Tuo mystinen hahmo, jonka mukaan on nimetty Helsingin Taka-Töölöstä Alppilaan ja Pasilaan kulkevan ratikkareitin päätepysäkki.

Asun Etu-Töölössä, ja kuljen usein kakkosen spåralla. Sen vuoksi otsikon kysymys on aika ajoin noussut mieleeni, ja kun viimein tutkin tarinan sen takaa, en yllättynyt yhtään. Suomalaissyntyinen Nils Adolf Erik Nordenskiöld (1832-1901) on Ruotsiin muuttanut ja siellä vaikuttanut geologi, mineralogi ja naparetkeilijä. Suomen ja Ruotsin yhteinen kansallissankari ja yksi maailman suurimmista tutkimusmatkailijoista.

Annettakoot minulle anteeksi. Olen tehnyt näiden tutkimusmatkailijoiden kanssa lähempää tuttavuutta vasta viime vuoden syksystä, kun vierailin Tromsøn The Polar -museossa ja Amundsenin vakiokuppilassa. Palataan siihen seikkailuun kuitenkin toisella kertaa.

Mainittakoot, että olen kuitenkin jo teinivuosien IRC-galleria-ajoista saakka kuulunut Sir David Frederick Attenboroughin ja Suomen suosituimman luontoäänen Jarmo Heikkisen fanikanaville.

Nordenskiöldin johtama retkikunta purjehti vuosina 1878–1879 ensimmäisenä läpi Koillisväylän eli Atlantin ja Tyynenmeren Euraasian pohjoispuolitse yhdistävän 6 500 kilometrin mittaisen meritien.

Mutta miten ihmeessä tämä liittyy mitenkään PING Helsinki -tapahtumaan?

Viime vuonna PING Helsinki -tapahtuman puhujaksi oli kutsuttu 17 vuorta nimiinsä valloittanut Suomen ainoa löytöretkeilijä Pata Degerman. Mies, jonka kanssa pääsin viime keväänä kiipeilemään Ranskan Alpeille ja mies, jonka puheenvuoroa siteerattiin tämän vuoden juonnoissakin. Power hour!

Ja löytyypä sitä samaa seikkailuhenkeä tämänkin vuoden tapahtumasta: Juontajamme Tuomo Meretniemi lähtee kuukauden päästä kuusivuotiselle purjehdukselle maailman ympäri. Sail For Good -hanke on lajissaan ainutlaatuinen, sillä matkalla on koko perhe.

Ei tätä turhaan kutsuta maailman inspiroivimpien koulutushankkeiden listalle yltäväksi tempaukseksi.

PINGHelsinki2016-1

Toinen juontajistamme oli ihastuttava median moniottelija Ronja Salmi. Kirjailija, toimittaja, heppatyttö ja yrittäjä – ja aivan varmasti aika monen uusi idoli.

Tämän takia minä kirjoitan Kaukokaipuuseen vain niistä asioista, joista pidän. En niistä, joista joku sanoo että pitäisi, olisi soveliasta tai ennen kaikkea: kannattaisi.

Olen kyllä monesti ihmetellyt, miten kukaan tietäisi paremmin kuin minä itse, mistä minun kannattaisi kirjoittaa. Ja yhtä mielipuolisesti minulle on sanottu, ettei esimerkiksi kotimaanmatkailu riittäisi kattamaan matkablogin genreä.

Silloin ei kuulemma matkusta tarpeeksi kauas.

Eikö matkan mitta ole minun itseni määriteltävissä?

Meillä oli 200 aivan mielettömän upeaa sisällöntuottajaa eli Content Gurua sekä lähes saman verran yritysedustajia eli Business Hippejä. Heistä kaikista ilahduttavan moni kävi allekirjoittamassa Akun ja Innan ideasta syntyneen eettisen PING Ethics -koodiston, jonka kuvitti vierailevaksi tähdeksi kutsuttu Redan redanin Linda Saukko-Rauta.

Lounaskeikkayllätyksestä vastasi upea Anssi Kela, joka kertoi kokeilleensa heti ensimmäisenä päivänä – kun se oli mahdollista – livekeikkalähestystä Facebookissa. Mies on myös aktiivinen sosiaalisessa mediassa, kuinkas muutenkaan.

 

 

Ystäväni ja kollegani Sanna kiteytti koko PING Helsinki hosted by Långvik -tapahtuman paremmin kuin kukaan. Suosittelen siis lukemaan tämän pään pyörälle pistävän artikkelin.

”Muista siis, että ihmisarvosi koostuu ihan muista asioista kuin Instagrammin seuraajaluvuista tai Facebook-tykkäyksistä.”

Jatketaan siis oman elämämme löytöretkeilijöinä vailla muiden asettamia paineita.
People – Interests – Networks – Gathering
Yhdessä parempien sisältöjen puolesta
#PINGHelsink

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.