Terveisiä muuttolaatikoiden keskeltä! Kävimme äsken kiinnittämässä tien poskeen molempien elämän ensimmäisen postilaatikon — punaisen, tietenkin.

Talomme on pieni, mutta siitä löytyy kauan haaveilemani wo-man-cave, joka palvelee jatkossa työhuoneena (viimein!), perhonsidontahuoneena (hurraa!), sekä tänne saapuvien ystävien vierashuoneena (parasta!). Inspiraatiosta kiitos Sodankylän ystävilleni Piialle ja Jannelle, joiden luota löytyy vastaava pyhättö, kalastavan pariskunnan yhteinen harrastehuone. En malta odottaa, että pääsemme sisustamaan ja kiinnittämään seinille hyllyjä ja rimoja, joille voi nostaa kaikki vavat ja virvelit.

Talomme sijaitsee omassa rauhassa hiekkatien päässä, pellon laidalla lammasfarmia vastapäätä. Villaisten ystävien mää’intä kuuluu välillä sisälle ja usein pihalla. En tiedä miksi, mutta jostain syystä lampaat tekevät minusta aivan äärimmäisen onnellisen. Lieneekö syynä toissa vuonna Välimaan saamelaistilalla vietetty lammaspaimenviikko (josta pääsette lukemaan tarinan tulevasta eräkirjastani), jolloin vasta haaveilin muutosta Norjaan, emmekä olleet vielä tavanneet — soitelleet vain.

Nyt asun tuon saman miehen kanssa Norjassa, lammasten naapurissa.

Tuntuu kuin Välimaa olisi tiennyt jo silloin minua enemmän.


Untitled Untitled


Muuttoni Norjaan ei tosin ole vielä täysin virallinen, joten oleskelen täällä vielä siihen asti, kunnes paikallinen verotoimisto hyväksyy paperini ja toimittaa minulle norjalaisen ID:n. Pienoista paperisotaa voi olla luvassa, sillä pidän yritykseni Suomessa, mutta kunhan tilanne on ratkennut, kerron Norjaan muuttamisesta enemmän myös täällä blogin puolella.


Untitled Untitled


Saatoitte huomata uutisista, että kaamos valtasi jälleen pohjolan. Aurinko ei nouse ennen ensi vuotta, ja täällä on säkkipimeää jo kahdelta. Niinä muutamina tunteina, kun täällä näkee eteensä ilman otsalamppua, käymme yleensä pilkillä tai lyhyillä päiväretkillä. Alun kankeilun jälkeen (paikalliset alkavat pilkkiä yleensä vasta helmikuussa) rautua on alkanut nousemaan ja voi että, miten komeita nuo kalat ovatkaan! Olen aina hieman epäillyt, kuinka paljon rautujen värejä saturoidaan some-kuvia varten, mutta pakko myöntää: en ole eläessäni nähnyt niin punaista sävyä kuin raudun vatsat näillä leveysasteilla.


Untitled Untitled


Viime viikonloppuna kävimme myös paikallisilla kelkkamessuilla, joilla oli myynnissä myös paljon käsitöitä. Ostan itselleni harvoin mitään uutta, mutta kun ostan, se on jotain, jota tiedän käyttäväni kauan. En saanut silmiäni irti norjalaisesta villapaidasta, jonka päätin antaa itselleni lahjaksi hyvin sujuneesta vuodesta yrittäjänä. Summataan sitäkin jossain vaiheessa oman artikkelinsa verran.

Ostin myös elämäni ensimmäiset osakkeet (korkosalkku minulla on ollut jo kauan) Myssyfarmilta, sillä 1) uskon käsillä tekemiseen, 2) suomalaiseen villaan, 3) kestäviin valintoihin sekä 4) mummeihin ja ukkeihin. Uskon myös nimiin, jotka istuvat Myssyfarmin hallituksessa. Ja jos voin mahdollistaa eläkeajan osa-aikaisen työpaikan ja yhdessä tekemistä edes yhdelle uudelle myssyn kutojalle, mummolle tai papalle, ei sijoitukseni arvoa enää mitata rahassa.


Untitled


Arkena yleensä leivon, kirjoitan ja käyn läpi kuvia. Suunnittelen kirjan julkistamiskekkereitä ja uusia projekteja, valokuvanäyttelyä sekä tietenkin seuraavaa kirjaa.

Täällä pohjoisessa on kaikki hyvin. Toivottavasti sielläkin.


Untitled Untitled