★ Kaupallinen yhteistyö: Discover Muonio
Sielun-matkalla Särkijärven Majoille ja Veli Koljosen ateljeeseen
Joskus, kun kaksi sielua kohtaavat, ne astuvat melkein tiedostamattaan samaan painovoiman kenttään, jossa kaikki sopii paikalleen.
Me tanssimme Tarjan kanssa valssia, kun muut vielä katsoivat vierestä eivätkä uskaltaneet tanssilattialle. Vietimme Riihimäen Erämessujen päättäjäisjuhlaa vuonna 2018 sen samaisen kesäkuun aikaan, jolloin (kyseisen tapahtuman jälkeen) muutin autooni ja lähdin tien päälle etsimään uutta onnea pohjoisesta.
Mutta me emme vain astuneet samaan painovoiman kenttään, me tanssimme sinne. Niin käy vain harvojen ihmisten kanssa, joiden parissa tuntee yhteyttä ja ystävyyttä heti ensikohtaamisella. Sen vuoksi ilahduin aivan suunnattomasti, kun taannoisella Muonion reissullani ajoin Särkijärven Majojen pihaan ja tajusin, kuka minua olikaan vastassa.
Tarja!
Särkijärven Majat ja mustikat
Vanhan tarinan mukaan laajoille Lapin maille tuli kolme veljestä etsimään asuinpaikkaa. Yksi heistä asettui Kangosjärvelle, toinen Särkijärvelle ja kolmas Torassieppiin. Näin kylät saivat alkunsa.
Särkijärven saamenkielinen nimi Sarrigjauri tarkoittaa mustikkalaaksoa tai -järveä. Se on oiva kuvaus kylän sijainnista, joka pitää paikkaansa Juuvanrovan, Pallastunturin ja Särkitunturin syleilyssä, mustikoita kasvavien rinteiden juurella.
Varaa seuraavan Muonion matkasi majoitus Särkijärven Majoilta »
Pääsin tekemään ensimmäisen rumpuni saamelaista sukua edustavan Tarjan opissa.
– Nyt sinun pitää valita, mikä näistä nahoista puhuttelee sinua. Ota hetki aikaa, äläkä puhu mitään. Kuuntele, mitä mielen päällä lepää.
Katselin Tarjan lattialle levittämiä vuotia. Ehkä valinta oli helppo siksi, että nahan täplikäs kuviointi muistutti minua meritaimenen kuvioinnista, tai sitten kyseinen yksilö todella kutsui minua. Osoitin Tarjalle valintaani.
Aloitimme rummun teon hiljaisuudessa. Piirsimme kuvion ja leikkasimme nahan, minkä jälkeen teimme viiltoja ovaalinmuotoisen osan ulkoreunalle. Näitä työvaiheita seurasi nahan kostuttaminen värjättyyn veteen.
– Mietin hetken, minkä värin valitsisin sinulle. Punainen tuntui oikealta.
– Sehän on kuin raudun vatsa! Ihan raudunpunainen, yksi suosikkiväreistäni! huudahdin iloiseti ja kaduin heti perään mölyämistäni. Tarjaa nauratti. Hänen silmänsä tuikkivat.
Jätimme nahan pehmentymään nesteeseen ja lähdimme käymään maittavalla lounaalla viereisessä rakennuksessa. Wanha talo on toiminut monenlaisissa tehtävissä historiansa aikana; siellä on ollut kestikievari, osuuskauppa ja koulu, ja tilalla on ollut aina viljelyä, lehmiä ja hevosia. Karjaa ei kuitenkaan enää ole, mutta viljelyä harrastetaan vieläkin omiksi tarpeiksi.
Särkijärven Majat, kuten muutkin Muonion matkailuyrittäjät, haluavat olla edelläkävijöitä vastuullisessa kotimaanmatkailussa. Heidän yhteisenä tavoitteenaan on jättää jälkeensä pienin mahdollinen hiilijalanjälki.
Lounaspaikkamme ravintola Apaja tarjoaa aitoja lappilaisia makuelämyksiä ja paikan päällä leivottuja herkkuja. Marjat piirakoihin poimivat niin Tarja kuin hänen äitinsä Ritva. Lähiruoka on lähellä sydäntä ja ruokailijoita: poronliha tulee oman alueen poromiehiltä, siika ja muikku nostetaan kotijärvestä sekä peruna omasta maasta ja Ylitornion alueelta.
Rumpu on jo kuivunut ja se näyttää tältä. Väri tummenee ja syvenee ajan myötä, jolloin myös nahan kuviot ja niistä tulkitut tarinat jatkavat elämäänsä.
Lounaan aikana kiinnitin huomioni katon rajassa komeilevaan tauluun, jonka tekijän kuulin olevan Veli Koljosen tytär, Tanja Koljonen.
– Voi että, minä niin tahtoisin tavata Velin ja nähdä hänen työnsä! hengähdin ääneen, ja Tarja kaivoi puhelimen taskustaan.
– Soitetaan Velille ja kysytään onko taiteilija kotona, hän tuumasi ja iski silmää. Tarja tekee niin usein, se on todella viehättävää.
Veli Koljonen pitää Muonion Särkijärvellä ympäri vuoden ateljeenäyttelyään valtavassa keloateljeessaan ja elää todeksi omaa taiteilijaelämäänsä.
