Langtang — Himalajan timanttipoluilla
★ Matka on toteutettu osittain yhteistyössä Aventura Matkatoimiston kanssa. Voit tutustua matkakohteeseen ja opastuksiin heidän sivustollaan.
Langtang — Himalajan timanttipoluilla
Kahdeksan päivän mittainen Langtangin-vaellus ei alkanut vahvasti, mutta kouli minusta rohkeamman kuin yksikään aiemmista reissuistani.
Fyysinen, saati henkinen kuntoni ei ollut valmis tähän vaellukseen. Alkukevät oli ollut suoraan sanottuna hirveä, eikä mikään ollut mennyt suunnitelmien mukaan: en ollut valmistautunut kunnolla, ja ajatukseni harhailivat juurakkoisista poluista oman elämän epäonnistumisiin, minkä vuoksi tasapainoni horjui. Jokaista askelta olisi pitänyt jaksaa miettiä, mutta miten? Voimavarat olivat aivan nollassa; jos joku on lähtenyt Nepaliin etsimään itseään, minä eksyin hetkellisesti entistä pahemmin — en toki poluilla, sillä olin varannut itselleni vaellusoppaan, jonka kanssa kulkisin koko matkan. Onneksi.
Olin jo vuosia sitten nimennyt Nepalin yhdeksi suosikkikohteistani siellä koskaan käymättä, eivätkä mielikuvat onneksi pettäneet. Vaikka edessä oleva Langtangin-vaellus tulisi olemaan elämäni raskain ja samalla opettavaisin, muistelen kaikkea kokemaani ilolla ja kiitollisuudella.
Lähdetään matkaan.
Pitkä ja möykkyinen jeeppi-matka Kathmandusta Syabrubesiin kesti 9 tuntia, minkä aikana pidimme muutamia ruokailu- ja levähdystaukoja.
SYABRUBESI-KHANGJIM. Kun Syabrubesin (1 637 m) laidalla sijaitseva pitkä riippusilta on ylitetty, tietää vaelluksen alkaneen. Langtangin rengasreitillä vaihtoehtoja on kaksi: ensimmäisen päivän jyrkkä nousu tai hieman lempeämpi ylämäki Khangjimin kylään. Me valitsimme jälkimmäisen, ja lähdimme helteen saattelemina kohti vuoria.
“Ei voi olla totta!” parahdin ääneen. Toinen vaellussauvoistani katkesi heti ensimmäisten nousumetrien aikana. Pyyhkäisin otsaltani helteen nostamia hikihelmiä, joita ei siinä vaiheessa olisi erottanut tuskanhiestä. Olin hankkinut sauvat ehkäisemään vanhaa vammaani, juoksijanpolvea. Sauvoista on apua, sillä tasapaino pitää paremmin, eivätkä polvet joudu niin kovalle koetukselle. Mutta mitä virkaa olisi yhdellä tikulla? Purin huulta ja pidätin itkua.
Olin varma, että polveni sanoisi sopimuksensa irti ennen puolta matkaa. Kurkussa tuntui raskas möykky.
Olin käytännössä valmis luovuttamaan ennen kuin vaellus oli ehtinyt edes kunnolla alkaa, mutta onneksi sauvassa ihme kyllä riitti pituutta juuri sen verran, että pystyin käyttämään sitä loppumatkan. Harmitti silti, tietenkin, ja pelko polvivamman uusimisesta painoi mieltä. Ei auttanut kuin hengähtää hetki ja jatkaa matkaa loputtomalta tuntuvaan ylämäkeen, jonka suomat maisemat onneksi häivyttivät huolet (ainakin hetkeksi), kiitos ympärillä aukeavien maisemien. Himalaja. Viimein!
Juomatauot olivat tarpeen maaliskuun paahtavan auringon alla.
Pysähdyimme puolessa välissä matkaa teetuvan terassille, jonka pihalla kanat ja kukko käyskentelivät talon isännän nostaessa pienen ukulelen näköisen kielisoittimen syliinsä. Hän sulki silmänsä ja alkoi laulaa säkeitä, jotka olisin toivonut ymmärtäväni.
Ehkä ne kertoivat vuorista, luonnosta, tai ehkä hän vain lauloi rakkaudesta. Halusin uskoa jälkimmäiseen ja kaikkiin yhteensä.
Heikosta alkusuorituksesta johtuen saavuimme paikallisen Tamang-heimon kylään vasta vajaan viiden tunnin jälkeen, vaikka matkaan voi normaalisti allokoida noin kolme tuntia.
Perillä meidät otettiin sydämellisesti vastaan Tibetan Guest Housen puolesta. Talon emäntä, paikallista väestöä edustava MARY laittoi meille herkullista lounasta, jonka oppaani YUBRAJ CHAPAGAIN ahmi sormin ilman länsimaalaisille tuttua lusikkaa. Tapa on samaan aikaan todella alkukantainen ja silti viehättävä. Sellainen että haluaisin kokeilla itsekin, vaikka tiedän, että siitä vasta sotku syntyisi. Ruokaa ei nimittäin vain lapata suuhun, se syödään tietynlaisella ja taitavalla sormiotteella.
Mausteisen dal bhatin jälkeen lähdimme oppaani kanssa tutustumaan pienen kylän elämään: sitä oli ja ei ollut, sillä aika oli pysähtynyt jo kauan sitten. Onneksi muita vaeltajia näkynyt. En olisi jaksanut puhua kenenkään kanssa. Halusin vain nukkua, minkä vuoksi vetäydyin päiväunille odottamaan illallista.
Koin olevani huonoa seuraa jopa itselleni.
KHANGJIM-LAMA HOTEL. Olin kaatunut maittavan illallaisen ja paikallisten tarjoaman (oppaani tulkkaaman) hauskan tarinatuokion päätteeksi suorilta jaloilta vuokrapunkkaani ja nukkunut sikeästi aamuun, joka nyt valkeni kirkkaana. En ollut uskoa silmiäni katsoessani majatalon ikkunasta avautuvaa maisemaa. Edessäni siintävät siniset vuoret olisivat kuitenkin vasta esimakua siitä, millaisiin näkymiin vaellus meidät kuljettaisi. Sitä en toki osannut vielä kunnolla edes ajatella.
Tukevan aamupalan jälkeen nostimme rinkat selkään, kiitimme yösijasta, halasimme ja lähdimme kohti kuuden tunnin mittaista matkaa kohti Lama Hotellia (2 380 m), joka nimestään huolimatta tarkoittaa vaeltajien keskeistä levähdyspaikkaa ja useista majataloista koostuvaa majoituskylää matkalla Kyangin Rin (4 773 m) huipulle, jonne vaelluksemme parin päivän päästä huipentuisi.
Maisema majatalon ikkunasta.
Kapeahko polku kiemurteli läpi metsien, rakkakivipeltojen ja vuorenrinteiden. Pysähdyimme aika ajoin juomaan ja ihailemaan yllämme liitäviä kotkia sekä vuoren rinteillä ruokailevia kauriita.
