★ Kaupallinen yhteistyö Visit Tampereen kanssa

Onko Seitsemisen kansallispuisto Suomen onnellisin kansallispuisto?

Seitsemisen kansallispuiston nimestä kuullaan kerrottavan montaa tarinaa. Minullakin on teoriani.

Seitsemisen nimen aavistellaan juontuneen Iso-Seitsemisjärvestä ja sen seitsemästä syvästä lahdesta. Toinen tarina petaa nimen muuntumista, sillä vanhoissa kartoissa järvi esiintyy nimellä Iso-Seilijärvi, minkä vuoksi oletetaan, että nimen pohjana olisi ollut saamenkielen sana “seita”, joka olisi aikojen saatossa mukautunut ensin seidaksi, sitten seiliksi ja lopulta seitsemiseksi.

Sen sijaan Seitsemisen tilan nimihistoria juontaa juurensa isäntä Ananias Antinpoika Heinäahoon, joka muutti sukunimensä Seitsemiseksi seitsemännen lapsensa syntymän jälkeen.

Olen jostain syystä ominut numeron 7 onnennumerokseni, vaikken tiedä, mistä moinen ajatus on alunperin lähtöisin. Vai tiedänkö sittenkin? Viikossa on seitsemän päivää. Lumikilla oli seitsemän kääpiötä. Me aloitamme koulun seitsemän vanhoina. Maailmassa on seitsemän ihmettä, joskin minun mielestäni vielä paljon enemmän. Ja tiesittekö, että matematiikassa numero 7 on toiseksi pienin onnellinen luku?

Sitten on vielä seitsemän veljestä.

Äitini mukaan joka seitsemäs vuosi on ihmisen onnellisin vuosi, ja teoria on ainakin omalla kohdallani pitänyt paikkansa – en siis kehtaisi odottaa, mitä elämälleni muutaman vuoden päästä 35-vuotiaana mahtaa kuulua, tai mistä saan silloin mahdollisesti nauttia.

 

VisitTampere VisitTampere

 

Nimeämisasioihin palatakseni on minulla teoria: Seitsemisen on oltava Suomen onnellisin kansallispuisto. Miksi? Tämä retki oli uuden elämäni ensimmäinen seikkailu, jonka sain toteuttaa ystäväni Henriikan kanssa. Kaikkien sattumusten, kameran katoamisen, hervottomien hepulien, uusien ystävien, autokaraoken ja upean kesäillan päätteeksi voin vain olla onnellinen.

Aivan äärettömän onnellinen.

Visit Tampere kutsui meidät tutustumaan kohteisiinsa, minkä suomin valtuuksin pääsen jakamaan teille seitsemän vinkkiäni tulevalle kesälle. Reissun voit tehdä yksin mutta mieluiten kaksin (kuten Evan kanssa Erälokin deittailu-jaksossa keskustelimme), kolmisin tai vaikka seitsenpäisen kaveriporukan kera, perheen tai vaikka kummilapsen kanssa.

 

Visit Tampere

 

Seitsemisen kansallispuisto

SEITSEMISEN KANSALLISPUISTON saloseudut Pirkanmaan Ylöjärvellä tarjoavat upeita luontopolkuja ja metsäkulttuuria kaiken tasoisille kulkijoille vuoden ympäri. Osa reiteistä soveltuu myös lastenvaunuille ja pyörätuoleille sekä erityisesti koululaisryhmille.

Monipuolisesta maastosta löytyy vanhaa aarnimetsää, suoalueita ja harjuja. Useat rengasreitit mahdollistavat lyhyempiä päivämatkoja, mutta sulan maan aikaan kuljettavalla Virkatien (26 km) rengasreitillä voi nautiskella vaikka parikin päivää.

