Alkufiilistelyt

“Jatkokertomuksia osa 245: Näin “komiaa” kuvaa (alhaalla vasemmalla, Rovaniemen juna-asemasta) ottaessa myöhästyin Inarin bussista, jossa muu retkiseurue on. No, siitä sitten yöjunaunisena torikahville ja setä kaataa kolme sumppia nokan eteen: tilasin yhden.

Juotiin molemmat yksi ja kolmas puoliksi; pakko tykätä rovaniemeläisistä sedistä. Kävelin takaisin asemalle ja kysyin ensimmäiseltä näkemältäni sinipaitaiselta, että miten mä pääsen Kiilopäälle: “Mun kyydissä Kakslauttaselle vartin päästä, mutta siitä on kuuden kilometrin matka perille.” No vaeltamaanhan tänne tultiin, ja tää alkoi niin timanttisesti että jos mua ei kuulu viikon päästä maanantaina töihin, niin pistäkää partio perään.”

Siinä lauantaiaamun Facebook-päivitys, kun olin päässyt yöjunalla Helsingistä Rovaniemelle. Miten musta tuntuu, että näitä tällaisia sattuu ja tapahtuu omilla reissuilla aina. Onneksi seikkailumieli on verissä.

Kun bussi sitten viimein pysähtyi Kakslauttasella, taapersin kuuden kilometrin tylsääkin tylsemmän maantiepätkän Kiilopään pihaan, jossa koko homma alkoi jo naurattamaan: minä oon vihdoin täällä, vihdoin Urho Kekkosen kansallipuiston porteilla, valppaana ja valmiina Sokosti Challenge -retkeilykurssille ja viiden päivän upealle vaellukselle!

Vaikka luonto on aina näytellyt suurta roolia omassa elämässä, ei voi sanoa, että olisin retkeilyssä vielä kovinkaan konkari. Sen vuoksi Suomen Ladun järjestämä kurssikokonaisuus oli yhtä osuva minulle kuin kymmenpäiselle retkiseurueellemme, jonka ikähaitari vaihteli 25-50+ välillä.

Viikonlopun luentoputki piti sisällään muun muassa seuraavia teemoja, joista kaikista sain paljon iloa ja hyötyä ja joista kaikista pääsette lukemaan myös täällä blogin puolella.

LUENTO: Retkeilyn perusteet ja retken suunnittelu
LUENTO: Retkeilijän turvallisuus
LUENTO: Reittisuunnitelman teko
LUENTO: Retkeilyvarusteet
LUENTO: Retkeilijän ravinto (tässä jaetaan retkieväät)
TYÖPAJA: Rinkan pakkaaminen ja säätäminen

Sokosti Challengen toteunut tavoite oli, että jokainen kurssilainen osaa suunnitella turvallisen retken taitoihinsa ja omaan kuntoonsa perustuen, että osaamme valmistaa retkiruokaa, käsitellä puukkoa ja kirvestä turvallisesti ja vuolla kauniita kiehisiä, tunnistaa kukkia ja kakkoja (vaelluksella syntynyt lentävä lause), että osaamme valita oikean varustuksen ja leiriytyä. Selviytyäkin. Tämä laji kun loppujen lopuksi on hieman varustepoliittista, sillä luonto osaa näyttää hyvien puoliensa lisäksi myös huonoa säätä, kylmyyttä ja maaston haastavuutta. Sen vuoksi on tärkeää, että varustus on oikeanlainen, ettei rinkka paina liikaa ja että muonitusta on tarpeeksi.

Siispä kollektiivinen ja lämmin kiitos kaikille, jotka huolehditte allekirjoittaneen energiatasosta reissun ajan. “Ota suklaata” naurattaa vieläkin.

Kurssin tavoitteena tottakai oli myös innostaa osallistujista säänkestäviä retkeilijöitä, jotka pakkaisivat rinkkansa ja ottaisivat Suomen luonnon matkakohteeksi jatkossakin. Check.

Omalla kohdallani kurssin mielenkiintoisin osuus taisi kuitenkin olla se grammanviilaus, josta voi pojat ja tytöt minulla on teille niin paljon kerrottavaa!

Vaikka suurin osa teistä tietää, että matkustan aina mahdollisimman kevyesti ja minimaalisella varustuksella, niin kyllä tämä kurssi antoi itselle ihan uudet ulottuvuudet rinkan pakkaamiseen ja varusteiden viilaamiseen: kaikki turha jätettiin base campiin, ja pakko myöntää, etten olisi uskonut selviäväni sillä vähäisellä määrällä, jonka nostin selkääni ennen kuin Urho Kekkosen kansallispuiston valloitus viimein alkoi.

Tulentekoa tuluksilla ennen Jukan oppituntia siitä, miten mahdolliset rakot ja hiertymät tulee sitoa ja suojata oikein. Rinkan pakkaamisestakin on tulossa vinkkejä.

Luentojen aikana käytiin myös läpi hyvän retkiteltan ominaisuudet, miten majoittua Bivi-pussissa ja millainen makuupussi oikeasti kannattaa hankkia.





Yhteen hommaan ei kuitenkaan tuntunut löytyvän ratkaisua.

Pidemmän päälle Lapinhulluuteen ei ole lääkettä. Sori.
~Juhani Metsäpelto, Suomen Latu

Tämän kurssin jälkeen taisin minäkin viimein nyrjähtää, eikä paluuta takaisin ole muuta kuin niiden kilometrien verran, jotka erottavat minut Lapin upeista erämaista.