Ei hyvyys saavu huutaen

Rakas matkablogi,

minä olen tässä lähiaikoina hieman miettinyt. Olen kuunnellut kummastellen ihmisten puheita, katsonut kanssakeskustelijaa silmiin, kurtistanut kulmia tahtomattani ja tuumannut mielessäni, että on parempi vain nyökätä, puristaa huulet yhteen nätiksi viivaksi ja kuunnella loppuun.

Olla hiljaa kuin kusi sukassa – kyllä suomalainen sananlasku sitten on viisas! Kuunnella korulause, toinen ja kolmas ja neljäskin, sillä niitähän riittää ja niitä riittää niin että alkaa ihan huvittaa, kun vastapuolen esittämä kysymys tuntuu olevan ennemmin kysymys itselleen.

Se kieltämättä huvittaa, kun yks kaks on taas tilaneessa, jossa on epäkorrektia keskeyttää, on epäkorrektia olla jatkamatta keskustelua ja samalla on epäkorrektia kertoa omia kuulumisiaan, sillä silloin vain ja niin ikään keskeyttäisi sen toisen. Toisen, jonka kaikki on aina hieman paremmin ja komeemmin.

Annan muutaman esimerkin.

”Oon tosi iloinen, kun mulla on ensi kuussa mahdollisuus lähteä tutustumaan Makedoniaan ja sen kauniiseen luontoon. Oon toivonut pääseväni takaisin Balkanille jo pitkän aikaa.”

— Mä lähen kanssa Los Angelesiin kesällä oiken kunnon roadtripille Pacific Highway 1:lle. Kaks ja puoli viikkoa oon. Siellä on muuten upee luonto, punapuumetsät ja rotkot ja kaikkee. On ollut aina mun unelma. Sanoinko jo että kesäkuussa lähen? Oon niin fiiliksissä!

”Tuntuu hyvältä, kun oon oppinut pakkaamaan taas vähän paremmin ja viime kerrallakin reppu keveni yhden ylimääräisen paidan verran.”

— Joo mä oon kanssa saanut tosi hyviä vinkkejä pakkaamiseen ja vuosiin en oo ottanut mitään ylimääräistä mukaan. Oon muitakin neuvonu just pakkaamisessa.

”Kävin eilen kuvailemassa auringonlaskua. Taivaanranta oli aivan uskomattoman kaunis.”

— Mä kävin kuvaamassa yks ilta kanssa ja oli sairaan hieno auringonlasku ja kuutamosilta ja lumihanki ja kaikkee. Muutenkin yleensä kun käyn kuvaileen niin maisemat on upeita.

Olen siteerannut sinulle, rakas matkablogi, en tarpeettoman usein vaan aina sopivan tilaisuuden tullen suosikkirunoilijaani Eino Leinoa – miestä, joka on viettänyt kesänsä samoissa järvimaisemissa minun kanssani.

Ja minä siteeraan jälleen nyt kun sopii.
”Ei hyvyys saavu huutaen, se kulkee hiljaa kuiskaten.”