Elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka (joka naurattaa edelleen)

Hyvin lyhyesti Terracinan historiasta (ennen varsinaisia muistoja)

Antiikin aikaan Tarracinaa kutsuttiin Anxuriksi. Kaupunki oli volskien, Italian muinaisen kansan tärkeimpiä senaikaisia asutuskeskuksia. Volskit puhuivat volskin kieltä, joka oli sukua umbrille, oskille ja latinalle. Historia tuntee volskit roomalaisten sitkeimpänä vastustajana Italian niemimaalla. Kaupungista tuli Rooman kolonia vuonna 329 eaa.

Terracinan lähellä kohoavalle kukkulalle rakennettiin ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua joko Feronialle tai Juppiter Anxurille pyhitetty temppeli. Mekin kävimme siellä, kuten alla olevista filmikuvista käy ilmi.

Kun kysyin vanhemmiltani ja kahdelta pikkusiskoltani, mitä he muistavat vuoden 1999 Italian lomasta, sain palata muistoissa seuraaviin tilanteisiin:

Hotellissa räjähtänyt pommi muutti matkasuunnitelmia

Vanhempani muistelevat, että lensimme kohteeseen Finnairin siivin. Lomapaketti ostettiin vielä tuohon aikaan matkatoimistosta. Alun perin meidän oli kuitenkin tarkoitus matkustaa Kyproksen Larnakalle, mutta matka peruuntui, sillä juuri siinä hotellissa, jossa meidän piti majoittua, räjähti pommi.

Vaihtoehtoja peruuntuneelle Kyproksen matkalle oli kaksi: vanhempamme valitsivat Terracinan, mutta toista matkakohdetta heistä kumpikaan ei enää muista.

Sihisevää vettä

Siskoani lainaten: ”Muistan, kuinka siellä pizza-ravintolassa tarjoilija yritti kysyä porukoilta haluaisimmeko juoda mieluummin tavallista vai kuplavettä, ja koko homma meni ihan pantomiimin puolelle.”

Myös minä muistan elävästi, kuinka tarjoilija piteli vesipulloa kädessään ja sihisi teatraalisesti yrittäen kertoa että vettä saa myös kuplilla. Vaikka viesti meni lopulta perille, en muista, kumpaan vaihtoehtoon päädyimme.

Pizzaman is kaput!

Italiassa kun oltiin, halusimme tottakai päästä testaamaan pitsaa. Yritimmekin tilata jokaiselle sellaisen, minkä seurauksena sama tarjoilija veti ilmassa poikkiviivan kaulansa kohdalla ja totesi: ”Pizzaman is kaput!”

Äiti muistaa tilanneensa pitsan sijaan kampelaa (koska kalan silmät moljottivat häntä samalta puolelta). Annos oli kuulemma erinomainen.

Vedi Napoli e poi muori; Nähdä Napoli ja kuolla

Kyseinen sanonta sai äitini pelkäämään Napolin päiväretkeä, kunnes jostain löytyi arvaus (alkuperä tuntematon), että lausahdus olisi mahdollisesti saanut alkunsa malariaa sairastaneista italialaisista, jotka vain vaivoin selvisivät patikkamatkan Roomasta Napoliin, jossa he lopulta menehtyivät itikan pistoksesta saadun taudin vuoksi. Mene ja tiedä, tämä on vain yksi tarina tunnetun sanonnan historiasta.

Kävimme myös Pompeijissa, mutta nuo kuvat majailevat tällä hetkellä arkistojen kätköissä Hämeenlinnassa. Lupaan palata aiheeseen, kunhan matkailu on taas suotavaa ja pääsen vierailemaan vanhemmillani.

Kiitotien päässä on taivaassa reikä

Ensimmäinen lentomatka hirvitti äitiä. Lentokoneen noustessa ilmaan häneen mieleensä muistuivat Edu Kettusen Lentäjän poika -laulun sanat: ”Ja kiitotien päässä on taivaassa reikä, ovi miltei mahdottomaan.”

Mahdoton-sanasta syntyi toinen assosiaatio, miltein uskomattomalta kuulostava tositarina, jonka hetkiin palatessaan äiti totesi kyllä selviävänsä yhdestä lentomatkasta:

Äitini on pysäyttänyt pikajunan kättään heilauttamalla. Kyllä, luitte oikein. Hän oli tuolloin ystävättärensä lapsen ristiäisissä ja majoittui Herranniemen Kestikievarissa. Ystävällinen majatalon väki neuvoi häntä kävelemään Vuonislahden asemalle ja nostamaan kätensä junan nähdessään. Äiti ei ollut uskoa kuulemaansa ja toivoi viimeiseen asti jonkun muunkin tulevan asemalle. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kun juna ilmestyi näkyviin, hänen ei auttanut muuta kuin huikata (nopeasti, koska nolotti) kädellään, ja niin vain juna pysähtyi ja konnari toivotti hänet tervetulleeksi junan kyytiin.

