“Sometimes it takes 10 years to get that 1 year that will change your life.”
Helmikuussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta Kaukokaipuun ensihenkäisystä. Se on matkan mittana aivan mieletön vaellus pitkiä päänsisäisiä kilometrejä, ihmiskohtaamisia ja tunteita, joiden myrskyistä ovat syntyneet tämän blogin tarinat.
Olen kirjoittanut kokemuksistani, iloista ja suruista. Olen dokumentoinut monia kymmeniä maita, niiden kohteita ja muistoja. Olen avannut elämäni hyviä ja vaikeitakin hetkiä, onnistumisia ja täysiä epäonnistumisia.
Kuten eräs elämääni muuttanut ihminen kerran sanoi:
“Nella kirjoittaa meistä kaikista.”
Olen matkustanut aivan liian paljon yksin.
Viihdyn äärimmäisen hyvin omissa oloissani, mutta kaipaan sieluja rinnalleni. On paljon mukavampaa istua alas ja vuolla kiehisiä yhdessä kuin yksin, vaikka toisaalta en olisi halunnut juhlia kymppisynttäreitä kuin keskenäni taannoisella talviretkelläni Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon.
Olin onnekas, kun sain koko autiotuvan itselleni, vaikka edellinen kävijä olikin unohtanut puuliiterin oven auki. Minulta kului lähes viisi tuntia saada mökkiin jonkinlainen lämpö, sillä puiden kuivutteluun paloi aivan uskomattoman paljon aikaa.
Vieraskirjaan kirjoitin, miksi jätin osan klapeista puulaatikon päälle; ne olisivat kuivia ja helppo sytyttää, kun seuraava vierailija saapuisi paikalle. Liiterin tilanne kun oli edelleen pahasti pakkasen puolella.
Tämä blogi alkoi kevätlukukauden mittaisella Erasmus-vaihdolla Italian Faenzaan ja jatkui kuukauden reppureissulla Aasiaan, niitä kaikkia Euroopan käyntejä unohtamatta.
Nyt on kuitenkin aika pysyä mahdollisimman paljon Suomessa.
Tarinat eivät kuitenkaan lopu kesken, sillä olen esimerkiksi vain raapaissut vuoden 2015 Kiinan matkaani, kirjoittanut hädin tuskin muutaman artikkelin. Pöytälaatikossa on niin paljon kerrottavaa, ettei minun oikeasti tarvitsisi matkustaa yhtään mihinkään seuraavaan kahteen vuoteen – paitsi tietenkin täällä koto-Suomessa.
Se pistää ajattelemaan, minkä vuoksi pidän edelleen kiinni itselleni asettamasta haasteesta puolittaa oma lentomatkailu vuoden 2018 aikana. Toistaiseksi menee hyvin.
Minä haastan myös sinut mukaan.
Ja kuten Rinkkaputki-blogin ihana Anne lentämättömänä haastettani muokkasi, voit puolittaa sen, mistä eniten kannat huonoa omaatuntoa: esimerkiksi yksin tai kaksin ajetut ajokilometrit. ♥
“Ten years from now, make sure you can say that you chose your life, you didn’t settle for it.”
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto
Pallasjärven eteläpäässä sijaitsevalle Punaisenhiekan autiotuvalle johtaa lyhyt, vajaa puolen kilometrin mittainen polku Majavaojan tieltä. Paikan päälle pääsee helpoiten omalla tai vuora-autolla, jonka voi jättää tien reunan “levikkeelle”.
Vanhan Äkäsmyllyn laulu »
Lappi ei tiedä kiireestä mitään »
Hetta-Pallas: Perusteellinen opas reitille »
Tutustu kansallispuiston reitteihin »
Saattaisit pitää myös näistä
6 Comments
Onnea 10-vuotiaalle! Maagisia kuvia jälleen😊
Kiitos Marja! <3
IIK! Niin kauanko olen seurannut sinua? Muistan edelleen alkuaikojen juttuja, tunnelmia.. upeasti on blogi ja tarinat kasvaneet. Kiitos kaikista näistä vuosista, toivotaan ainakin saman verran lisää. 🙂
Aika rientää! Tosin en tiedä mihin, vastahan minä aloitin.. Mukavaa, että olet pysynyt niin kauan matkassa!:)
Ihana Nella <3 Toivotaan ainakin 10 vuotta lisää tarinoita – yhdessä ja yksin.
Voi kiitos Laura. <3