Askel oli keveämpi kuin eilen, sillä olin päättänyt grammanviilata ylimääräiset pähkinät ja suklaat – minulla ei ollut sherpaa matkassa, halusin kantaa rinkkani itse. Olin totaalisen yliarvioinut välipalojen määrän, mutta onneksi Mary oli lähes kilon veroisesta lahjoituksesta onnellinen. Hän sanoi, että jakaisivat sen kyläläisten kesken. Ajatus lämmitti mieltäni.
Maittava lounastauko ja teekupposelliset tahdittivat matkaamme. Polut peittävä hiekka hohti kuin olisi päällystetty hienon hienolla, kimaltavalla timanttipölyllä. Vaikka kuinka yritin, en saanut upea näkymää tallennettua kameralle.
Nepalin taika on lienee siinä, että kaikki pitää kokea itse.
Saavuimme viimein perille Lama Hotelliin. Päivän nousu upeissa maisemissa oli ollut pitkä ja helle paahtanut jatkuvasta rasvaamisesta huolimatta niskan araksi. Tankkaukset olivat kuitenkin osuneet kohdilleen, sillä jaksoin koko matkan oikein hyvin, minkä kunniaksi päätin ottaa ottaa suihkun perillä majatalossa: oli niin kylmää, että jäi koko vaelluksen viimeiseksi.
Useista majataloista koostuva Lama Hotel on viihtyisä välimatkan levähdyspiste matkalla Kyangin Rin huipulle ja takaisin Syabrubesiin. Rukousnauhat ja värikkäät talot muistuttivat 70-luvun hippikeskittymää, vaikka täällä kaikilla olikin yllään vaellusvarusteet.
Olo oli väsynyt mutta kotoisa.
LAMA HOTEL—LANGTANG (3 430 m). Majatalojen aamupalat vaihtelevat, mutta näitä löytyy aina: puuroa, kaksi munaa ja masala-teetä. Söin lähes joka aamu saman annoksen ja jaksoin sillä hyvin, kunhan välillä tankkasin energiaa pähkinöistä ja patukoista.
Helle ei suoranaisesti suosinut näläntunnetta, vaikka kaloreita kului. Vettä sen sijaan halusin tankata koko ajan: mitä korkeammalle nousimme, sitä enemmän piti nesteyttää — en tinkinyt missään vaiheessa (yli 3 000 metriin noustuamme) viiden litran minimistä.
Päivän aikana sää muuttui painostavaksi, oli ukkosta ilmassa. Jalkoja kolotti, lihaksia väsytti ja stressasin koko ajan, miten kehoni reagoisi alati kasvavaan korkeuteen, sillä en ollut ennen vaeltanut yli 3 000 metrissä. Pelkäsin vuoristotautia ja tunnustelin vainoharhaisena kehoni mahdollisia muutoksia.
Oman elämäni murheet nostivat taas päätään ja painoivat mieltä tuplaten rinkan painon. Puolessa välissä päivää aloin miettimään, miten jaksaisin loppuun asti, vaikka olimmekin pitäneet tarvittavan usein lepotaukoja. Oloa ei helpottanut alati jyrkkenevä polku, kylmenevä ilma ja lopulta aivan saatanallinen raekuuro, joka ei ottanut loppuakseen. Hyytävän kylmä tuuli piiskasi vasten kasvoja.
Luonto oli yhtä huonolla tuulella kuin minäkin.
Viimeisellä nousulla ohi loputtomalta tuntuvan pirunpellon olin jälleen kerran valmis luovuttamaan.
Manasin itsekseni, miksi olin lähtenyt tässä vaelluskunnossa koko reissulle. Väsymys ja oheneva ilma alkoivat ottaa erävoittoa, mutta luovuttaa ei voinut. Raahustin irvistellen oppaani perässä perille Langtangin kylään, jonka porteilla purkahdin holtittomaan itkuun.
Olin aivan lopussa. Tiesin ensimmäistä kertaa elämässäni, etten olisi jaksanut enää metriäkään.
En yhtäkään.
Raahauduin väkisin illalliselle. Vaikka päänsärky ei ollut vaivannut minua missään vaiheessa (eikä tulisi vaivaamaan), huomasin ruokahalun kadonneen, mikä huoletti vuoristotaudin oireita kertaillessani. Olo oli kuin jyrän alle jääneellä, katseeni lasittunut. Oppaani antoi minun onneksi olla rauhassa, mitä arvostan edelleen suuresti. Hän oli ollut koko ajan tietoinen henkisestä hajoavuudestani.
Nieleskin väkisin oikeasti erinomaiselta maistuvan annoksen: ruoka Nepalissa on aivan uskomattoman hyvää, eikä vastaavia makunautintoja ole löytynyt mistään Helsingin ravintolasta, vaikka nepalilaisia on lähes joka kulmalla. Se on sääli. Näitä kasvisannoksia (lihaa ei vuorilla tarjota) tulee ikävä.
Kun viimein sain lautasen tyhjäksi, raahustin takaisin huoneeseeni ja rojahdin sänkyyn. Olin aivan finaalissa, ja siinä mielentilassa ensimmäistä kertaa vuosiin jopa koti-ikävä alkoi vaivata. Nyyhkäisin.
Olin koko päivän parjannut itseäni turhaan mukaan pakatusta 700 gramman painoisesta makuualustasta, sillä sille ei ollut missään vaiheessa mitään käyttöä. Pedit eivät olleet kosteita, kuten eräs puolituttu oli minulle vannottanut. Vitutti. Ihan helvetin paljon. Hauraassa mielentilassa kaikki ylimääräinen lasti rinkassa syletti, ja paino kertaantui kahdella ellei jopa kolmella — tai ainakin siltä se tuntui.
Unen ja valveen rajamailla mieleeni nousivat päivän aikana koetut kohtaamiset, joista yhtä en unohda koskaan: Kaksi miestä kantoi kymmenen metrin mittaista paksua hirsiparrua otsanauhoillaan. Vauhti ei päätä huimannut, ja minuun sattui katsoa heidän kulkemistaan.
Rajusta ja tuhoisasta, 7.8 momenttimagnitudin maanjäristyksestä vuonna 2015 kärsinyttä Langtangia uudelleenrakennetaan ahkerasti, vaikka tänne ei ole kuin yksi tapa saapua: kävellen tai helikopterilla.
Kaikki rakennusmateriaali, esimerkiksi pitkät parrut, sekä ovet, ikkunat, laasti ja kaikki muu on kannettava ihmisvoimin tai aasien selässä. Purskahdin lohduttomaan itkuun ja aloin soimata itseäni, miten kehtasin valittaa makuualustani painosta, kun toiset joutuvat raahaamaan tänne satojen kilojen painoisia rakennustarvikkeita. Hävetti.
En muista itkulleni tulleen loppua, kunnes viimein nukahdin.
Langtangia uudelleenrakennetaan, joten myös majatalot olivat vielä pelkkiä ”kuoria”. Talvimakuupussi nousi arvoon arvaamattomaan, sillä yöt olivat maaliskuussa todella viileitä.
LANGTANG—KYANJIN GOMPA. Aamulla maahan oli satanut puhdasta lunta. Se kaunisti muutoin rujon vuoristokylän, joka oli halunnut jäädä eloon.
