Siskoni kirjoitti tovi sitten kauniita sanoja: “Kaikilla meillä on menneisyytemme. Jollakin se on rosoinen – jopa niin, että sen muisteleminen voi tehdä kipeää. Joillakin se on pehmeän pumpulinen, pyörryttävän onnellinen. Joillakin taas on saattanut, kuten mummini sanoisi, mennä valmiissa kokonaisuudessa jossain kohtaa sääpuoleen.”

Minä tuumasin tuohon, ettei menneisyyttään saati tekojaan kannata hävetä, sillä ne olivat niitä asioita, joita silloin halusi tehdä. Ja eikö elämän tärkein tehtävä ole, että tekee sitä, mikä kulloinkin saa sinut onnelliseksi.

Lähden aamulla Tallinnaan, jossa osallistun Saksan matkailun konferenssiin. Töiden ohella ehdin toki nähdä maisemiakin – tällä kertaa en kierrä vanhaa kaupunkia tai Kalamajaa, vaan suuntaa reppuni kanssa Nõmmen pitkospuille, sillä luonto tekee minut onnelliseksi.

Ja samoin tekevät nämä kuvat vuosien takaa, jolloin puhelimen kamera oli laatua peruna. En vielä silloin kulkenut joka paikkaan järkkärin kanssa – ei tarvinnut. Olivat ihmiset, hetket ja kohtaamiset. Tulivat muistot, tunnelmalliset kuvat ja hikka. Punaposket. Se road trip Riikaan oli oikea kulttuurimatka, kuin tarkkisluokan kevätretki laitakaupungin kaduille ja maan alle kellaripubeihin.

Mutta se oli juuri sitä, mitä tuolloin halusinkin.

Minä tuskin tulen koskaan valmiiksi, kuten tuskin tulee pienestä kalastajakylästä Baltian maiden suurimmaksi kaupungiksi kasvanut kuvankaunis Riika. Nimittäin legendan mukaan kerran sadassa vuodessa saatana kohottaa päänsä Väinäjoen laineista ja kysyy: “Onko kaupunki valmis?”

Jos olisi, vajoasi yli 800-vuotias kaupunki joen pohjalle.


1309885146794

1309790718027

1309790961743

1309882924719

1309885442740

1309960347423

1309707431520

1309700981224

1309788748267

1309706940215

1309711718583

1309793223410

1309808391284

1309794316825

1309869262533

6.-8.3.2020, ROVANIEMI

Luovan kirjoittamisen kurssi

Lue lisää

Tee tunnelmallisia kuvia Lightroom Presettien avulla

Tutustu

Privacy Preference Center