Olin oppinut tuntemaan reissukaverini huolettomana pilkesilmänä, iloisena, yleensä vähän liian aikaisin heräävänä koska matkoilla aina jännittää, ja siltikin aivan erinomaisen hyvänä nukkumaan makeat unet vieraassa maassa ja uudessa sängyssä.
Oppinut tuntemaan nälkäisena kiukkuiseksi, ensimmäisen paikallisen oluen jälkeen vallattoman puheliaaksi, illalla kovana hurvittelemaan. Ja nyt kun katsoin tyhjän kaupan ikkunasta tuota reissukaverini kuvajaista, josta minua tuijotti varjoni lisäksi pelästynyt kissa, oli hetki tragikoomisin sitten naismuistiin. Ei enää tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. En tehnyt kumpaakaan.
Siinä se reissukaveri tuijotti takaisin, ei pilkettä silmäkulmassa, alakuloisena, väsyneenä ja valvoneena. Ei edes nälkäisenä ja se jos mikä on vakava juttu. Meidän sukuun kun on syntynyt vain pohjattomia ruukkuja.
Jo vain on tässä elämässä ollut niin hienoja reissuja, että melankolia sai viimein luvan tulla mukaan ja sopihan se ihan kauniisti näihin Makedonian Skopjen rappioromanttisiin rakennuksiin, kovasti naukuviin kissoihin ja ihmisiin, jotka kaikki hymyilivät. Koko ajan. Vilkuttivat kameralle.
– Kerro minulle tarina.
– Minkälainen tarina?
– Tarina, joka päättyy onnellisesti.
– Maailmassa ei ole sellaista asiaa.
– Onnellista loppua?
– Loppua.
– Kerro minulle tarina.
– Mikä tarina?
– Se, joka alkaa uudelleen.
– Se on elämän tarina.
– Mutta onko se minun elämäni tarina?
– Vain jos sinä sen kerrot.
– Kerro minulle tarina.
– Mikä tarina?
– Tarina siitä mitä tapahtuu seuraavaksi.
– Se riippuu.
– Mistä?
– Siitä miten minä sen kerron.
Kaikkea ei tarvitse tietää. Kaikkea ei ole olemassa. Tarinat itse kertovat tarkoituksensa.
You might also like
27 Comments
Luin tämän kolme kertaa. Teen niin harvoin, sillä usein tarinoille riittää kerta. En varmaan voi olla myöskään palaamatta tänne, sillä tarina kertoo minulle joka kerta enemmän. Kiitos! <3
Kiitos sulle Sanna <3
Miten hieno postaus.Ja kuvat 🙂
Kiitos Jael! 🙂
Todella todella upea. Dialogi. Ja mitkä kuvat!
<3
Voi kisumisuset ja tuo mystinen fiilis minkä tämä jätti. En tiedä onko syytä huoleen, mutta kuvailit sen hienosti.
Ei anneta huolen painaa, elämä on välillä vähän mutkikasta mutta kyllä se suunnan silti jossain vaiheessa taas näyttää!
Voi Nella. Olipas jotakin. Kaikki tarinat eivät lopu niin kuin olisi kuvitellut. Niille voi tosin olla uusi ja parempi loppu tai enemmänkin uuden tarinan alku. Kauniisti kirjoitettu, moniulotteinen teksti! <3
Kiitos Laura <3
Mielettömät kuvat ja tunnelma! 🙂
Kiitos Maarit!
Huh ja vau. Odotan esikoiskirjaasi, sellaisen on tultava. Et voi jättää ajatuksiasi vain blogissa jaettavaksi.
<3
<3
Harvoin blogiteksti koskettaa. Tämä kosketti. Kiitos.
Kiitos sulle ihanasta kommentista Heidi!
Nella. Syviä vesiä, huikeeta tekstiä. Ihan. Älyttömän. Hienosti. Toteutettu.
Kiitos Laura!
Täälläkin sitä esikoiskirjaa odotellessa 🙂 Upea postaus Nella!
Kiitos Satu! 🙂
Miau. Melankolia on kaunista surumielisyyttä. Kunhan se ei viivy vieraana liian pitkään. Silloin menee nimitykset uusiksi. Joskus elämä vaan on.
Kiitos kipeän kauniista postauksesta.
Jo vain on helpottanut, eli vaan käymään passasi tämäkin tulla. Kiitos kommentistasi!
Luin tämän myös kolmesti ja rinnasta puristi. Niin koskettava kirjoitus. Tunsin oikein tuon melankolisuuden. Esikoiskirjaa odotellessa! <3
Jenna <3
Ihanan melankonin postaus. Etenkin teksti iski ja lujaa. Jäi vähäksi aikaa tosi kummallinen olo, mutta hyvällä tavalla. Kuvat vielä tuki hyvin tota tekstiä. 🙂
Kiitos Miia, kiva kuulla että kosketti. 🙂
[…] Miten sinä sen kertoisit? » […]