Täällä voisi kosia | Brisighella, 23.2.2008

I have no need for a sea view / For a sea view I have no need
I have my little pleasures / This wall being one of these

“Olen ollut laiska kirjoittamaan.”
22. Febbraio, 2008

Päivälleen kuusi vuotta sitten nousin bussiin, joka verkkaiseen tahtiin liikahteli kohti kaunista, keskiaikaista Brisighellaa, pientä vuorten rinteillä sijaitsevaa kaupunkia, jonka yläpuolella leijui vaaleanpunainen utu – kaupunkia, josta harva on koskaan kuullutkaan. Täällä La Rocca Manfrediana -linnoitus vartioi uneliasta kaupunkia, Torre dell’ Orologion kellotorni tähystää yli kaupungin ja silmänkantamattomiin jatkuvia vehreitä kukkuloita. Lehtivihreästä tietämättömät oksat olivat juuri puhjenneet kukkaan.

“Täällä voisi kosia”, totesi vaihto-opiskelijaystäväni Niko. Olin samaa mieltä.

“Brisighella oli aivan tavattoman upea! Vaaleanpunainen utu oli vallannut kaupungin ja aurinko paistoi, lämpötila kipusi tänään 18 asteen tietämille. Takki oli aivan liikaa ja pakkasinkin sen melkein heti isältä saatuun vihreään reissureppuun. Tämä pieni kaupunki, jonka pystyy kiertämään ympäri yhtä katettua käytävää pitkin, oli upea – tunnelmaa on vaikeaa kuvailla. Täällä kaikki on pastellia, ja ihmiset silminnähden vain nauttivat olostaan. Niko sanoi, että täällä voisi kosia. En olisi pystynyt kiteyttämään fiiliksiä paremmin.

Viinipullo aukeaa varmasti kohta, myöhemmin lähdemme Clandestinoon kuuntelemaan musiikkia. Harmaa kuuro Talpa-kissa on varmasti yhtä äkäinen, kuin viime viikolla. Huomiseksi on luvattu hellettä!”

23. Febbraio, 2008

Pittoreskista Brisighellasta löytyy myös maailmanlaajuisestikin uniikki Via degli Asini, Donkey’s Road, katettu ja asuntojen ensimmäisten kerrosten korkeudessa kulkeva käytävä, jota pitkin aasit kantoivat painavia kalkkilastejaan. En kulkenut reittiä kokonaan, jätin sen odottamaan seuraavaa näkemistämme.