Tilanne oli kuitenkin ollut niin hirveä (anteeksi äiti, naurattaa ihan kamalasti), että hän oli kertomansa mukaan vajonnut ensimmäiselle vapaalle penkille ja istunut siinä aivan vetelänä Hämeenlinnaan asti. Omaa paikkaansa hän ei siis ollut pystynyt edes lähteä etsimään.

Pikkusisko, pieni silmänilo

Pikkusiskoistani nuorempaa koetettiin vokotella italialaismiehen toimesta: Ohitsemme ajoi mopedi, jonka kuljetta vinkkasi siskolle silmää. Hetken päästä hän kurvasi takaisin, taputti istuinpenkkiä ja yritti mitä ilmeisimmin (kukaan meistä ei puhunut italiaa, joten emme ole ihan varmoja) saada hänet mukaansa.

Sisko jäi perheeseen.

Väärällä junalla Roomaan

Teimme junalla omatoimisen päiväretken Roomaan. Juna-asemalla olimme kuitenkin jo nousemassa väärään junaan, kunnes eräs paikallinen herrasmies tajusi (kukaan ei muista miten), että olimme lähtemässä väärään suuntaan.

Ilman hänen apuaan olisimme todennäköisesti päätyneet Sisiliaan.

Palanut leipä tai ehkä sittenkin hampurilainen

Roomassa valitsimme summan mutikassa ravintolan, jolla oli mukava katuterassi. Äitini muistelee vieläkin tuota maailman parasta lasagnea sekä minä ja pikkusiskoni siihenastisen elämämme maukkainta hampurilaista, joka (jälleen siskoani lainaten) näytti leivältä, jossa oli palanut pihvi. Silti maku oli taivaallinen.

Meistä nuorimmainen sai tilata bananasplitin (jonka Suomessa näki vain elokuvissa), joka kuitenkin jäi puoliksi syömättä valtavan annoskoon vuoksi. Muistelen, että siskolleni tuli tästä poru, mutta hän ei tunnusta.

Mielikuva on silti hyvin vahva.

Tuliaisiksi mozzarellaa

Äiti muisteli, kuinka he isän kanssa yrittivät (ja onneksi onnistuivat) ostaa mukaansa mozzarellaa, jota ei siihen maailmanaikaan löytynyt kotikaupungin marketeista. Koettaessaan saada selville, saisiko mozzarellaa ottaa mukaan lentokoneeseen, he levittivät kätensä ja imitoivat lentokonetta. Kaikkien yllätykseksi myyjä tajusi tilanteen ja totesi ”Si!”, ja niin tuliaiset saatiin hankittua.

Maailman paras pistaasijäätelö

En koskaan unohda lentokentällä tilaamaani vihreää pistaasijäätelöä, joka oli samaan aikaan suolaista ja makeaa. Koskaan tuon kerran jälkeen en ole päässyt kokemaan vastaavaa makunautintoa, vaikka olen pistaasijäätelöitä ostanut; kaikki maistuvat enemmän tai vähemmän marsipaanilta, tai joltain esanssilta. Saisinpa vielä joskus suolaista jäätelöä!

Tai vaihtoehtoisesti yhtä kirpeää sitruunajäätelöä kuin joku meistä tilasi: keltainen sorbetti veti silmät viiruiksi, mutta ai että sekin oli hyvää.

Elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka -blogihaaste

Nyt on sinun vuorosi! Osallistu Elämäni ensimmäinen ulkomaanmatka -blogihaasteeseen ja kerro, mitä sinä muistat reissultasi. Seuraa alla olevia ohjeita, ja linkkaa halutessasi kertomuksesi tämän artikkelin kommenttiboksiin. Nostan ne linkkivinkkeinä mukaan tähän artikkeliin.

♥ Kirjoita artikkeli ensimmäisestä ulkomaanmatkastasi.
♥ Voit halutessasi linkittää jutustasi tähän KAUKOKAIPUUn alkuperäiseen postaukseen.
♥ Jos haluat, haasta mukaan myös muita bloggaajia.
♥ Haasteeseen voi tarttua kuka tahansa myös ilman haastetta!

Minä haastan mukaan seuraavat blogit: Veera Bianca, Adalminas Adventures, Meriharakka, Matkalla missä milloinkin, Korkkarit rinkassa ja Maisemaonnellinen.