Puurolautasen äärellä mietin, miten hyväosaisina saamme maailman luontokohteissa matkustaa, ja miten paljon Nepal on minulle jo nyt näinä liian pitkiltä tuntuneina päivinä opettanut. Lupasin itselleni, etten jatkossa narisisi turhasta, ja jos joskus haluaisinkin, palauttaisin mieleeni ne kaksi kattoparrua kantanutta miestä sekä noruvan hien heidän kasvoillaan.
Viereiseen pöytään istahti sama pariskunta, jonka muistin nähneeni edellisiltana. He katsoivat suuntaani lempeästi ja alkoivat jutella, olivat olleet minusta todella huolissaan ja miettineet, olenko mahdollisesti sairastunut vuoristotautiin. Pinnistin heille hymyn ja kerroin vain olleeni todella väsynyt. Mies huokasi englanniksi helpotuksesta ja totesi notta hyvä niin, olin kuulemma näyttänyt ihan hirveältä. Nyt onneksi jo vähän paremmalta.
Naurahdin.
Aamupalan jälkeen keräsin tavarani kasaan, mutta jätin makuualustan ja turhaan mukana kantamani kameran jalustan “hoitoon”. Palaisimme nimittäin tätä samaa kautta ensin kaksi päivää Kyanjin Gompassa vietettyämme.
Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lumi loisti niin kirkkaana, ettei ulkona nähnyt yhtään mitään. Kun aloin kaivamaan aurinkolaseja rinkastani, kylmä hiki puski raivolla iholleni. Suuhun nousi oksennuksen maku. Olin unohtanut lasit kotiin. Tein töitä, etten olisi purskahtanut uudestaan itkuun. Oppaani tajusi tilanteen ennen kuin ehdin sanoa mitään.
Majatalon isäntä oli onneksi reilu. Hän lainasi minulle toiset lasinsa, eikä huolinut niistä vuokraa, vaikka kuinka tarjosin. Riitti että palauttaisin ne ehjänä takaisin, muuten uudet joutuisi hakemaan uudet jalkapatikalla lähimmästä kaupungista. Tunsin itseni todella nöyräksi.
Pilvetön taivas ja valkoinen lumi on pirullisen kirkas yhdistelmä, jolta voi suojautua vain kunnollisilla aurinkolaseilla ja tarpeeksi voimakkaasti suojaavalla aurinkorasvalla.
Pääsimme lopulta menomatkan viimeiselle etapille kohti Kyanjin Gompaa. Viileässä ilmassa vaeltaminen oli minulle helpompaa. Oli kevyempi hengittää, vaikka ilma oheni koko ajan.
Tapasimme ensimmäisellä teetauolla neljän hengen seurueen, oppaan ja sherpan sekä kaksi vaeltavaa naista. Heistä nuorempi, ANNE CLAIRE, oli kotoisin Hollannista sekä vanhempi ja jo eläkkeelle ehtinyt rouva, ODIEN nimeltään, Pariisista. Hän oli silminnähden heikossa kunnossa — väsynyt ja huonovointinen. Oksentanut jo kerran. Totesimme yhdessä, että järkevintä siinä tapauksessa oli jatkaa lyhyehkö loppumatka määränpäähämme Kyanjin Gompaan, jossa nainen pääsisi lepäämään.
Loppumatka sujui melko usvaisesti, ja perillä Odien tila huononi nopeasti. Pakkojuotin hänelle kahden päivän ajan haaleaa vettä, johon olin liuottanut nesteytysjauhetta, sillä nainen ei saanut juuri mitään syötyä. Kaikki tuli ylös ja ulos.
Epäilyt vuoristotaudista olivat niin vahvat, että oppaamme päättivät soittaa medihelin paikalle. Helpommin sanottu kuin tehty. Näin syvällä vuorten sylissä kuuluvuutta on heikosti ja harvoin. En tiedä, kuinka monta tuntia epäonnistuneisiin soittoyrityksiin kului, sillä puhelu ei joko yhdistänyt ollenkaan tai katkesi aina sillä kriittisellä hetkellä. Tilanne oli jo eskaloitumassa toivottomaksi, kunnes viimein saimme särisevän linjan päästä kuittauksen, että helikopteri lähtisi matkaan — mutta vasta seuraavana päivänä. Raivostuimme, kunnes tajusimme, ettei mitään olisi tehtävissä.
Aikaa ei voi ostaa rahalla. Joskus on vain pakko odottaa.
Veimme Odien huilaamaan vuoteeseensa ja siirryimme majatalon isännän kutsumana viettämään iltaa ja lämmittelemään ruokailutilassa olevan, jakin sonnalla lämpiävän kamiinan ympärille teetä juomaan ja juttelemaan elämästä sekä Langtangin uudelleenrakennusprojektista. (Jos harkitset Nepalin matkaa, harkitse Langtangia: tämä alue tarvitsee selviytyäkseen turismin tuomia euroja enemmän kuin esimerkiksi Annapurna tai Everest.) Isäntä myös kertoi, miten maanvyöry oli heittänyt hänen poikansa ilmassa yli kaksikymmentä metriä ja miten pojan jalka oli pahasti murtunut. Hän selvisi, onneksi, vaikka joutui odottamaan löytämistään pitkään.
Olimme aiemmin päivällä vierailleet kylän pienessä leipomossa leipäostoksilla ja kakkukahveilla. Leimoposta löytyi myös pieni kirjastonurkkaus, josta sain lainaksi THE EARTH MOVED -teoksen, jonka on kirjoittanut Langtangin tuhoisasta maanjäristyksestä selvinnyt brittinainen ROW SMITH. Nyt kamiinan ääressä teetä hörppiessäni ja kirjaa lukiessani (ahmin sen niiden kahden Kyanjin Gompassa vietetyn päivän aikana) sydämeni jätti yhtäkkiä lyönnin välistä.
Tajusin, että kirja kertoi vieressä istuvasta isännästä sekä miehestä, joka oli lainannut minulle aurinkolasinsa.
Molemmat olivat päättäneet jäädä ja auttaa eloonjääneitä parhaansa mukaan. Molemmista oli kuvia kirjan sivuilla. Kirjan sivuilla oli myös tarina majatalomme omistajan pojasta, joka selvisi. Nielaisin kuuluvasti, liikahdin oudosti. Tapahtumat paiskautuivat kellastuneilta sivuilta vasten kasvoja. Katsahdin vieressäni istuvaa hymyilevää miestä, joka samaan aikaan kertoi minulle kirjan sivuilla elämänsä kauheimmista hetkistä. Hän oli huomannut, mitä luen.
”Se on hienosti kirjoitettu.”
”Niin on.. Sinä olet siinä.”
”Siinä on meistä moni. Osa onneksi on vielä täällä.”
The Earth Moved, Surviving The 2015 Nepal Earthquake. Row Smith.
KATHMANDU, ote päiväkirjastani: ”Langtangin-vaellus on takana, olen saapunut takaisin Kathmanduun. Anne Claire jatkaa vielä viikon Gosainkundalle, pyhälle järvelle, Odien on päässyt hoitoon ja on toivottavasti pian matkalla takaisin kotiinsa Ranskaan. Jouduimme odottamaan evakuointia kaksi päivää, ja minä pakotin naisen juomaan nesteytysjauheella kyllästettyä liuosta. On uskomatonta, miten ääriolosuhteet tiivistävät täysin tuntemattomat ihmiset yhdeksi laumaksi, jossa kaikki huomio keskittyy sen heikoimman hoitamiseen. Tällä kertaa hän oli 66-vuotias Nepaliin ja Intiaan vaeltamaan lähtenyt rouva, mutta yhtä hyvin se olisin voinut olla minä tai kuka tahansa muu. Et yksinkertaisesti voi tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se on tulevaisuudessa hirveintä — ja parasta.
