Myren kirpputorin aarteita ja hankintoja

Myren kirpputorin aarteita ja hankintoja

Myresta löytyy mainio kirpputori, sinne on meiltä matkaa 7 kilometriä.

Koko perheemme rakastaa kirpputoreja, joita on aina löytynyt kotikaupungistani Hämeenlinnasta enemmän kuin yhdestäkään muusta Suomen kaupungista. Varmasti.

En vitsaile.

Kesäkuukausien ajan Tiiriön Citymarketin parkkipaikalla pidettävä Konttitori, Suomen Kasarmin aarteet ja Kantolan Kammari ovat luottovalintojani, mutta ikävöin edelleen Rihmankiertämää, tuota maailmankaikkeuden parasta kirpputoria, josta löysin kaikki hirveimmät vaatteet ja korut ja ketjut silloin yläasteikäisenä, kun korvalappustereoista soi kasetilta punk. Kävin siellä yleensä ystäväni Marian kanssa, jolle annoin lisänimen ”Kartturi” vuoden 2005 Itä-Euroopan reilillämme.

Oi niitä aikoja.

Tulen kierrätetyistä ja edullisista, toisen käden kautta kulkeneista löydöistä aina aivan äärimmäisen onnelliseksi. En rehellisesti sanottuna muista montaakaan asiaa, jotka uutena ostettuina olisivat tuottaneet minulle yhtä paljon iloa kuin hyvä, aikaakestävä kirppislöytö.

Lupailin Facebookin puolella kertovani toissapäivän saaliista täällä blogissa, joten tässä pelastamani peltiset tarjottimet (0,50–1€ kpl), joista kolmessa on nuo nätit puukahvat. Kaikki ovat sopivan rustiikkisia, aivan ihania ja omiaan sekä pienen punaisen mökin käyttöön että tulevaan joulupöytään, jonka katamme Laurin taloon. Tarjottimia oli myynnissä kahden valtavan tuohikopallisen verran, joista kotiutin mielestäni kauneimmat.

Kun tarjottimet vain odottivat, että joku ottaisi ne mukaansa, katsoi sininen pannu minua niin rakastavasti, etten olisi ikinä voinut jättää sitä hyllylle. Pannu siis päätti ottaa kahvi- ja teeveden keittämisestä vastuun 3€ hintaan. Mielestäni oikein hyvä ja kuvauksellinen diili.

Syvä valurautakasari on jotain, mitä olen haaveillut omaan keittiööni jo kauan, sillä äiti laittanut sellaisella ruokaa niin kauan kuin muistan. Olen varma, etten vain kuvittele kaiken maistuvan paremmalta tällaisella pannulla paistettuna, sillä samaa sanovat myös monet muut ja äitini, ja äitini on loistava kokki. Sen vuoksi minun piti heti soittaa hänelle ja kertoa, millaisen aarteen olen kirpputorilta löytänyt.

En enää koskaan käytä teflonia.

Haluaisin vielä löytää kapustan, tai sitten veistellä sellaisen puusta, sillä kuten munakkaasta näkee ei se päätynyt kovin kauniisti lautaselle. Minulla on täällä vain yksi kauha, jolla kyllä hämmentää ja keittää mutta ei todellakaan käännä.

Tahtoisin myös toisen tuollaisen vanhahtavan ruokalautasen sekä muutamia kannellisia lasipurkkeja, sillä tuo yksi Norge-kohokuviotekstillä varustettu vanhus ja toinen tovi sitten oliiveilta vapautunut pullukka eivät riitä suppis-saaliini säilömiseen, josta osan olen hienontanut artiseksi umamiksi, sienisuolaksi, osan kuivannut kokonaisina. Kolmasosan pakastin.

Vaaleaorakkaat kylpevät suolavedessä terassilla ja kruunaavat minkä tahansa arkiannoksen. Niille olisi mukava löytää sellainen purnukka, johon saisi jonkinlaisen välikannen, jotta sienet pysyisivät hyvänä nesteen alla. Nyt minulla on käytössäni taikinakulho, jossa sienet lepäävät lautasen alla, jonka painona toimii iso kivi.

Hyvinhän se toki noinkin käy, aivan kuin ennen vanhaan.

Ehkä vaan annan niiden olla kuten nyt.

Tässä yhteydessä maininnan ansaitsee tottakai myös tämä aiemmin 15€ hintaan ostamani norjalainen villapaita mallia Nagano 1998. Siisti, lämmin ja aivan älyttömän nätti. Oma ehdoton lemppari – kunnes löydän jotain vielä parempaa, sillä kirpputoreista ja niiden aarteista ei koskaan tiedä!