Taivaskeron kierros Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa

Taivaskeron kierros

Taivaskero eli Himmelriiki on Muoniossa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa sijaitsevan Pallastunturin korkein laki, joka kurottaa 809 metriin merenpinnasta. Sen huipulta avautuma maisema on myös yksi Suomen 27. kansallismaisemasta.

Karun kauniin kansallispuiston maisemaa hallitsevat tunturit ja niitä ympäröivät luonnontilaiset metsät ja suot. Näillä main kulkee lähes sata kilometriä Länsi-Lapin suurtunturiketjua, joita reunustavat arvokkaat vanhat taigametsät. Historia tietää kertoa, että noin kolme miljardia vuotta sitten Suomea halkoi Alppien kaltainen poimuvuoristo, jonka kuluneita juuria nykyiset tunturit ovat. Osa niiden kivilajeista on saanut alkunsa muinaisista tulivuorista: niiden jäljiltä löytyy Pallastuntureilla tummia vulkaanisia kivilajeja, amfiboliitteja.

Vanhat kuusikot, luonnontilaiset suot ja tunturikankaat tarojavat mainion elinympäristön useille kasvi- ja eläinlajeille, vaikka karu ilmasto voisi antaa ymmärtää muuta. Lintujakin täällä tavataan jopa 150 eri lajia, joista pulmunen on valittu alueen tunnukseksi. Tuo parvissa leikkisästi pyrähtelevä, höyhenpuvultaan valko-musta ja laulultaan hyvin heleäsointinen lintu on myös varma kevään merkki.

Vaikka kasvit sietävät harvoin tunturiolosuhteita, uuvana on aivan omaa kastiaan. Tiiviinä tuppaina kasvavan ja suuria valkoisia kukkia synnyttävän kasvin vahvat juuret pitävät sen tukevasti maassa, vaikka näillä leveysasteilla tapaavat tuulet välillä ulvoa niin, ettei ihminenkään sitä siedä.

Taivaskeron reitti alkaa Pallastunturin luontokeskukselta

Taivaskeron reitti alkaa Pallastunturin luontokeskuksen pihalla olevalta parkkipaikalta, jonne myös oman auton voi jättää retken ajaksi. Luontokeskuksesta voi tarvittaessa käydä ostamassa itselleen retkievästä sekä palkita itsensä Taivaskeron kierroksen päätteeksi kahvilla ja nisulla.

Mekin virailimme luontokeskuksessa ja täytimme samalla kansallispuistokyselyn, mistä kiitoksena saimme sierainparia kohden kahvilipukkeen. Se käytettäisiin heti vaelluksen päätteeksi, tottakai!

Nakkasimme päiväreput selkään ja lähdimme nousemaan kohti historiallisesti mielenkiintoista, 8 kilometrin mittaista rengasreittiä. Polku palaa huippujen kautta takaisin lähtöpisteeseen, eikä reitiltä voi eksyä. Halutessaan päiväretken voi vielä pidentää 7 kilometrin mittaisella Palkaskeron reitillä, mutta meille riitti tällä kertaa Taivaskero sekä sen aavat ja upeat maisemat.

Ruska oli tuona päivänä leimahtanut kauneimpiin sävyihinsä. Kaiken ikäisiä retkeilijöitä näkyi siellä täällä, vaikka Taivaskeron kierroksella nousua tuleekin 300 metrin verran. Polku on tunnettusti yksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston suosituimmista kohteista. Myös porot viihtyvät alueella ja näimme myös niitä retkemme aikana useita – jopa luontokeskuksen parkkipaikalla syyspäivää paistattelemassa.

Sää oli sopivan viileä omaan makuuni, en nimittäin pidä helteestä. Tänne tullessaan kannattaa varustautua tuulenpitävällä takilla, hansikkailla ja päähineellä, sillä Taivaskeron huipulla puhaltaa raikas ja aika ajoin kovaksi yltyvä tunturituuli.

Alun pitkän mutta silti suhteellisen lempeän nousun jälkeen, siinä noin viiden kilometrin tietämissä, polku kaartaa kohti Taivaskeron huippua, joka myös näkyy koko reitin ajan. Sitä kohti!

Taivaskeron vaihtoehtoinen paluureitti

Vietettyämme huipulla hyvän tovin käännyimme Liisansatulan kohdalta alas vasemmalle johtavalle polulle, jota reunusti kaunis ja vielä varsin vehreä maisema. Taivaskeron varsinainen jatkosuunta laskeutuu Vatikurun reunaa ja kaartaa ohi Laukukeron huipun, mutta halusimme yhteistuumin lähteä katsomaan, miltä vaihtoehtoinen reitti näytti. Ja kyllä kannatti!

Löysimme aivan pian iloisesti alas tunturinkuvetta soljuvan puron. Päätimme pitää tuossa tuulensuojaisessa kohtaa lyhyen tauon ja täyttää kuksat kirkkaalla ja puhtaalla vedellä. Jonna on niin ystävällinen ja ajattelevainen, että hän tarjosi tuulen kylmettämää suklaata myös ohikulkijoille.

Pieni puro kasvoi pian solisevaksi virraksi. Sitä reunustivat kullankeltaisina hohtavat vaivaiskoivut ja punaiset ruohokanukan marjat. Kauempana horisontissa satoi, katajat kumarsivat tunturin ylhäisyydessä, ja minä mietin, miten missään voikaan olla näin kaunista.

Muistutan ihmisiä aina välillä vilkaisemaan myös taakseen, tein niin Syötteen kansallispuistossa järjestämilläni luontokuvauskursseillakin. Näin upealta (kts. alla oleva kuva) tuo pieni ja matala tunturijoki näytti olan yli vilkaistessaan. Taivaskeron huipulta aukeavien maisemien lisäksi juuri tuo kyseinen näkymä jäi yhdeksi omista suosikeistani.

Jonnaa lainatakseni, reitti pyöreäpäisen jättiläisen otsalle oli ikimuistoinen kokemus.