Olen kirjoittanut postikortteja ystävilleni, juonut ensimmäisen kahvini kahteen viikkoon. Pehmoinen peti tuntuu jumalaiselta kuumasta suihkusta puhumattakaan: en ollut pessyt hiuksiani yhdeksään päivään. Silti täällä on vierasta. Vuorilla ja lämmittämättömissä vuoristomajoissa oli kaikki toisin, kaikki niin oikein, aitoa. Raakaa. Rehellistä. Vuorilla ollaan elämän perusasioiden äärellä.
Vaellukselta kaoottisen Kathmanduun palattuani lakkasin näkemästä ihmiset. Huomaan vaipuvani yhä syvemmälle omiin ajatuksiini — maailmaan, josta on aika ajoin vaikea palata. Samalla tuntuu, että olen viimein löytänyt paikkani matkailijana: syyn sille, miksi aina alähden.
Minä odotan eniten kotimatkaa. Se on paras matka.”
HELSINKI. Odinella todettiin vakava keuhkokuume, vaikka kaikki oireet paikan päällä viittasivatkin vuoristotautiin. Emme kuitenkaan voineet olla varmoja kuin siitä, että jo kyseisen taudin mahdollisuus on vakava asia, hoitamattomana tappava. Ja kuten vakuutusyhtiö oli kertoman mukaan todennut, helikopterilento oli ollut sillä kertaa ainoa oikea ratkaisu.
Minäkin voin jo ihan hyvin.
Viikon vaellusruuat: parempaa retkiruokaa
Retkiruoat ja viikon vaellusruoka-vinkit
Parempaa ruokaa luonnossa
Retkiruoat tekevät retken ja vaelluksen! Ota talteen vinkit maittavan vaellusmenun tuunaamiseen, lue retkimuonien ravintoarvoista ja retkiruoan kuivaamisesta. Löydät artikkelista myös vinkit nuotiolle, jälkkäreihin, kenttäkeittiön tuunaamiseen ja luonnossa tiskaamiseen.
Retkiruoat kannattaa miettiä hyvissä ajoin valmiiksi. Tätä työnsarkaa helpottaaksesi löydät tästä artikkelista monenlaisia vinkkejä herkullisten annosten suunnitteluun ja valmistukseen! Ja vaikka sanotaan, että nälkä (ja luonto itsessään) on retkeilijän paras mauste, retkiruokia kannattaa myös tuunata.
Nappaa vinkit herkullisiin eräelämyksiin tuleville retkillesi!
Sisällysluettelo
- Kuinka paljon retkiruokaa kannattaa ottaa mukaan?
- Millaista retkiruokaa kannattaa pakata mukaan?
- Ensimmäisen illan gourmet-retkiruoka
- Aamupalat vaelluksella
- Retkiruokaa lounaalla
- Kuivattu retkimuona
- Retkiruuan kuivaaminen
- Retkiruokareseptit nuotiolla
- Jälkiruoat retkellä
- Kalastus vaelluksella
- Luonnossa tiskaaminen
- Kenttäkeittiön täsmävinkit
Retkiruokakirja
Vinkki! Super lahjakas ystäväni Saara Atula on julkaissut upean ja todella visuaalisen Retkiruokakirjan, josta saat varmasti yhtä paljon hyviä ideoita kuin minä. Osta kirja täältä.
Alkusanat
Mikään ei ole niin ankeaa kuin mauttomat retkiruoat ja huonot vaelluseväät, eikä yksikään vaelluksen valmistautumisriiteistä tunnu yhtä hankalalta kuin se ainainen tunturisapuskan suunnittelu:
- Kuinka paljon retkiruokaa pitää varata mukaan?
- Millainen retkiruoka kestää rinkassa monta päivää?
- Mitkä vaelluseväät maistuvat hyvältä vielä viikonkin jälkeen?
- Entä snacksit? Lisäravinteet? Suklaa, pähkinät, keksit?
- Rommimehu?
Entä ovatko retkiruoat tarpeeksi energiapitoista? Keskiverto vaeltaja kuluttaa päivässä 2000-4000 kcal, kylmällä kelillä enemmänkin.
Kannattaa muistaa, että ruokailutottumukset ja ravintotarpeet ovat aina yksilöllisiä, joten mikä toimii minulla, ei välttämättä sovi sinulle.
Jokainen onneksi tuntee parhaiten oman vatsansa, minkä vuoksi voit hyvin soveltaa ja käyttää näitä menukortteja vaelluseväiden ja retkimuonan suunnittelussa.
Kuinka paljon retkiruokaa kannattaa varata mukaan?
Ennen kuin mennään ruokien määrään, muista tämä sääntöjen sääntö: vaellukselle ei lähdetä laihduttamaan.
Tankkaa retkellä aina niin paljon energiaa ja nestettä kuin mahdollista. Kroppakin palautuu paremmin, kun pitkin päivää ja päivän päätteeksi syö ja juo hyvin. Retkiruokaan, yhtä kuin sen määrään, kannattaa panostaa.
Keskiverto vaeltaja kuluttaa päivässä 2000–4000 kaloria, kylmällä kelillä enemmänkin.
Itse varaan retkiruokaa aina 3000–4000 kcal verran, sillä tiedän tarvitsevani paljon energia päivästä palautumiseen. Ja vaikka 4000 kaloria voi äkkiseltään kuulostaa hurjalta, kulutin saman verran yhden iltapäivän ja illan aikana, kun nousimme Sokostin huipulle.
Kun lasket valmiiden retkiruokien tai itse kuviaamiesi annosten kalorit suhteutettuna tähän, et mene pahasti metsään.
Vaellusruoka grammoissa: näin suunnittelet retkiruoan määrän
Tarvitset jokaiselle kokonaiselle päivälle aamupalan, lounaan, välipalat ja illallisen. Laske tämän perusteella, kuinka monta mitäkin annosta tarvitset.
Suosittelen myös, että pakkaat aina mukaan 1–3 ylimääräistä ateriaa. Näin siksi, että joinain päivinä nälkä voi olla kovempi, ja aina toisinaan retki tai vaellus voi pitkittyä.
Enempi on aina parempi, eli retkiruoan määrässä ei kannata viilata grammoja (vaellusruokien painoa voit kuitenkin keventää kuivaamalla annokset).
Millaista retkiruokaa sitten kannattaa pakata mukaan?
Eli millaista on oikeasti hyvä retkiruoka? Pussimuusia ja kuivattua jauhelihaa on tullut syötyä jo kesän 2004 UKK:n vaelluksella, jolloin ruisleipien sijaan rinkassa kannettiin näkkäripakettia, kokonaista Koskenlaskijaa ja venäläistä meetwurstitankoa, josta vuoltiin siivuja puukolla – niin ohuita tai paksuja, kuin kehtasi.
