi sen, hän oli itse ”punapartainen jänkä”.
Särestöniemi tunnettiin erikoisena hahmona, jota lehdistö rakasti, ja joka herätti kiivasta keskustelua niin taiteensa kuin värikkään persoonansa puolesta. Särestöniemi-museossa on nähtävillä useita 70-luvun aikakausilehtien artikkeleita, joissa aikansa seuramies ja erinomainen tarinankertoja poseerasi turkiksissa ja usein myös vailla rihmankiertämää.
Rohkea mies ei peitellyt mitään paitsi rakkauttaan runoilija Yrjö Kaijärveä kohtaan. Kahden taiteilijaherran rakkaudesta vaiettiin pitkään, sillä homoseksuaalisuus oli vielä tuohon maailman aikaan rikos.
★ YLE: Kahden taiteilijan kielletty rakkaus pysyi salassa vuosikymmenet »
Viimeinen hukka – hätä arktisen luonnon puolesta
Massiivisissa ja värikylläisissä teoksissa esiintyvät lukuisat uhanalaiset arktiset eläimet, kuten ilvekset, riekot ja pöllöt sekä luonnosta löytyvät hopeakylkiset koivikot, tulipunaisina hehkuvat jängät ja aavat tunturit. Taiteilija on kertonut teosten olevan metaforia, joissa mies peilaa omaa sieluaan: joskus hän esiintyi karhuna, toisinaan yksinäisenä jänkänä.
Kuitenkin tarkemmin katsottuna taulut ovat myös täynnä herkkyyttä ja huolta: mies otti vahvasti kantaa luonnonsuojelun puolesta ja toi mielipiteensä esiin taiteen myötä. Särestöniemi-museon edellinen päänäyttely Viimeinen hukka – hätä arktisen luonnon puolesta, esitteli Reidar Särestöniemen (1925-1981) teoksia, joilla taiteilija halusi ottaa kantaa luonnonsuojelun puolesta.
Ilmava ateljeesali on kaunis ja avara. Jos Eddie Mercury on tuotu lavoille hologrammina, toivoisin vielä jonain päivänä näkeväni Reidarin sekoittamassa sävyjään ja maalaamassa suurten lasi-ikkunoiden edessä.
Kesästä elänyt ja hengittänyt mies työskenteli pääsääntöisesti keväisin ja yöttömän yön aikaan, silloin kun valoa riitti. Sydäntalvi oli hänelle raskasta aikaa, minkä vuoksi hän tapasi matkustella lumisen maan aikana. Museoesineiden joukkoon on onneksi säästynyt miehen hankkimia matkamuistoja sekä asuja, joista osa saa hymyn kareilemaan suupielissä.
Reidar ehti asua uudessa ateljeessaan vain kolmisen vuotta: Hän kuoli taitelijakotiinsa 56-vuotiaana, silloin kun toukokuun lopussa lähtivät vuonna 1981.
Museoitu taiteilijakoti on edelleen suurin piintein siinä kunnossa mihin se Reidarin poismenon jälkeen jäi. Kodikkaaksi. Eläväiseksi. Avaraksi ja siistiksi lukuunottamatta maalaustarvikkeita rönsyilevää työpöytää, johon tekisi mieli koskea, mutta johon ei koskaan tohtisi koskea (eikä se ole luvallistakaan).
Täällä kierrellessään tuntuu, kuin miehen mustanpuhuvat silmät seuraisivat sinua kaikkialle.
Särestöniemi-museolla on hallussaan noin kolmannes Reidarin uran aikana syntyneestä 1 500 teoksesta. Museossa on esillä ”ikitöiden” lisäksi myös vaihtuva näyttely, johon lainataan töitä muualta.
Särestöniemi-museo on avoinna:
TI-LA KLO 12-18 ympäri vuoden
pyhäpäivinä suljettu
Lipunmyynti sulkeutuu klo 17:00
★ Tutustu myös Muoniosta löytyvän Veli Koljosen kelohirsiateljeeseen »
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Mun lempparitaiteilija ja myös yksi Suomen mielenkiintoisimmista taidemuseoista. Jotain kumman maagista Särestöniemen tauluissa ja värimaailmassa on. Kirjoitin itse pari kesää takaperin myös jutun tästä vaikuttavasta museosta: https://www.rantapallo.fi/samppanjaamuovimukista/2018/09/11/pohjolan-picasson-reidar-sarestoniemen-varikkaan-maailman-jaljilla/ Täällä kannattaa ehdottomasti poiketa.
Olipa ihana artikkeli, kiitos kun linkkasit sen! Hyvin samanlaisilla fiiliksillä ollaan tuolla näemmä käyty. <3 Niin vaikuttava kohde!