Muinainen Itä-Suomesta Länsi-Lappiin yltänyt vuorijono, Karelidit, on erään lähteen mukaan kohonnut lähes Himalajan korkuiseksi vuoristoksi ja toisen tiedon mukaan ulottunut vain puoleen eli noin neljään kilometriin, Alppien mittoihin.
Minä olen ylimmilläni yltänyt 3 018 metriin Vorabgletscherin huipulla Sveitsissä.
Nykyisin Koli, entiseltä nimeltään Mustarintanen, kurkottaa enää 347 metrin mittaan merenpinnasta, ollen edelleen Etelä-Suomen korkein kohta. Sen huiput kurottavat jääkauden jälkeisissä mainingeissa vielä monta metriä tästä päivästä tulevaisuuteen.
Mystinen paikka, kun Kolin nimestäkään ei ole varmaa tietoa.
Sen on yhdeltä kannalta arvailtu tulevan karjalan kielen sanasta gol’, joka tarkoittaa kaljua tai paljasta, aivan kuten huippunsa tänäkin päivänä. Tai karhusta, jonka kiertoilmaisuna “mustarintaistakin” on kuultu käytettävän ja jonka päänmuotoinen kivi löytyy edelleen näiltä peneplaateilta. Purojen solinakin on saattanut vaikuttaa nimen saantiin, sillä näillä main solinaa on murteen mukaan kutsuttu kolinaksi.
Kummallista.
Villein veikkauksista liittyy syvään uhrihalkeamaan, jonka kitusiin kolahtaneiden lepyttelylahjojen ääni on voinut vaikuttaa nimen syntyyn.
Mene ja tiedä, mutta mene Ukko-Kolille aamuvarhain, sillä saatat päästä todistamaan jotain yhtä majesteettista kuin me Nuorten vaikuttajien metsäfoorumiin osallistuneet retkelijät viime viikonloppuisella reissullamme.
Aivan järjetön maisema! Lempeä maailmanlopun meininki.
Kiitos SK! Maisemat olivat kyllä kohdallaan tuolla Ukko-Kolin huipulla. 🙂
Pökerryttävän kauniit, varhaiset aamuhetket luonnossa ovat onnen murusia. Hetkiä jotka eivät unohdu, ja joista saa virtaa pitkään <3
Sinä sen sanoit. Ja vielä niin kauniisti! <3
Kyllä voi Suomi sitten olla nätti. Jäätävän hienoja maisemia. Milloinkohan pääsisi itse.
Kiitos Teemu! 🙂 Ei muuta kuin reissua varaamaan, Koli on upea kohde!