Mukaan pakattiin myös lasinen hillopurkki, jota en enää ikinä ottaisi mukaan.
Vuodet ovat vierineet, ja paljon on opittu. Mennään siis asiaan eli retkiruoka-vinkkeihin ja vaelluseväisiin!
Ensimmäisen illan gourmet-ruoka
Vaelluksen ensimmäisenä iltana on luksusta kasata ensin leiri ja syödä sen perään hyvin.
Retkiruokaa kannattaa ehdottomasti laittaa nuotiolla, ja tulella voi esimerkiksi paistaa nuotioparsaa ja (kotona valmiiksi) täytettyjä herkkusieniä sekä latoa kylkeen kurkkua, salaattia, viinirypäleitä ja sinihomejuustoa.
Ystävilläni on aina tapana laittaa ensimmäisenä iltana poronkäristystä.
Ja koska kalan saanti ei ole koskaan varmaa, vaikka kalavaelluksella oltaisiinkin, ei ole lainkaan huono idea hakea tuoretiskiltä Itämeren silakkaa ja paistaa pihvit perunoiden tai vaikka hampurilaisen väliin.
Retkiruoka vaatii tottakai myös jälkkärin! Jälkiruokana toimivat klassinen suklaa-banaani sekä tuoreet mansikat (tai luonnosta kerätyt mustikat ja hillat) sekä kunnon pannukahvi. Löydät muutamia herkullisia reseptejä tämän sivun loppupuolelta.
Retkiruokaa lounaalla
Päivän lämmin retkiruoka tulee yleensä kotona kuivatuista annoksista tai järvestä. Valmiit retkiruoat ovat hyviä ja helppoja: riittää, kun kuivattujen ainesten sekaan kaataa kuumaa vettä, sulkee ruokatermoksen kannen ja odottelee vartin verran. Mikäli kaipaat hyviä vinkkejä ruoan kuivaamiseen, kurkkaa tänne.
Mikäli käytät kaupan valmiita retkiruokia ja ajattelet polttavasi niiden kääreet nuotiossa, muista pakata mukaan yksi ylimääräinen roskapussi. Monet retkiruoka-pussit nimittäin sisältävät foliota, joka ei pala ja joka pitää kerätä mukaansa. Foliota ei siis saa jättää nuotioon, sillä folio ei maadu.
Vastuullinen retkeilijä ei muutenkaan jätä luontoon jälkiä tai heitä nuotioon sinne soveltumattomia materiaaleja. Muista siis, että voit polttaa paperiset roskat, mutta loput tulee kerätä mukaan ja kierrättää asianmukaisesti vaelluksen päätteeksi. Lue lisää roskattomasta retkeilystä Luontoon.fi-sivustolta.
Helppoja retkiruoka vinkkejä
- Kotona kuivatut sosekeitot & soijarouhe
- Couscousta kasvisliemikuutiolla & kalaa
- Sieni/tomaatti/katkarapu/kanakeitto makaronilla tai nuudeleilla & kuivattu proteiini
- Valmispasta/pussimuusi (tuunaa muusi maukkaammaksi kuivatulla sipulikeitolla), jonka sekaan voi lisätä kuivattua kanaa/jauhelihaa/soijarouhetta sekä kuivattua paprikaa/sipulia/tomaattia
- Nuudelikeitto, jonka sekaan voi lisätä kuivattua kanaa/jauhelihaa/soijarouhetta
- Lisäksi voileipiä, jos siltä tuntuu
Vinkki: Jokitörmillä ja etenkin saaristossa kasvaa villinä ruohosipulia, joka on mukava lisä kaikkiin retkiruokiin.
Tutustu myös erilaisiin retkiruokakirjoihin
- Retkiruokaa: Saara Atula
- Viiden tähden vaellus: Piritta Kantojärvi
- Nuotioruokaa: Eric Tornbald
- Vaellusruokaa: Eric Tornbald
- Kuiva ruokaa: Eric Tornbald
Varmista energiansaanti
Summit to eat -pussiruoka sisältää tarpeeksi energiaa
Laadukkaista raaka-aineista valmistettujen Summit to eat -retkiruokien suunnittelussa on huomioitu energian tarve.
Normaaliannoksen energiamäärä vaihtelee ruuasta riippuen 600–674 kcal välillä. Kuivaruokia on saatavilla myös suurempina annoksina, jolloin energian määrä nousee vähän yli 1000 kcal per annos.
Vaelluksella energiaa kuuluu olosuhteista ja rasituksesta riippuen noin 2000–4000 kcal päivässä, minkä lisäksi kylmissä ja erittäin vaativissa olosuhteissa kulutus voi olla vieläkin suurempi.
Erityiskiitosta Summit to eat saa siitä, ettei kuivaruokien raaka-aineena ei ole käytetty keinotekoisia lisäaineita, kuten maltodextriiniä, palmurasvaa, natriumglutamaattia tai keinotekoisia aromeja.
Kuivattu retkimuona
Vaikka minusta on mukava valmistaa retkimuonaa itse kuivaten, pakkaan aina mukaan annoksen tai pari valmiita pussiruokia niitä iltoja varten, kun en jaksa keittää muuta kuin veden.
Tällöin valintani ovat Summit to eat sekä ranskalaiset kuivaruoat Les Petitsin LYO ja Voyager.
Kaikilla merkeillä on tarjolla useita eri makuja. Summit to eatilta on myös helppo kehua kuivatuilla
marjoilla varustettua aamupuuroa, joka on aivan älyttömän hyvää – etenkin, kun puuron sekaan nakkaa reilun lusikallisen voita!
Summit to eat -retkiruuat ovat ravitsevia, hyvänmakuisia ja valmistuvat nopeasti. Lisäksi ne ovat keveitä ja vievät vähän tilaa rinkasta. Ranskalaisen keittiön (kuten he itse sanovat) sietämättömän kevyet retkiruoat ovat (ne, mitkä olen testannut) lisäksi aivan järjettömän hyviä!
Esimerkiksi yllä olevan kuvan tattipasta ilmakuivatulla kinkulla on jotain, mitä et ole kyllä koskaan maistanut (ainakaan retkiruokien saralla)!
Retkiruokareseptit nuotiolle
Ensimmäisenä iltana on mukava laittaa vähän parempaa retkiruokaa sellaisistakin aineksista, jotka eivät normaalisti säily montaa päivää rinkassa. Jos haluat laittaa helppoa ja maittavaa retkiruokaa nuotiolla, kokeile tätä ohjetta!
Takuuvarma nuotiopitsa
Tarvitset:
- Perunarieska
- Chili-tomaattipyree
- Savujuustoviipaleet
- Punasipuli
- Savustettu/loimutettu taimen/rautu/lohi
- Creme fraiche
- Villirucola
- Rouhittu chili-mauste
- + voita paistamiseen.
Täytä pitsa yllä olevassa järjestyksessä. Turauta pienet nokareet pyrettä creme fraichen kanssa. Kypsytä kannen alla muutamia minuutteja miedolla lämmöllä, jotta pitsan pohja ei pala. Herkku on valmis, kun ainekset lämpiävät ja juusto sulaa. Ripottele lopuksi chiliä kaiken kruunuksi.
