Kaupallinen yhteistyö: Visit Orivesi

 

Oriveden Eräpyhä, Pirkanmaan mystisin luontokohde kutsuu kulkijan muinaismatkalle

Tiesitkö, että Orivedeltä löytyy vaikuttava muinaishistoriallinen luontopolku, joka puikkelehtii läpi syvänvihreän rinnekuusikon ja ikivanhan eränkävijöiden seudun aina komean Nunnankirkon huipulle saakka.

Eräpyhä, Orivesi. Asfaltti vaihtuu hiekkatieksi. Vasemmalla kädellä kohoaa havumetsää ja muutamia harvaan rakennettuja taloja, oikealla puolen reunustavat pellot ja niillä arasti ohi ajavaa reissaajaa kuikuilevat kauriit.

Jatkan matkaa Iso-Vuorijärven satumaisista järvimaisemista kenties Pirkanmaan pyhimpään ja mystisimpään luontokohteeseen, kuten paikan nimikin lupaa. Nomen est omen.

Ja se pitää paikkansa.

Saavun pian Eräpyhän parkkipaikalle, josta aloitan lyhyen mutta vaikuttavan muinaismatkan Pirkanmaan menneisyyteen.

 

Orivesi Eräpyhä
Eräpyhän hautakiviröykkiä eli Nunnankirkko on komea ilmestys keskellä syvänvihreää rinnekuusikkoa.

 

Kenelle Eräpyhän Nunnankirkko aikoinaan rakennettiin?

Pronssikauden aikainen Nunnankirkko kohoaa yli 60 metrin korkeuteen kauniin Längelmäveden peilityvenestä pinnasta. Rannan lehtipuut riiputtavat lehtiään, sää seisoo. On tukalan kuuma.

Museoviraston mukaan Eräpyhän niemessä kohoava suuri kiviröykkiö on vanha hautapaikka, jonka pakanalliset toimitukset puhdistettiin kristinuskovien toimesta.

Kohde nimittäin tunnetaan muinaissuomalaisten erämiesten pysähdys- ja levähdyspaikkana, jossa he uhrasivat metsän ja veden haltijoille saadakseen hyvän saaliin tai kiitokseksi jo ansaitusta saaliista. Kun kristinusko levisi, kirkko otti Eräpyhän kokoontumispaikat käyttöönsä ja aloitti alueella pidettävät jumalanpalvelukset.

 

Längelmävesi Orivedellä
Pronssikauden aikainen Nunnankirkko kohoaa yli 60 metrin korkeuteen kauniin Längelmäveden peilityvenestä pinnasta.

 

Mitä vanha kansa muistaa tästä kohteesta?

Muistitietojen mukaan vielä 1800-luvun lopulla Nunnankirkolla erotti soikean tai veneen muotoisen huoneen perusteet ja sen keskellä kohonneen kivipaaden.

Nykyinen kiviraunio kasattiin Muinaistieteen toimikunnan ohjeiden avulla vuonna 1966. Tiedetään myös, että keskiajalla Eräpyhällä toimi Kangasalan ja myöhemmin Oriveden seurakunnan ”maakirkko” lähes 150 vuoden ajan.

Vaikka aika on tehnyt tehtävänsä, ja vaikka entisen huonemuodostelman kenties erottaa vain harjaantunut alalle vihkiytynyt silmä, alueen mystiikkaa edes uskonpuhdistus ei ole pystynyt poistamaan.

Täällä elää edelleen sama vanha henki, ja sen tuntee. Se menee ihon alle ja saa kulkijan hiljentymään tällä lyhyellä mutta sitäkin vaikuttavammalla luontopolulla, joka puikkelehtii läpi ikivanhan eränkävijöiden seudun.

En myöskään voi olla pohtimatta, kuka tai ketkä olivat niin vaikutusvaltaisia, että heidän muistokseen on rakennettu näin valtava, myös Suomen mittapuulla suorastaan tarumainen kohde.

