Kolin Vaarojen Maraton

Trailrunning is something totally your own.
And absolutely worth sharing.

Mistä sitä aloittaisi. Kun juoksin Ahveniston metsäpoluilla lähes 20 vuotta sitten ja vastaan tuli hirvi? Elämäni ensimmäisistä polkujuoksukisoista tämän kevään Espoon Bodom Traililla, kun oksensin maaliviivalle? Puolen vuoden väännöstä sykkeiden tiputtamiseksi?

Minulla kun kuulemma on kolibrin sydän: Pieni ja kiivas. Jälkimmäistä kylläkin vain urheillessa.

Ehkä aloitan kuitenkin siitä, miten Suunnosta on tullut vakiovaruste omilla reissuilla ja vaelluksilla, nykyisin myös lenkkarit jalassa kansallispuistojen kapeilla poluilla.

Olen tehnyt Suunnon kanssa yhteistyötä nyt parin vuoden ajan, ja minut tuntevat varsin hyvin tietävät, että oikeaa rannetta komistaa päivä päivän perään joko valkoinen tai lohenpunainen (vaikka koralli se malliston mukaan on, mutta minkäs kalanainen mieltymyksilleen mahtaa..) kello. Pidän molemmista asusteena, mutta lenkille nappaan tuon SUUNTO AMBIT3 SPORT CORAL (HR) -yksilön.

Statistiikkaa, karttoja ja matkoja seuraan Movescountista, jolle löytyy sekä desktop-käyttöliittymä että oma applikaatio. Deskariversiosta tallennan kaupungeissa ja kylillä kulkemani reitit myös lomamatkoilta eli muistiinpanoja siitä tietyn kahvilan tai kadun nimestä ei tarvita. Riittää, kun katsoo sovelluksesta, että missä sitä on tullut kuljettua.

Kellot ovat reissanneet kanssani lähes 20 maassa. Näissä kuvissa vaelletaan Varanginvuonolla Pohjois-Norjassa, Ranskan Alpeilla La Gravessa sekä Saariselän Sokostilla, Urho Kekkosen kansallispuistossa. Tuossa alemman kollaasin ensimmäisessä kuvassa komeilevat räkkäajan rusketusrajat, kun hyttystä ja mäkäräistä oli niin paljon, että hihat oli pakko pitää alhaalla, vaikka aurinko kuinka paistoi ja lämmitti.

Alkuvuodesta saapunut mielenkiintoinen meili sai innostumaan, ja hain mukaan #suuntosalomonteam’iin, jonka ohjattu puolen vuoden treenirupeama huipentuisi Kolilla juostavaan Vaarojen Maratoniin.

Minut valittiin joukkueeseen!

Kevät, kesä ja alkusyksy treenattiin, ja pari viikkoa sitten kisattiin näillä polkujuoksuun tarkoitetuilla “yksisarvistraktoreilla”. Hattaranväriset ja pohjastaan nappulaiset lenkkikenkäni ovat mallia narrow, eli sopivat hyvin tällaiselle pitkälle ja puikulalle lestille, jossa ei ole minkäänlaisia muotoja. Salomon siis sponsoroi meille treenivaatteet, joista erityskiitos pitkille juoksutrikoille: napa peittyy ja lahkeen pituus riittää sukkaan saakka, eli olen viimein löytänyt mallin, joka oikeasti istuu myös meille pitkäraajaisille naisille.

Treenikauden neste- ja energiatasapainon sekä palautumisen osalta meistä huolehdittiin kotimaisen Northforcen toimesta. Northforcen pitkäjänteisen tuotekehityksen takana on valmentaja ja fysiologian asiantuntija Harri Hakkarainen sekä ammattilaisurheilijoita maailman huipulta. Tuotantolaitoksena toimii kuusamolainen Kuusamo Juustot Oy.

Myös Pohjois-Norjan vaelluksen huipentuma, upea ja taivaansininen Varanginvuono, saavutettiin samaisten eväiden voimin.

Alkukevään lenkkejä Keskuspuistossa ja Kolin reissujännitystä Helsinki-Vantaalla.

Kisapäivän koittaessa en lähtenyt tavoittelemaan ennätyksiä vaan fiilistelemään Kolin upeaa ruskaa ja itse tapahtumaa. Mieleen palasivat kaikki ne 13 vuoden lentopallouran pelireissut, jolloin mentiin nukkumaan ja herättiin aikaisin, kun tankattiin ruisleipää ja banaania ja energiajuomia. Ja pilttiä, jota en pysty syömään enää ikinä. Ja kun kannustettiin toisia! Letitettiin hiuksia ennen matsia ja keksittiin aina vaan parempia tsemppihuutoja.

Olen aiemmin juossut puolimaratoneja ja täytyy myöntää, että tuo 15 km metsälenkki on täysin verrattavissa asfalttipinnan 21 kilometriin. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut, sillä ylitin maaliviivan aikaan 2:01:29, joka on parempi kuin aiemmin juoksemani puolikkaat. Ja vaikka kuinka harasin vastaan mahdottomalta tuntuvaa ajatusta, keskisykkeeni tippui kevään Bodomien 190:sta karvan yli 170:een. Uskomatonta, mutta kyllä Janne osaa!

Voisi siis todeta, että omalla kohdalla Vaarat sujuivat kuin unelma. En liukastunut tai kaatunut, mutta kolmen kilometrin kohdalla upotin kyllä molemmat kengät nilkkoja myöten mutavelliin. Onneksi treenasimme kesällä nimenomaan tuollaista Swim & Run -tyylistä menemistä, jolloin kamat ovat kauttaaltaan märät.

Esko ei valitettavasti päässyt mukaan Kolille (#eskoduunis), joten vain Elina lähti tuolle haastavalle 43 km matkalle. Mimmi saapui maaliin aivan tolkussaan ja iloisena, vaikka takana oli vajaan seitsemän tunnin mittainen metsäseikkailu. Kisaraportin ja juoksunjälkeiset tunnelmat voi lukea hänen blogistaan.

Ja vaikka kaikki meistä voittivat itsensä, meitä valmentanut ja kansainvälisissä kisoissakin maatamme edustava Janne Hietala Salomon-Suunto Racing Teamista nappasi upeasti kirkkaimman mitalin miesten Ultrasta (86 km) aikaan 9:09:00. Onnea Janne!

Mukana juoksemassa: Henriikka, Aamukahvilla / Elina, Endorfiinikoukussa / Essi, Esmeralda’s / Mari, Hikeä ja hyvää oloa / Esko, Kolmistaan sekä allekirjoittanut,

Hienosti järjestetty tapahtuma, kisapäivän aurinko ja sauna ovat lämmöllä mielessä, mutta päällimmäiseksi nousevat ajatukset siitä, miten urheilun kautta löytääkään uusia ihania ystäviä. Kiitos tiimi, Janne ja järjestäjät – teihin oli mahtavaa tutustua, ja lenkit jatkuvat varmuudella tulevaisuudessakin!

Tässä vielä reissulta taltioimani kisavideo, joka summaa Vaarojen tunnelman paremmin kuin yksikään aloittamani lause. Parempilaatuisen HD-näkymän saa valittua tuosta videon oikeassa alareunassa olevasta rattaasta videon käynnistämisen jälkeen.