Löydät lisää retkiruokareseptejä nuotiolle hieman alempaa. Tämän vinkin halusin kuitenkin nostaa esiin jo heti kättelyssä!
Nuotioperunat ja nuotinyytit
Nuotiolla kannattaa kokeilla valmistaa myös folioon käärittyjä perunoita ja vihanneksia. Pitkä haudutusaika ja sopiva lämpö takaavat tasaisen kypsymisen. Vihannesten sekaan kannattaa lorauttaa öljyä tai nokare voita sekä lisätä oman maun mukaan mausteita.
Muistathan aina kerätä foliot mukaasi, sillä niitä ei kuulu jättää luontoon. Folio ei myöskään pala, joten älä jätä sitä nuotioon muiden retkeilijöiden kiusaksi.
Kalastus vaelluksella
Joskus käy niin hyvin, että retkiruoat jäävät syömättä. Pakkaa mukaan perhovälineet tai virveli ja muista kalastusluvat.
Perinteinen nuotiolla paistettu tikkukala tarvitsee kylkeensä vain suolaa, mutta myös sitruunapippuri toimii hyvin.
Pannulla paistettavat fileet kaipaavat voita, suolaa, mustapippuria sekä tietenkin rouhittua chiliä – lisään sitä kaikkeen, aina.
Hitaasti kypsytetty loimulohi on myös herkkua, ja laudan voi nikkaroida vaikka kaatuneesta puunrungosta. Myös foliossa kypsytetty kala toimii, mutta muista tuoda foliot kotiin ja kierrättää ne asianmukaisesti.
Sashimi, kalaherkkujen aateli, on tietenkin maailman paras alkupala. Muista terävä fileointiveitsi sekä wasabia ja soijaa, jota voi pullottaa mukaan pieneen puteliin.
Myös mausteinen thai-kalakeitto tuo eräruokalistalle mukavaa vaihtelua. Aineksiksi kannattaa pakata mukaan kuivattua porkkanaa, sieniä, purjoa ja chiliä. Kaupan valmistahnoilla (tom yam) keittää hetkessä herkullisen liemen. Lisää vain kala (ja halutessasi vaikka riisinuudelia) ja avot!
Kalaa kannattaa ehdottomasti valmistaa myös halsterissa. Pakkaa mukaan suolaa ja sitruunapippuria, tee kalan nahkaan viillot ja mausta. Liha kypsyy parhaiten, kun sen antaa levätä kytevän hiilloksen äärellä pitkään ja hartaasti – tämä nimittäin ei ole kiireisen tai supernälkäisen ruokaa vaan nautiskelijan erinomainen illallinen, jonka eteen pitää nähdä vähän enemmän vaivaa ja aikaa. Mutta se kannattaa!
Näin laitat kalan oikein nuotiolla
Kypsytä kala aina hiilloksella, älä koskaan avotulessa. Mikäli liekit kasvavat liian suuriksi, levitä klapeja tulipesässä tai odota, että tuli hiljenee. Avotulella kalan nahka palaa ja liha jää raa’aksi.
Voit myös valmistaa kalan foliossa, jonne voi laittaa lisäksi kypsymään myös vihanneksia, mikäli olet ottanut sellaisia mukaan vaellukselle. Etenkin tuore sipuli toimii hyvin.
Muista aina kerätä foliot mukaasi ja kierrättää ne asianmukaisesti kotiin päästyäsi, sillä folio ei kuulu luontoon eikä se pala tai maadu.
Vastuullinen retkeilijä ei koskaan jätä jälkeensä kuin jalanjäljen, ja jos joku muu on tötöillyt ja näet nuotiossa folion rippeitä, kerää nekin mukaasi. Luonto ja omatunto kiittävät!
Muista tämä nuotion sytyttämisestä
Monet eivät tiedä, milloin tulenteko on kiellettyä eivätkä he myöskään osaa serata sen hetkisiä metsäpalovaroituksia. Helsingin Sanomien kirjoittaman artikkelin mukaan osa retkeilijöistä ei myöskään välitä annetuista säännöistä. Sosiaalisen median kautta on saatu lukea ikävistä kohtaamisista, kun asiallisesti nuotion laittomuudesta ilmoittaneelle henkilölle on haistateltu pitkästi ja päin näköä. Jokainen vastuullinen retkeilijä kuitenkin noudattaa aina sekä retkeilijän etikettiä että valloillaan olevia metsäpalovaroituksia, jotka voi tarkistaa helpost ja ilmaiseksi Ilmatieteen laitoksen sivuilta.
Entä onko risukeitin avotuli? Kyllä. Lue artikkeli ja katso uudet säännökset täältä »
Aamupalat vaelluksella
Vaelluksen aamiaisen tulisi olla tuhti, jotta siitä saa tarpeeksi energiaa lounaaseen asti. Kahvin ja teen lisäksi aamupalalla voi nauttia tuunattuja puuroja, härkäpapugranolaa tai valmismysliä ja voileipiä. Muniakin voi keittää mukaan, sillä ne säilyvät hyvinä ainakin pari päivää.
Tuunaa aamupuuro etukäteen; kaurahiutaleiden sekaan voi lisätä auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä, pähkinöitä sekä kuivattuja marjoja kuten aroniaa, omenaa sekä mustikka- tai karpalojauhetta. Syksyn retkillä marjoja voi poimia puuron sekaan suoraan luonnosta.
Etukäteen täytetyistä eväsleivistä (kestävät hyvin viikon verran) syön toisen välipalana ja toisen lounaalla, jonka kylkeen lämmitän keiton tai jonkun muun annoksen lounaslistan vaihtoehdoista.
Vinkki: Ruokatermoksella voit laittaa lounaan jo heti aamusta hautumaan. Näin ollen sinun ei tarvitse jokaisella muonitustauolla kaivaa kaasukeitintä esiin ja valmistaa retkiruokaa alusta asti.
Muista riittävä vedenjuonti vaelluksella
Muista juoda niin paljon vettä vettä, että tunnin-kahden välein pissattaa.
Nestehukka on nimittäin vaeltajan ikävimpiä seuralaisia. Sen huomaa hiljalleen alkavasta ja koko ajan pahenevasta päänsärystä, joka yleensä kestää seuraavaan päivään.
Muista siis juoda paljon, vaikka kuinka harmittaisi nousta yöllä makuupussista pihalle (myös pidättämistä voi harjoittaa!). Ylös kampeaminen kyllä maksaa veronsa takaisin seuraavan päivän hyvällä ja energisellä fiiliksellä.
Vinkki: Isosuiset pullot kuten Nalgenet täyttää helposti matalistakin tunturipuroista, joten jätä kapeakaulaiset juomapullot kotiin.
Vesiä on helppo maustaa esimerkiksi erilaisilla energiajauheilla tai vaikka luonnosta kerättävillä marjoilla. Itse olen suosinut pidemmillä vaelluksilla Bolero Drinks -juomajauheita, joista etenkin seljankukka toimii loistavasti! Kyseinen maku toimi erinomaisesti myös Langtangin-vaelluksella Nepalissa.
Milloin tarvitsen vedenpuhdistinta?