Eräpyhä on Oriveden suojeltu helmi

Eräpyhän virkistysalueena tunnettu luonnonsuojelualue on valittu Suomen sadan upeimman luontokohteen joukkoon. Se ei ole ihme, sillä maisemat ovat upeat, ja onhan Eräpyhän niemi myös valtakunnallisella tasolla merkittävä kallioalue kiinnostavan geologian puolesta.

Katseeni kiertää erilaisia kivimuodostelmia, joiden ohi polku puikkelehtii. Olen edennyt ohi reitin alkupään laavun ja lyhyen hiekkatien. Varjojen suojiin päästyäni vanha kuusivaltainen rinnemetsä alkaa kuiskia tarinoitaan.

Luonnon ainainen kiertolainen, tämä noin kolmen kilometrin pituinen luontopolku, polveilee oikealle ja vasemmalle. Koetan varoa astumasta puun juurille, jotka ovat tunkeutuneet maan pinnalle. Siellä täällä kohoaa komean kaarnakuoren kasvattaneita tervaleppiä.

Tummanvihreät sävyt ovat asettuneet kaiken ylle, myös iholleni. Olen varma, että samat sävyt dominoivat myös täältä ottamiani kuvia.

– “Jyb-jyb!” peippo laulaa, ja kiljaisee sitten: “pink!”

Varoitusääni kertoo muille, että alueella liikuskelee vieras kulkija.
Pysähdyn, mutta en tavoita lintua katseellani. Vilkaisen sitten kengänkärkiä ja huomaan, miten ainavihanta ja joka suuntaan rönsyävä nuokkutalvikki on vallannut sammaleisen maaperän. Sen pitkät sormet kiemurtelevat kaikkialla.

Suomen kenties kaunein luonnonvarainen kasvi, kevätlinnunherne, on jo tältä kesältä kukkinut. Ruusukemaiset lehdet tunnistan kuuluvan isotalvikille.

Pian viereisellä puunrungolla vilahtaa punaista. Käpytikkahan se siellä.

– Kjik! se kiljaisee metallisella äänellään ja rummuttaa perään vanhan puun kuorta. Ja puu huokaa. Taasko.

Kuulen myös kirjosiepon, ja uskoakseni harvinaisemman valkoselkätikan, mutta alueella pesiviä mehiläishaukkaa ja liito-oravaa en tällä kertaa bongaa.

Minun pitää tulla tänne uudestaan.

 

Erapyha
Eräpyhän polku, tuo luonnon ainainen kiertolainen, polveilee kivien ja juurakkojen yli kohti Nunnakirkkoa.

 

Eräpyhän luontopolku, 3 km

Yhdeksi sadasta Suomen upeimmasta luontokohteesta valittu Eräpyhän luontopolku on pituudeltaan kolme kilometriä.

Koska Nunnankirkko kohoaa yli 60 metrin korkeuteen, korkeuserot näinkin lyhyellä reitillä ovat melkoiset: kevyen alun jälkeen on luvassa lyhyt mutta raskas nousu, joka saa tällaisella helteellä haukkomaan henkeään.

Eräpyhä tunnetaan myös erinomaisena kohteena auringon nousun ja laskun kuvaamiseen.

Paikka on myös vesiteitse saavutettava ja sopii osittain myös lapsiperheille ja liikuntarajoitteisille, sillä ensimmäiselle laavulle käynti on esteetön.

Eräpyhän edustalla, järven selällä, kohoaa suuri valkoinen daavidintähti, joka toimii kummelina eli merimerkkinä. Kummeli on aiheuttanut paljon ihastelua ja pohdintoja, mutta yleisen käsityksen mukaan se on kuitenkin vain ja ainoastaan merimerkki (mielikuvitukseni laukkaa silti).

Miten tänne saavutaan?

Eräpyhä sijaitsee Längelmäveden rannalla Uiherlan kylässä, noin 20 km matkan päässä Oriveden keskustasta. Eräjärvelle johtavalta tieltä (3260) viitoitus ohjaa Eräpyhän paikallistielle, jonka varressa noin 5 kilometrin päässä on opastus Eräpyhän niemeen. Tampereelta matkaa kertyy kohteeseen n. 55 kilometriä, tunnin ajomatkan verran.