Taidemaalari Veli Koljosen galleria
Veli Koljonen on tunnettu taiteilija, jonka taidegalleriana toimiva koti-ateljee ei näy tielle. Se tekee oman osansa löytämisen hurmiosta, jonka kokee, kun astelee valtavan kelohirsilinnan pihapiiriin; en eläessäni ole nähnyt yhtä valtavaa kelopuista rakennusta! Neliöitä on lähes 1000. Asuntona toimiva gallerikoti on yhdellä sanalla majesteettinen tai henkeäsalpaava. Jotain, mitä ei ole nähnyt koskaan ennen.
Veli ottaa meidät sydämellisesti vastaan ja pahoittelee samaan hengenvetoon olevansa melko väsynyt. Mies on viettänyt yön metsällä. Se ei kuitenkaan estä häntä kertomasta elämästään ja taiteestaan, jota usein verrataan myös Reidar Särestöniemen kädenjälkeen. Silti molemmilla on aivan omanlaisensa ote maalaamiseen, vaikka lapin luonto onkin aiheena yhteinen.
“Yli neljäkymmentä vuotta tätä on jo rakennettu, enkä tiedä, onko se vieläkään valmis”, Veli kertoo hymyillen, kun tuijotan suu auki talon hämyisiä käytäviä, suurta uima-allasta sekä ylös työtilaan johtavia kelopuisia portaita. Kun kysyn, mistä puut ovat peräisin, Veli Koljonen kertoo niiden olevan Lemmenjoelta.
Tällaisia kelottuneita puuvanhuksia ei enää monesta paikkaa löydä.
Veli Koljonen tunnetaan etenkin luonnon kuvaajana. Hänen öljyväritöissään Lapin luonto voi näyttäytyä riemullisessa väriloistossa, äänettömässä usvavaipassa tai neitseellisen valkoisessa avaruudessa. Herkimmät voivat löytää maalauksista lappilaiseen luonteeseen kiinteästi liittyvän mystisen kaihon.
Tauluja on mieletön määrä, ja silti monet on jo myyty. Valitettavasti minä rakastun juuri sellaiseen.
Kolmikerroksisen ateljeekodin seinillä voi ihailla yli kahtasataa teosta. Niissä esiintyvät muun muassa riekkopariskunta pellon laidalla, ruskan loimotuksesta punertavat tunturit, jäkälöityneiden kivien pinnat ja karut suomaat sekä porotokat joen uomalla.
Veli Koljosen taiteellisuus ei rajoitu vain maalaamiseen; mies soittaa, laulaa ja säveltää. Hän on loistava soittamaan suurta mustaa flyygeliä sekä – jos mahdollista – vieläkin parempi kertomaan tarinoita ison konserttikanteleen kielin.
Kun tilanne ei jo olisi ollut tarpeeksi surrealistinen, Veli ehdottaa meille pientä konserttia. Istuudumme suurille kelopuisille tuoleille porontaljojen päälle ja hiljennymme. Tarjaa alkaa itkettää ensin, sitten minua.
Tuon hetken sekä vierailun suoman elämyksen ja kokemuksen kautta ymmärrän taas vähän enemmän omia sukujuuriani sekä iso-isoisääni Aines Ilmari Himaria, joka maalasi ja veisteli taltalla komeita tauluja. Kalastajan huolia on ehdoton suosikkini.
Taide, jos mikä, yhdistää ihmisiä, ja samoin tekee Lapin luonto, jonka kokee parhaiten saapumalla Muonioon ja näkemällä kaiken itse.
Suomen luetuimman matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.
Osa artikkeleista sisältää kumppanuuslinkkejä; vaikka minä saan niiden kautta tehdyistä tilauksista pienen korvauksen, sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat artikkeleiden tuottamisen jatkossakin.
09/2021
Vaella, kalasta, rakasta
Kaikkein pieninkin päätös muuttaa oman elämän kurssia.
Vaella, kalasta, rakasta on koskettava tarina rakkaudesta, oman polun löytämisestä ja uudesta alusta Pohjois-Norjassa. Lukuisin luontokuvin kuvitettu teos on tositarina kirjailija Monni Himarin elämästä sekä yli kymmenen vuotta kestäneen jatkuvan matkailun aiheuttamasta burnoutista ja siitä toipumisesta.
Uutiskirje
Miltä kuulostaisi kahvitauko tai pari kuukaudessa kiinnostavien matkajuttujen äärellä? KAUKOKAIPUUn uutiskirje nivoo yhteen ajankohtaiset artikkelit, reissu- ja retkivinkit sekä helmet arkistojen kätköistä.
[…] Sielun-matkalla Särkijärven Majoille ja Veli Koljosen ateljeeseen » Noitarumpu soi ja Jerisjärven siiat laulavat » Pyhäjoen luontopolku Pallasten helmoilla » Hirven kuiskaus ja herkkuja luonnosta » Torassieppi – vastuullista luksuslomailua Muoniossa » Ei visiitillä, vaan kylässä Muoniossa » […]
[…] Sielun matkalla Jerisjärven Majoilla ja Veli Koljosen ateljeeseen […]
[…] Sielun matkalla Särkijärven Majoilla ja Veli Koljosen ateljeeseen […]