Miten saan järvivedestä juomavettä? Entä voiko kaikista kaivoista tai tunturipuroista juoda? Vaikka etenkin Lappi on tunnettu kirkasvetisistä ja hyvänmakuisista tunturipuroistaan, monessa Suomen luontokohteessa kannattaa miettiä kahdesti, selviääkö ilman veden keittämistä retkikeittimellä tai puhdistamista suodattimen avulla.
Jälkiruoat retkellä
Kaikki festareilla käyneet tietävät, että räiskäleillä saa aina uusia kavereita. Kaupan valmiit lettutaikinat eivät tarvitse muuta kuin vettä, ja kylkeen voi poimia vaikka mustikoita, metsämansikoita tai vadelmia riippuen siitä, minkälaisessa maastossa ja mihin vuodenaikaan retkeilet.
Yksi helppo herkku on myös kaakao-voi, joka sopii syötäväksi sellaisenaan tai voideltavaksi lettujen päälle: kaada kuksaan kaakaojauhetta, lisää nokare pehmennyttä voita sekä pieni tilkka kuumaa vettä ja sekoita.
Perinteiset vaahtokarkit toimivat aina, mutta niistäkin voi tehdä vielä vähän parempia: pakkaa mukaan digestivejä tai muita keksejä sekä ohutta suklaata ja tee hetkessä vaahtokarkki-sandwich, ja jono on taattu.
Hillot ja hunajat kannattaa pakata pienempiin purkkeihin, joita voi ostaa retkeilykaupoista. Annospussit ovat hyviä nekin, mutta kuormittavat turhaan luontoa.
Retkiversio moccapannacotasta kannattaa kurkata täältä, ja mikäli pidät omenoista, kirjaa seuraava talteen:
Lohkoperunoiden muotoon leikatut karamelliomenat (hapahko Granny Smith -lajike toimii parhaiten) paistetaan pannulla runsaassa voissa ja pienissä erissä usein käännellen. Ripottele paahtuneiden ja hieman tummuneiden omenaviipaleiden päälle 1-2 ruokalusikallista fariinisokeria tai kaneli-sokeriseosta. Sekoita ja anna sokerin sulaa miedolla lämmöllä, jotta se tarttuu kaikkiin lohkoihin.
Välipalat retkellä ja vaelluksella
Omilla vaelluksillani rinkan lantiovyön taskussa ja helposti käden ulottuvilla kulkevat kotona sekoitetut snacks-pussit.
Omat power-pussit (joiksi niitä kutsun) sisältävät yleensä suolattuja pähkinöitä, banaanilastuja ja tummaa suklaata – mieluiten sellaista, jonka seassa on merisuolaa. Varaan tällaisia pusseja itselleni yleensä 1–2 per päivä.
Vastaavasti pussukat voi myös korvata erilaisilla energia- ja proteiinipatukoilla. Toki niitä voi ottaa myös lisäksi, tai patukalla voi korvata jonkun päivän power-pussin.
Suolaisen ystävänä tykkään myös pakata mukaan erilaisia kesto- ja kuivalihoja. Haukijerky on sellainen herkku, että sitä pitäisi päästä tekemään itsekin, mutta täällä vuononpohjukassa ei nuita pitkänaamoja sikiä, sen sijaan turskaa ja pallasta sitäkin enemmän.
Välikommenttina todettakoon, ettei ainakaan kuivattu pallas mene jatkoon. Jatkan siis harjoituksia!
Kotona valmistetut myslipatukat, pähkinäiset proteiinipatukat sekä mustikkaiset energiapatukat ovat hyvä lisä ja mukavaa vaihtelua. Kannattaa myös kurkata Tunturikeittiön FB-sivu sekä Energiapallojen ohje.
Kenttäkeittiön täsmävinkit
Voikkoleivät. Toiset tapaavat kantaa mukanaan voita ja leivänpäällisiä, minä kasaan reissarit valmiiksi lähtöaamuna: elmukelmuun käärittynä eväsleivät (joita varaan 2 per päivä) kestävät hyvin koko viikon vaelluksen ajan, eivätkä ne happane, ellet unohda niitä suoraan auringonvaloon. Lue lisää eväsleipävinkkejä täältä.
Tuunatut puurot. Tuunaa annospuuropussit valmiiksi erilaisilla leseillä, siemenillä ja kuivatuilla marjoilla. Valmiiseen puuroon voi lisätä myös esimerkiksi rouhittua herneproteiinia.
Maustetut couscoukset. Puurojen lisäksi mittaan myös couscoukset valmiiksi omiin pusseihinsa: kun joukkoon lisää puolet murennetusta kasvisliemikuutiosta, saa annokseen paljon enemmän makua.
Tiskaaminen luonnossa. Käytä vain biohajovia tiski- ja pesuaineita sekä esimerkiksi Wettex-liinoja, jotka eivät kuormita luontoa. Tiskaa (myös biohajoavilla pesuaineilla) aina tarpeeksi kaukana rannasta ja hautaa ruoantähteet maakuoppaan tai kippaa yleiseen huussiin. Pieni sieni on tiskiharjaa kevyempi kantaa ja kuivuu nopeasti. Varo kuitenkin naarmuttamasta kattiloiden tai pannujen pintoja.
Vaivaisen 800 gramman kenttäkeittiö
Kannatko retkilläsi mukana turhan painavaa kenttäkeittiötä? Pääsin viilaamaan grammoja ja kevensin Ossi Määtän opeilla alunperin 1,5 kg painoisen retkikeittiön 800 grammaan.
Millainen retkikeitin kannattaa valita?
Millainen retkikeitin kannattaa hankkia? Hirveän hyvä ja todella yleinen kysymys. Retkikeitintä hankkiessaan kannattaa ainakin aina peilata omia retkikohteita ja ruoanlaittotapoja, sillä ne määrittävät retkikeittimen tarpeita. Kolmen vuodenajan retkeily ei vaadi retkikeittimeltä yhtä paljon kuin talviretkeily tai pidemmät talvivaellukset. Oleellista on myös se, kuinka paljon retkikeitin saa painaa sekä millainen tilavuus ja käytettävyys (eli mitä polttoainetta) tarvitaan.
Varmaa on, että retkikeitin tulee aina valita huolella, sillä se on yksi retkeilijän tärkeimmistä varusteista.
Entä millainen retkikattila kannattaa valita?
Pannut ja kattilat soveltuvat erilaisiin käyttötarkoituksiin. Retkikeitintä ei siis koskaan tulisi valita vain polttoaineen perusteella (kaasu/sprii/bensa), vaan valinnassa tulee aina kiinnittää huomiota myös retkikattilan materiaaliin.
Nyrkkisääntönä voidaan ajatella, että retkikattila valitaan pääsääntöisesti sen perusteella, millaista vaellusruokaa halutaan laittaa ja miten sitä on luonnossa tarkoitus valmistaa.
Luonnossa ja retkellä tiskaaminen
Kenen tiskivuoro? Vuoroin jokaisen, mikäli retkellä ollaan porukalla – ellei työnjaosta ole sovittu jo ennen retkelle lähtöä. Sooloillessaan homma osuu tietenkin aina itselle, mutta oli miten tahansa, tässä tärkeimmät vinkit retkellä tiskaamiseen.
