Yöunet in Memoriam.

Valokuvauskalenterin 10. luukun takaa sekä toisen adventin kunniaksi halusin nostaa jo aiemmin julkaisemani infopaketin öisen tähtitaivaan kuvaamiseen. Löydät ISO-luvut, aukot ja suljinajat sekä kuvankäsittelyvinkit tästä artikkelista. Samalla haluan vinkata kahdesta muustakin jutusta, jotka ovat auttaneet ja inspiroineet minua matkallani kelvolliseksi tähtikuvaajaksi.

Facebookissa aktiivisesti julkaiseva Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry jakaa valtavan kiinnostavaa tietoa öisen maailman havainnoista, tulevista tähdenlennoista, meteoriiteista sekä muista taivaankannen tapahtumista. Sivu kannattaa ehdottomasti laittaa seurantaan, ja mikäli oikein hurahdat, ei jäsenyyskään ole pahan hintainen. Ursa järjestää myös erilaisia kursseja, tapahtumia sekä myös omat joulumyyjäiset 16. joulukuuta.

Toinen ehdottomasti seuraamisen arvoinen porukka on Instagramista löytyvä @longexpomasters, joka jakaa etenkin suomalaisten tähtikuvaajien valokuvia. Myös @universetoday tarjoaa kiinnostavia kuvakulmia ja inspiraatiota omien tähtikuvien ottamiseen, sillä tällä tilillä julkaistujen kuvien kuvausteksteistä löytyvät myös kunkin kuvan tekniset tiedot (suljinajat, ISO-luvut, jne)

Jos sinä olet käynyt kuvailemassa tähtitaivasta tai olet kirjoittanut aiheesta, niin linkkaa ihmeessä tuotoksesi kommenttiboksiin!

 

matkablogi

BiH-20

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.