Virkistysalue rajoittuu Eräpyhän luonnonsuojelualueeseen. Polun alusta löytyy laavu, ulkokäymälä ja uimaranta.

Lähde sinäkin Eräpyhän minipyhiinvaellukselle

Eräjärven Eräpyhää suunnitellaan Oriveden kaupungin toimesta mini-pyhiinvaelluskohteeksi. Tarkoituksena on luoda mahdollisuus pieneen henkiseen (ei niinkään hengelliseen) matkaan, jonka voi kokea ja aistia näissä ikiaikaisissa pirkanmaalaisissa maisemissa.

Ajatus on mielestäni hieno ja kunnioittaa alueen luontoa ja tunnelmaa – täällä, jos missä, kulkijan mieli pysähtyy hänen huomaamattaan.

Ja täällä, jos missä, voi löytää yhteyden siihen ikiaikaiseen luontoon, josta me kaikki olemme saaneet alkumme.

Alueen geologiasta ja Eräpyhän maasälpälouhoksesta

Luontopolun varrella kohoava ajansyömä kyltti kertoo, että alueen pegmatiittiesiintymästä on louhittu 1930-luvulla maasälpää ja kvartsia lasi- ja posliiniteollisuuden tarpeisiin. Kiviaines on kuljetettu kesällä proomuilla ja talvella Längelmäveden jäätä pitkin Oriveden rautatieasemalle.

Pegmatiitti on hyvin korkearakeista graniittista syväkiveä, joka on syntynyt kivisulien jäännösliuoksista ja rikastunut sen vuoksi monista harvinaisista alkuaineista.

Kiven päämineraalit ovat harmaina tai valkoisina tasapintaisina kappaleina irtoava maasälpä, harmaa, valkoinen tai ruskea epämääräisin murtopinnoin lohkeava kvartsi sekä tumma tai vaalea kiille.

Alueella vallitseva kivilaji, harmaa kvartsidioriitti (tonaliitti), on peräisin peruskalliomme syntyajoilta noin 1880 miljoonaa vuotta sitten.

 

Oriveden Eräpyhä
Päivä käy illaksi, ja pian Längelmävesi nukahtaa.

 

Längelmäveden historiaa

Längelmäveden rantaa seuraava leveä rantalohkareikko on syntynyt kahdessa vaiheessa historian aikana.

Maankohoamisen vuoksi vuonna 1604 järven vedet mursivat tiensä Kangasalla olevan Iharinkosken kautta Pälkäneveteen, minkä seurauksena Längelmäveden pinta laski vajaa kaksi metriä.

Idempänä sijaitsevassa, Roineeseen virtaavassa Sarsakosken lasku-uomassa vesi väheni ja myllyt pysähtyivät. Tästä merkittävästä luonnonmullistuksesta säilyi perimätietona sanonta, miten “ilkeä Iharinkoski saattoi Sarsan vaivaiseksi”.

Myöhemmin Längelmäveden rantojen asukkaat päättivät itse laskea järven pintaa saadakseen lisää peltomaata rehevistä rantaniityistä. Kaivannon kanavan valmistuttua 1830 vesi laski jälleen Längelmävedessä vajaan kaksi metriä, minkä seurauksena rantakivikot yhtyivät leveäksi lohkarevyöhykkeeksi – niiksi samoiksi, joilla moni retkeilijä tänä päivänä liikuskelee ja pääsee nauttimaan Eräpyhän luontokohteen upeista järvimaisemista sekä alueen ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Linkivinkit

UUTISKIRJE

Monni Himari

KAUKOKAIPUU-matkablogin takaa löytyy retkeilytoimittaja, kirjailija ja luontokuvaaja Monni Himari.

Näillä preseteillä käsittelen kaikki blogin valokuvat.

Privacy Preference Center