Sananen hygieniasta. Porukalla retkeillessään tiskaamisen hygieniaan liittyy aina enemmän huomioarvoa kuin yksin tai jopa kaksin kulkiessaan. Vaikka en ole koskaan kantanut mukanani käsidesiä, osa vannoo sen nimeen. Muista joka tapauksessa pestä kädet aina hyvin ennen ja jälkeen tiskaamisen, jotta mahdolliset pöpöt eivät jää elämään astioiden pinnoille.
Tiskaaminen. Jos ennen aikaan nyhtäistiin maasta tukko sammalta ja hangattiin sillä astiat ja ruokailuvälineet puhtaaksi, ei näin tule enää tehdä. Luonnonystävä kunnioittaa luontoa ja kantaa mukanaan omat tarvikkeensa. Hanki bio-hajoavalle pesuaineelle sekä katkaistulle tiskiharjalle tai vieläkin kevyemmälle pesusienellle oma pesupussi, jossa ne kulkevat mukana kätevästi.
Pyyhkeet ja paperit. Toiset ruukaavat imeyttää talouspaperiin biohajoavaa pesuainetta jo kotona, ja vain pyyhkäistä niillä kuumalla vedellä pyöräytettyä kattilaa. Minä suosin pitkäikäistä Wettex®-sieniliinaa, joka on täysin luonnonmateriaaleista valmistettu tuote. Parhaat päivänsä nähtyään tuote kuuluu joko biojätteeseen tai kompostiin.
Tiskivettä ei tarvitse eikä kannata keittää kiehuvaksi (säästät samalla puita/kaasua). Riittää, että vesi on sopivan lämmintä, jotta rasva irtoaa kattilasta. Tiskaaminen kannattaa suorittaa aina heti ruokailun päätteeksi, jotta ruoka ei ehdi jämähtää kattilaan ja astioihin.
Muista myös aina tiskata tarpeeksi kaukana joen, järven tai lompolon vedestä! Tiskiveden voi imeyttää maahan sopivan matkan päähän vedestä.
Totta puhuakseni minä en edes kanna pesuainetta mukanani, vaan huljutan ruoantähteet kuumaan veteen ja juon nesteen. Ei se kauniilta näytä, mutta ei se myöskään maistu pahalta. Vain mielikuvat voivat tehdä tepposia, vaikka tosiasiassa tässä tiskivedessä ei ole kuin puhdasta vettä ja ruoantähteitä, ei siis likaa alkuunkaan. Kikka on opittu Suomen Ladun oppailta, joiden mukaan retkellä ei voi nesteyttää itseään tarpeeksi.
Lue myös Ylämäki-blogin Marikan kirjoittama hyvä artikkeli ”Retkellä ei tarvitse tiskata”.
Retkiruuan kuivaaminen
Lähes kaikkea voi kuivata retkiruoaksi, ja kuivamuonan valmistus on itse asiassa suhteellisen helppoa.
Eniten yllätyksiä retkiruoan kuivaus tuo eteen silloin, kun tajuaa vaelluksen alkavan jo muutaman päivän päästä. Nimittäin, retkiruoan kuivaus vaatii aina aikaa.
Kaikki kuivattu retkimuona ei myöskään säily kovin pitkään, joten retkiruoan kuivaaminen ja valmiiden annosten suunnittelu vaatii myös jonkin verran valmisteluja ja etukäteissuunnittelua.
Mitä retkiruoan kuivaaminen tarkoittaa?
Retkimuonan kuivaaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että raaka-aineista haihdutetaan vesi.
Haihduttamisen ansiosta vaellusruuan paino voi tippua jopa kymmenesosaan alkuperäisestä. Vaikka kuivattu retkiruoka näyttääkin valmiina melko mitäänsanomattomalta, maut pysyvät silti hyvinä. Helpoin tapa lähteä kuivaamaan retkimuonaa on valmistaa ateria kerrallaan. Muista kuitenkin, että vaeltaessa annoskoon kannattaa aina olla 1½-2 kertaa arkiannosta suurempi.
Sen lisäksi, että annoksia voi kuivata kokonaisina, kuivatut vihannekset ja kasvikset sopivat myös monien valmiiden retkiruokien lisukkeiksi ja maustamiseen. Myös omia mausteseoksia kannattaa valmistaa etukäteen sekoittelemalla mieleisiään makuja. Mausteet voi myös lisätä suoraan valmiin kuivatun annoksen sekaan.
Retkimuonan kuivaaminen kuivurilla ja uunissa
Retkiruokia voi kuivata kuivurilla ja uunissa. Kuivurin etuja on se, että pystyt helposti säätelemään lämpötiloja. Tämän vuoksi ruoat myös kuivuvat tasaisemmin. Uunissa vaellus ruuat kannattaa kuivata ritilän päälle asetetulla leivinpaperilla, jolloin kosteus pääsee häviämään myös alapuolelta.
Uunin peruslämpötila on noin 45 astetta. Sillä ei myöskään polta ruokia karrelle (ellet unohda niitä uuniin liian pitkäksi aikaa).
Uuniluukku tulee muistaa jättää pikkuisen raolleen esimeriksi puisen lastan avulla. Näin myös kosteus pääsee haihtumaan uunista. Kuivattavien ainesten kannattaa antaa kuivua noin vuorokauden verran tasalämmöllä tai kiertoilmaa käyttäen. Kiertoilmalla kasvikset saa yleensä kuivaksi jo 7 tunnin kuivaamisen jälkeen.
Retkiruoan kuivumisaika riippuu kuitenkin aina raaka-aineiden ja pilkottujen ainesten koosta ja nestepitoisuudesta sekä siitä, kuinka ohuelti esimerkiksi sosekeitto on leivinpaperille levitetty. Kuivaamisajan kannattaa siis aina mieluummin olla hieman pidempi kuin lyhyempi, sillä muutoin annos voi jäädä kosteaksi ja täten homehtua pussissa.
Valmiiksi kuivuneet kasvikset ovat kevyitä ja kovia, soseet lastuiksi lohkeavia ja/tai murenevia. Suurin riski on ylikuivaaminen, jonka vuoksi vaellus ruoka ei enää ennallistu eli se ei palaa syötävään muotoon. Mutta työ tekijäänsä neuvoo ja vain kokeilemalla oppii!
Perinteisiä eräruokia
Miten valmistat leipää ilman uunia? Mitä on pökkelökala? Miten säilöä ruokaa eräretkelle?
Nämä reseptit eivät ole turhantarkkoja ja ohjeita on helppo muokata saatavilla olevien ainesten ja mahdollisuuksien mukaan. Kirjasta saat myös paljon vinkkejä ruokalistan täydentämiseen luonnonantimilla.
”Eräperinteiden ja ruonlaiton grand old manin Turkka Aaltosen reseptit ja ruoanvalmistustavat sekä Martti Arkon kuvitus tuovat lämpimän tuulahduksen takavuosien todellisista eräoppaista. Retkeilytoimittaja Joppe Ranta on valinnut resepteistä osuvimmat ja päivittänyt niistä herkullisen kokonaisuuden nykypäivän ennakkoluulottomalle eräkokille.”
Voit tilata kirjan Karttakaupasta. Tutustu myös Retkinikkarina tunnetun Jopen eränikseistä turpeaan omaan sivustoon sekä YouTube-kanavaan.
