Sutjeska, maailman kaunein kansallispuisto
Mostarista matkamme jatkui Montenegron rajalla sijaitsevaan Sutjeskan kansallispuistoon, aivan mielettömän upeaan luontokohteeseen, jota olin odottanut reissussa kaikkein eniten.
Tarkoituksenamme olisi nimittäin kiivetä Uglješin huipulle 1 859 metriin ja laskeutua päivän päätteeksi takaisin laaksoon yöpyäksemme Donje Bare -järven rannassa, Titon raunioituneen metsästysmajan vieressä.
Oppaamme Thierry jätti meidät toviksi valtavien betonileukojen väliin lähtiessään hakemaan vuoristomajan avainta viereisestä hotellista.
Edessämme seisoi valtava Tjentišten joukkohaudan muistomerkki, joka teki kunniaa Sutjeskan sodassa 1943 kaatuneille tuntemattomiksi jääneille bosnialaisille sotilaille.
Yhteiseen hautakiveen on kaiverrettu: ”This is the resting place of 3 301 fighters of Sutjeska.”
Valtavan monumentin valaminen aloitettiin vuonna 1971 ja urakan valmistuminen kesti seitsemän vuotta, enkä ihmettele. Olo ei ole monestikaan ollut niin pieni kuin tuona päivänä, tuossa paikassa.
Tarkkasilmäiset erottavat vastaavia – joskin maltillisempia – muistomerkkejä myös muualta kansallispuiston alueelta.
Niistä kaksi voi tähytä Uglješin huipulta, jonne pian jo kiipeäisimmekin, vaan ensin pitäisi tankata kunnolla, minkä vuoksi suunnistimme Sutjeskan kansallispuiston perimmäiseen ravintolaan, Tentoriumiin. Tilasimme neljään pekkaan perinteisen lautasen ilmakuivattua lihaa, paikallisia juustoja sekä fritattuja leipäpalleroita, jotka ovat aivan syntisen hyviä. Kyytipojaksi valitsin mitäpä muutakaan kuin seljankukkamehua, joka on täällä päin Balkania on aivan erinomaista.
Matka vuoristomajalle kesti kiemurtelevaa hiekkatietä pitkin reilut kolme varttia. Suunta oli koko ajan ylöspäin, enkä voinut olla ihailematta samaa matkaa kaksipyöräisten päällä taittavien retkeilijöiden reisiä – maastopyöräily tuntuu olevan tämän maan ykköslaji ja sitä harrastavat kaiken ikäiset ja kokoiset ihmiset.
Parkkeerasimme jeepin vuoristotien poskeen, ja pakkasimme päiväreppuihin vettä ja banaania. Jalkamatka Uglješin huipulle ei ole kuin muutaman kilometrin mittainen, mutta reitti on nousumetriensä puolesta melko haastava. Polku kuitenkin on hyvässä kunnossa, mikä helpotti askellusta ylämäkeen, vaikka aina aika ajoin olikin pysähdyttävä vetämään henkeä ja ahmimaan edessään aukeavia maisemia.
En valehtele sanoessani, että Sutjeska on mielestäni yksi maailman keuneimmista kansallipuistoista. Nämä näkymät ovat yksinkertaisesti aivan mielipuolisen kauniita, eikä niistä saa tarpeekseen, vaikka kuinka tuijottaa.
Minun on pakko palata tänne ensi vuonna uudestaan.
Gornje Bare, toinen vuoristolammista, oli vielä voimissaan, vaikka suurempi sisaruksensa tuossa vasemmalla olikin päässyt hetkeksi kuivahtamaan. Kuoppa kuitenkin täyttyy taas pian sateiden myötä, kunnes jälleen jäätyy lumen laskeuduttua niityille. Kevään tullen on kuitenkin violettien krookusten vuoro, jotka valtaavat koko ruohoalueen kinosten sulaessa auringon alta.
Se näky oli kuvissakin niin käsittämätön, että haluaisin nähdä sen ihan luonnostaan.
Kuten aiemmassa jutussani mainitsin, Green Visions on kunnostanut UNPD:n avustuksella ja rahoituksella 90 vuoristomajaa ympäri maata. Kaikki merkityt vaellusreitikin löytyvät yhdestä paikkaa Via Dinarica -sivustolta, joten luontomatkailun eteen on tehty toden teolla töitä. Silti ihmiset eivät ole tänne vielä löytäneet, joten nyt jos koskaan kannattaa lähteä tutkimaan Bosnia ja Hertsegovinan koskematonta luontoa, jota saa kulkea lähes tulkoon yksikseen.
Yleensä seurana on vain tuuli, joka kuiskuttelee korvaan tai sirkka, joka sirittää heinikossa.
Täällä on joka paikassa niin hiljaista, että luonnon äänet kuuluvat kovempaa kuin missään naismuistiin.
Yksi näistä kunnostetuista vuoristomajoista löytyy Sutjeskan kansallispuistosta, hyisen Donje Bare -järven rannalta, missä Titon entisen metsästysmajan rauniot muistuttavat menneestä ajasta.
On hullua ajatella, että mies kävi aikoinaan tässä samassa järvessä kylpemässä, tai että sodan etulinja kulki aivan näillä tienoilla.
Historian läsnäolo oli vahva, vaikka Thierry kiusasikin sen olevan vain Titon haamu.
Mene ja tiedä, mutta yö oli kaunis ja aamu raukea.
En olisi vielä halunnut jatkaa matkaa.
Via Dinarica Megatrail
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Satumaista!
<3
Aivan mieletön patikkareitti!
No niin oli <3 Pakko päästä uudelleen!
On kyllä niin kaunista! <3 Tämä olisi todellakin kiinnostava kohde, kun Sveitsi meni laukaisemaan innostukseni patikointiin.
Voi että, rakastaisit tätä paikkaa varmasti! <3
Ihanalta kuulostaa ja näyttää. Sellaiselta, jonka haluaisi itsekin kokea. Eikä tämä nyt ainakaan auttanut hillitsemään syksyn herättämää levottomuuttani… <3.
Syksy se vaan vainoaa meitä herkkäsieluisia uneksijoita <3
Pökerryttävän kaunista! <3
Tuo muistomerkki vuoret taustanaan nosti ihokarvani pystyyn. Niin paljon menetettyjä elämiä. Turhaan.
Sepä se.. Veti kyllä hiljaiseksi paikan päällä. Jotenkin tuo yksi yhteinen hautakivi oli niin surullista.
Hieno tunnelma välittyi näistä <3
Kiitos <3
[…] Siirry kohteeseen […]