Vihelsi hiljaa erämaanvirttä, kuiskutteli suurista syysseikkailuista, maalasi mielessä maiseman niin että taivaalla on kultaa ja maassa jängät ja aavat korallista kupariin ja karmiiniin, ja se sama sävyjen kirjo jatkuu maanäärestä äärettömyyteen, kun auringonlasku maalaa taivaanrannan punaisella.
Tunturi-Lappi.
Näin monta vuotta siihen meni ja niistä jokainen kannatti odottaa. Jostain määräämättömästä syystä minä olen aina aiemmin päätynyt Urho Kekkosen puolelle.
Mutta ei sielläkään koskaan huonoa ole ollut.
Retkipaikka on tuonut elämääni paljon iloa, ystävyyttä ja elämyksiä, joista kaikki kolme kävivät yksiin päätoimittajamme Jonnan kutsuessa minut kotiinsa Kittilään.
Perillä odottivat Mosku-koira ja Levi-kissa, vierashuoneen mukava sänky ja sohva, jolle pääsinkin jo heti toisena yönä nukkumaan, kun pohjoisesta kotimatkalla olleet Jussi ja Sanni piipahtivat pitkältä pätkältään yökylään. Siinä oli sitten Retkipaikan minimiitti kasassa kuin konsanaan, sillä pöllöjä rengastava “Susijussi” on kuulunut Jonnan lisäksi tiimiimme jo aikapäivät ennen minua.
Lapin erämaiden mini road trip piti tällä kertaa sisällään Pallas-Yllästunturin kansallispuiston sekä Pyhäjärven luontopolun ja Taivaskeron kierroksen, koukkauksen Ruotsin puolelle Kaaresuvantoon sekä kuin kruununa koko reissulle Saanan huiputtamisen Suomineidon peukalossa. Viimeiselle päivälle mahtui myös mukava patikkaretki Puljun erämaahan, jonka maaruska oli pyyhkäissyt yli varpujen, ruohomättäiden ja sammalpäiden.
Mietin hetken, vainko naava ja jäkälä ja kelopuut hohtavat hopeaa kaiken muun hukkuessa punaisen eri sävyihin. Ei mutta onhan tuolla keltaista ihan solkenaan! Eivät ole lehtipuut vielä karistaneet kesiään, vaikka kohta on senkin vuoro.
— Viime vuonna tähän aikaan maaruska loimotti aivan naurettavan punaisena, Jonna totesi.
Minusta se oli sitä nytkin, etelän silmillä kun katseli.
Ei auta kuin todeta: kun on kerran eksynyt Lappiin, se vetää ja vie aina.
Minulla on sen verran mukavia suunnitelmia ensi vuoden retkipäiville, etten malttaisi odottaa, vaan kärkyn Suomen juhlavuoden kohteita panematta pahakseni, vaikka loppuvuosi syksyn jälkeen jo kiirehtisi kevääseen.
Vaan onneksi Lappi ei tiedä kiireestä mitään.
Palaan paremmin itse retkikohteisiin juttusarjan seuraavissa osissa.
12 Comments
Miten ihana ja kaunis tarina! Ihania retkiä tälle ja tuleville vuosille! Niitä seurailee mielellään.
Kiitos Laura, sinne myös! 🙂
Kerrassaan upeita valokuvia! Ja mikä lastu tämäkin… Kiitos hetkistäsi, niitä on ilo lukea!
Kiitos paljon, kiva kuulla että pidät. 🙂
Wautsi! Löysin toisesta blogista tänne sinun sivuille ja sait kyllä uuden lukijan. 🙂 Pidän jutuissasi about kaikesta ja käymiesi maiden lista on huikea! Pitää ihan varata oma aikansa jotta ehdin perehtyä kaikkeen, mitä täältä löytyykään…harvoin niin jaksan blogien kohdalla tehdä, mutta hyviä matkasaitteja unohtuu selailemaan tuntikausiksi! Olen myös melko varma että olen lukenut jossain kohtaa sen lehtijutun sinusta, mikä tuolla esittelysivullasi näkyi…:D
Ja upeita Lappikuvia, tähän postaukseen liittyen. Tiedän tosi monia ihmisiä joiden sydämen Lappi on vienyt, joten jotain taikaa siellä on oltava! Piti mennä tänä vuonna, mutta jotenkin se jäi, ensi vuonna viimeistään sitten! Ei sitä muuten kehtaa enää sanoa itseään suomalaiseksi jos jokainen aasialainenkin on ehtinyt käynyt siellä ennen minua. 🙂 En tiedä muuten miten käsittelet kuvasi, mutta ne ovat todella vangitsevan kauniita ja hennon utuisia – juuri sellaisia joihin voi uppoutua.
Voi tavaton, kiitos aivan ihanasta kommentistasi! Tervetuloa vaan mukaan matkaan. 🙂
Kotimaa kokonaisuudessaan on suosikkini reissata, mutta toki muuallakin tulee seikkailtua. Tarinoita on tallessakin ties kuinka monta, ja puran muistoja tänne pikkuhiljaa ja koko ajan – savotta on ihan loputon, vähän kuten meidän metsä tuolla Pohjois-Savon suunnalla.
Kiitos myös kuvapalautteestasi! Kuvaan aina harmaasuotimien läpi, mikä tuo oman vibansa kuviin, loppu saadaan sitten sävyjä säätämällä. 🙂
Ah, mitä kuvia ja tunnelmaa! <3 Paljonpa ehditte lyhyessä ajassa, en malta odottaa, että saat ulos lisää juttuja itse retkikohteista. Kaiman luo kaipailisin kyllä monen muun paikan ohessa. Olen Saanalla käynyt kerran elämässäni, taisin olla 10-vuotias. Oli kesä ja sääsket. Sitten karattiin asuntoautolla Pohjois-Norjan vuonoille. Ei huono paikka sekään ollut…
Kiitos Saana! Tuo reissu oli kyllä hyvinkin täyteläinen, paljoa ei paikallaan maattu. Ja tänään juteltiin, että taidan lähteä moikkaamaan Jonnaa ja miestään, Moskua ja Levi-kissaa tässä taas talvella uudestaan, koska – kröhm – ne revontulikuvat. 😀
Hienoa! Kerrohan meillekin, kun tänne päin eksyt seuraavan kerran 🙂 Tosin Lapin kiireettömyys on mielestäni jonkinlainen illuusio, ihmisiä on ehkä vähemmän, mutta kova tohina kaikilla tuntuu olevan päällä. Sekä ihmisillä että poroilla!
Ihanasti tuumattu tuo tohina! <3
Ja ilmoitan todellakin, olisipa ihanaa tavata yhdet suosikeista ihan nokatusten. 🙂 Seuraan aina silmät pyöreänä teidän juttuja ja kuvia - aivan upeaa jälkeä!
Kiva kuulla! Viestiä sitten vaan rohkeesti. Me muuten taidettiin olla suunnilleen samoihin aikoihin Kilpparilla nyt syksyllä.
[…] Äkäsmyllyn laulu » Lappi ei tiedä kiireestä mitään » Tutustu kansallispuiston reitteihin […]