Tapahtui viime vuonna näihin aikoihin

Viiden vuoden päiväkirja muistutti tällä viikolla kahdestakin asiasta: revontulet tanssivat pohjoisella taivaalla, minkä lisäksi kauden ensimmäinen potkukelkkaretki oli jo tehty.

Tänä vuonna jälkimmäinen on pelkkä haave, sillä sateet sulattivat ensilumen hetkessä. Vuodet eivät ole veljiä keskenään, kuten vanha kansa tapaa sanoa. Märkä maa imee itseensä lyhenevien päivien valon, ja kauan puhuttu kellojen siirtämisen lopettaminen otti koronan vuoksi takapakkia usealla vuodella.

Silti revontulet tekevät näistä leveysasteista todellisen pohjoisen, ja tulihäntäisten kettujen juoksua on saatu seurata myös omalta kotipihalta. Katselen silti haikeana Lapissa asuvien ystävieni julkaisemia kuvia lumisista maisemista, joita Porsangerin kunnan säätiedotuksen mukaan saadaan odottaa vielä päiviä.

Toivottavasti ei kuitenkaan viikkoja.

 

Lakselv
Telttasauna lämpiää revontulien alla.

 

Täällä päivät petaavat toisiaan: Olen mennyt nukkumaan monesti jo yhdeksän aikoihin ja herännyt aamukuudelta. Keitän kahvia ja syön aamupalaa, minkä jälkeen kirjoitan puoleenpäivään asti. Merkkejä on kasassa reilut 160 000, mutta maaliin on vielä matkaa.

Onneksi Helsingin Kirjamessuviikko on antanut inspiraatiota omaan tekemiseen, ja jos asiat menevät kuten kaikki toivovat, ensi vuonna kirjasyksyä juhlitaan Messukeskuksessa. Ehkä minäkin kerron siellä seuraavasta kirjastani, jonka on tarkoitus ilmestyä samoihin aikoihin.

 

Revontulet
Taivaanpalot loimusivat näihin aikoihin myös viime vuonna.

 

Vaikka päivät ja viikot täyttyvät kirjoittamisesta, kuluva vuodenaika on itselle myös rauhoittumisen aikaa. Syksyn ruska on lakastunut, ja talvi on vielä viikkojen päässä siintävä haave. Se tarkoittaa, ettei ole pakko lähteä ulos kuvaamaan, vaan voin ladata rauhassa akkuja: keittää kahvia, istahtaa sohvalle lukemaan kirjaa, katsella luontodokumentteja ja vain olla.

Jos ei halua tai jaksa, ei ole pakko tehdä yhtään mitään. Se on ihanaa.

 

Revontulet
Näettekö tekin rauskun?

 

Olen myös luonut omaksi ja teidän iloksenne uuden hakemiston, josta löytyvät kaikki Suomen kohteet kätevästi aakkosjärjestyksessä. Päivitän hakemistoa kaiken aikaa, aina kun uusia kirjoituksia tulee julkaistua.

Myös KAUKOKAIPUUn matkaoppaita on syntynyt lisää, löydät ne tästä osiosta.

 

Revontulet
Vuoret ovat tälläkin hetkellä peittyneet lumihuntuun, mutta toivoisin talven satavan pian myös maahan asti.

 

Mukavaa sunnuntaita ruudun sille puolen!

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center