 

seitsemisen-kansallispuisto

 

Koveron perinnetilalta alkaa vajaan seitsemän kilometrin mittainen rengasreitti, Torpparintaival, joka jatkuu Multiharjun aarnimetsään kuljettaen kulkijan takaisin aloituspisteeseen Haukilammen tulentekopaikan kautta. Matkan varrella näkee kuulemma vihantia niittyjä, komeaa mäntykangasta, soita pitkospuineen sekä upeaa aarnimetsän hämärää.

Kuulemma.

Meillä kävi Henriikan kanssa jokseenkin hassusti, sillä kuljettuamme vajaa kolme kilometria istahti yllemme sellainen saderintama, ettei retkeä ollut mitään mieltä jatkaa. Kuten kuvista näkyy, pidimme – tai ainakin yritimme pitää – hetken sadetta erään männyn alla ja siinä tavallaan onnistuimmekin, kunnes sadekarttaa katsottuani totesin, ettei keli paranisi hetkeen.

Jos ette ole koskaan nähneet, kuinka majakka ja perävaunu kiitävät läpimärkinä takaisin autolle kuin mitkäkin Suomea edustavat polkujuoksijat konsanaan, niin laittakaa silmät hetkeksi kiinni ja kuvitelkaa tilanne. Näky oli varmasti huvittava – ja hurmaava.

 

Untitled Untitled

 

Olimme aiemmin päivällä jääneet kaatosateen alle, värjötelleet rinta rinnan suuren männyn suojassa puolisen tuntia, kunnes myöntäneet tappiomme ja laahustaneet takaisin autollemme kastuen läpimäriksi. Kuivat vaatteet päällä, hirveässä nälässä, oli ihana nähdä ruoan pikkuhiljaa valmistuvan kirkkaan, sateettoman taivaan alle.

Henriikka, Aamukahvilla

 

Visit Tampere

VisitTampere

Visit Tampere

Visit Tampere

 

Koveron perinnetila

Yrittämämme Torpparintaival alkaa Koveron perinnetilalta, joka on aivan ihastuttava käyntikohde lyhyen matkan päässä Seitsemisen luontokeskukselta. Kruununmetsätorpan tarkoituksena on esitellä viime vuosisadan alun elämänmenoa, ja paikan päällä vaalitaan perinteistä kulttuurimaisemaa vanhan ajan menetelmin.

—Mitä nämä ovat? kysyi Henriikka ja tutki tuohesta punottuja mykyjä.
— Verkonpainoja, näitä käytettiin ennen vanhaan, meillä on näitä mökilläkin, tuumasin ja hymyilin.

Muistin ukin, kaikki me neljä siskoa perkaamassa verkkoja mökin takana ja palkaksi saadut jäätelöt. Savuahvenet ja savulahnat. Jättiläishauet. Pienet tuikit poukaman pinnassa. Kaikki ne menneet kesät, eletyt hetket ja ne ihanat..

— Ja jatketaan sitten tuonne viljavarastolle! hihkaisi paikan emäntä. Hätkähdin ja häkellyin, ja vilkaisin vielä kerran verkkoja. Onneksi tällaisia kulttuurihistoriaa vaalivia paikkoja on vielä olemassa.

Tämä on aivan ihana paikka.

 

Visit Tampere

VisitTampere

Visit Tampere

Visit Tampere

VisitTampere-23

Visit Tampere

Visit Tampere

 

Ja täältä löytyi myös Viiru-kissan kaveri Pesonen, vai mitä olette mieltä?

 

Visit Tampere

 

Viiden tähden eväsretki

Vaikka luonto on retkeilijän paras mauste, Henriikka vei ulkona syömisen aivan uudelle tasolle. Eräruokavisualistiksi haaveileva neitokainen nimittäin loihti aivan uskomattoman kauniit lautaset ja tarjoiluastiat viereisen puuvajan kätköistä allekirjoittaneen unohdettua – kröhm – lautaset ja salaattikulhot luontokeskuksen pihaan.

Näitä kuvia katsoessani olen edelleen mykistynyt, ja tulen tuskin koskaan kuvaamaan yhtä kaunista illallista Suomen luonnossa.

