Miten onnelliseksi oman maan perunoista voikaan tulla?

Saati tästä lausahduksesta: “Aina ei voi olla kedon kaunein kukka, mutta aina voi olla pellon paras peruna!”

Alkukevään puhelinsoitto vuokranantajaltamme naurattaa edelleen:

– Haluaisitteko perunamaan?
– No tottakai! Milloin se tehtäisiin?
– Nyt.

Ei puolta tuntiakaan, kun Trundin veli ajoi pihaamme traktorilla ja käänsi vanhan heinäpellon kuohkeaksi mullaksi. Savottaa toki riitti useammaksi päiväksi, sillä kaikki ruohopaakut, juuret ja maan alta löytyneet kivet piti raivata käsin. Mutta sehän oli vain ihanaa tekemistä, ja niin vain meillekin syntyi ensimmäinen oma perunamaa!

 

Perunamaa
Ensimmäiset perunankukat saivat kiljahtamaan riemusta.
Perunamaa
Kesän ensimmäinen perunasato.

 

Olin ehtinyt idättää muutamia mandeleita (eli puikuloita) ämpärissä, minkä vuoksi kyseinen lajike lähti myös versomaan ensimmäisenä. Mutta kun rød gulløye ja gulløye eivät alkaneet kasvaa, hätäännyin, ja istutin penkkeihin varatoimenpiteenä tilliä ja retiisejä.

Sain kuitenkin jo melko pian huomata, miten lajit alkoivat kasvaa sulassa sovussa keskenään. Tiedän siis ensi vuonna 1) aloittaa idättämisen sisällä vähän aikaisemmin ja 2) malttaa mieleni, sillä pohjoisen sää ei yöttömästä yöstä huolimatta tarkoita, että perunat kasvaisivat sen nopeammin.

 

Untitled
Perunat kasvoivat mainiosti myös permapenkissä.

 

Perunan viljely permapenkissä

Ilahduin myös valtavasti siitä, miten hyvin perunat kasvoivat permapenkissä. Permaviljely tarkoittaa luonnon kanssa sopusoinnussa tapahtuvaa ja paikalliset olot huomioonottavaa viljelyä. Oikeaoppisessa leutojen seutujen permaviljelyssä maata ei käännetä eikä pahemmin muokata.

Permapuutarhan ideana onkin hyödyntää joutoalueita ja sijoittaa palstat mahdollisimman lämpimiin maastokohtiin (kuten vaikkapa kekoihin). Meillä permaviljely tarkoitti pellon nurmitupsuista kasattua kekoa, jota en liiemmin hoitanut saati kastellut kesän aikana. Perunat saivat siis testimielessä kasvaa “oman onnensa nojassa”, sillä halusin kokeilla, olisiko sellainen mahdollista. Ja olihan se!

Toden puhuen permapenkin perunat olivat jopa suurempia kuin osa vaoista poimituista mukuloista.

 

Perunamaa
Toinen perunannosto yllätti punaisella rød gulløye -lajikkeella.

Kolmen lajikkeen perunasato.

Perunamaa

 

Nostimme lopulta lähes 40 kiloa oman maan perunaa, mikä oli paljon enemmän kuin olisin koskaan kuvitellut onnistuvani kasvattamaan. Joten, kiitos kaikista opeista, Lauri! Ilman sinua, perunamentoriamme, emme olisi koskaan onnistuneet näin hyvin. ♥

Perunoiden lisäksi saimme säilöön myös pieniä porkkanoita (joiden naatit lampaat tosin söivät) sekä retiisejä ja yrttejä.

 

Perunamaa
Ensimmäisen vuoden sato oli kaikkinensa lähes 40 kiloa kolmenlaista perunaa.

 

Suosikkejani ovat ehdottomasti olleet nämä kaikkein pienimmät mukulat, jotka olen laittanut uuniin kuorineen päivineen. Pienet “maan omenat” eivät tarvitse seurakseen kuin hieman öljyä sekä hunnukseen myllystä rouhittua suolaa. Miniporkkanat taas pääsivät ennen uunitusta öljy-hunaja-sinappi-mustapippuri-kylpyyn.

Vihannesten seuraksi olemme laittaneet itse pyytämäämme villilohta sekä Porsangerinvuonosta ongittua pallasta, josta on tullut molempien suosikki ruokakala. Pallas on todella monipuolinen ja pitää muotonsa paremmin kuin vaikkapa turska, joka sekin on hyvää mutta muusiutuu helpommin.

 

Perunamaa
Pallasta, porkkanaa ja perunaa. Käsityönä valmistetut lautaset olen pelastanut Myren kirpputorilta.

 

Koska nykyisestä kodistamme ei löydy maakellaria tai kylmäsäilöä, olen pitänyt osan potuista jääkaapissa ja osan kahdessa styroksisessa kylmälaukussa terassilla. Laukkujen päälle olen asettanut kaksi mattoa, jotta pakkanen ei pääse puraisemaan perunoita. Talvi tekee kovaa vauhtia tuloaan, ja ensilumi voi sataa koska tahansa.

Sitä odotellessa. ♥