Löydä kuvasta koiranpentuilme, Hangon keksi ja Suomen tiukin sänkykamarikatse.

Valokuvat ovat viime keväältä Docventuresin kutsuvierastilaisuudesta, jonka päätteksi kapsahdin Mamolan kuuna kahden sankarini kaulaan. Rikua ja Tunnaa on tullut nähtyä useissakin eri tilaisuuksissa mutta aina sieltä katsomon puolelta, joten viimein tuli myös sen ensimmäisen yhteispotretin aika. Ja vähän kaikenlaista.

Parasta lienee kuitenkin se, että Riku tunnisti meikäläisen Twitteristä, siellä kun tulee huudeltua matkailusta lähes kaiken aikaa.

Rantalan ja Ruususen suusta

kauko

Arvata saattaa, että taannoinen yhteishaastattelu Kritiikkilaseissa lomalle oli yksi reissaajatytön salaisista unelmista, jollaista ei pystynyt kuvitella tapahtuvan. Voit lukea jutun nettiversion täältä.

Haastattelu on luettavissa myös netistä. Aiheena käsitellään verkosta löytyvien suositusten todenperäisyyttä ja uskottavuutta – sitä, ettei kaikkea kannata tai pidä ottaa kirjaimellisesti.

Sekä Rantala että Ruusunen kertovat käyttävänsä hakukoneita matkan suunnittelussa. Molemmat hakevat palveluista esimerkiksi paikkoja ja osoitteita ja lukevat arvioitakin, tosin kriittiset lasit silmillä.

– Kun palveluja käyttää, sisälukutaito niiden suhteen kehittyy, Rantala sanoo.

Voimakkaat yleistykset kertovat usein jostain muusta kuin paikan tasosta.

– Jos teksti on aggressiivista, hyvin yksityiskohtaisesti kuvailevaa ja huutomerkkejä on paljon, jätän arvion omaan arvoonsa vain yksittäisenä huonona kokemuksena, Ruusunen sanoo.

Onko teillä (on varmasti!) yhteiskuvia miesten kanssa tai oletteko kirjoittaneet heistä muuten vaan blogeihinne? Olisi mukavaa katsella ja lueskella niitä, joten linkatkaa toki tuohon alapuolelle kommenttiboxiin muidenkin (ja minun) iloksi.

Rantalan ja Ruususen suusta

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Varaa päiväretket ja tilaa matkakirjat sinisten kumppanuuslinkkien kautta. Minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, että tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman vilkkuvia bannerimainoksia.

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.