Jos siis ikinä mietit, kuinka yllättää ystävät, puoliso tai perhe, vie heidät viiden tähden eväsretkelle. Se ei vaadi muuta kuin hieman luovuutta ja tunnin verran ruokakaupassa.

Takaan, ettei kukaan tule ikinä unohtamaan tuota kokemusta.

 

VisitTampere

VisitTampere

VisitTampere

VisitTampere

VisitTampere

VisitTampere

VisitTampere

VisitTampere

 

Flanellipaidan hihaan sai pyyhkiä salaa liikutuksen kyyneleitä, kun aurinko heijasteli laskuaan täysin tyveneen järvenpintaan, ja lisää kyyneleitä sitten, kun typerät jutut naurattivat itkuun saakka.

Henriikka, Aamukahvilla

 

Untitled

 

Seitsemisen luontokeskus

Kun lähdet tutustumaan Seitsemin kansallispuistoon mutta telttailu ei ole sinun lajisi, majoitu Seitsemisen luontokeskuksessa, joka on kuin aikamatka nuoren Marinellan käymille tyttöleirille, joiden ainoana agendana oli uida, syödä, uida lisää, saunoa, uida, syödä ja nukkua. Ja herätä seuraavana aamuna toistamaan samaa agendaa.

Oi niitä aikoja.

 

VisitTampere-74

 

Toinen päivä Tampereella

Julkisilla pääsee paikalle valitettavan huonosti, kuten on monen muunkin kotimaan kansallispuiston laita, minkä vuoksi saimme vuokra-auton käyttöömme Europcarsilta. Oma kiesi mahdollisti siis vierailumme Seitsemisen kansallispuistoon, sillä kumpikaan meistä ei omista omaa autoa.

Seitsemisen kansallispuistossa vietetyn yön jälkeen suuntasimme Tampereelle ulkoaktiviteettien pariin: Henriikka lähti suppailemaan, minä fatbikella pyöräilemään. Iso kiitos Hiking Travelille, joka hoiti meille varustelainat ja opasti viereisen Kunto kolmosen -lenkin. HIT tarjoaa paljon erilaisia aktiviteetteja kesälajeista ahkion ja suksien vuokraamiseen sekä retkiluisteluun, joten mikäli mielit luontoon – oli vuodenaika mikä tahansa – tiedät, mitä tehdä.

 

Visit Tampere

Visit Tampere

 

Rauhaniemen kansankylpylä

Kun mietimme yhteisretkemme ohjelmaa, halusin ehdottomasti päästä saunomaan, onhan Tampere sentään Suomen saunapääkaupunki! Rakkauteni löylyjä kohtaan on kaveri- ja perhepiirissä tunnettu, minkä vuoksi olin iloinen, kun pääsimme pesemään hiet aivan mielettömällä paikalla sijaitsevassa Rauhaniemen kansankylpylässä.

Siellä lautaille istahdettuaan ei tarvinut kuin sulkea silmänsä, vetää kuumaa ilmaa keuhkoihinsa ja kuunnella kanssasaunojien tarinointia.

Miten pienistä asioista voikaan tulla onnelliseksi.

 

Visit Tampere

Visit Tampere

 

Hotel Lillan ja muutama muu ihana

Tampereelta on helppo suositella Kauppahallin Neljää vuodenaikaa sekä Suomen parhaaksi puustileipomoksi tähtäävää Café Puustia, jossa pääsin tekemään valtakunnan kunnollisimman puusti-tastingin. Pakko myöntää, että ruotsalainen versio vei tällä kertaa voiton. Illalliselle veisin deittini Henriksiin, kuten veimme Henriikan kanssa toisemmekin, ja dinnerin jälkeen majoittuisin Suomen suloisimmassa Lillan Hotel Café Butikissa, jossa toivoisin vielä joku kerta pääseväni nukkumaan toisen kainalossa.

Kuka tietää, mutta sen minä tiedän, ettei Suomesta tarvitse lähteä pois. ♥

 

Visit Tampere

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center