Taipaleentakaisten rannoilla tuulee

Taipaleentakaisten rannoilla tuulee

Olen kasvanut järvien ja vesistöjen rannoilla, rakentanut majan ojan ylle huonoin seurauksin, ja istunut kuin ROBINSON CRUSOE konsanaan yksin veneessä kesämökin rannassa kirjoja lukien ja omia muistiinpanojani kirjaten.

Vaikka tervainen vene ei ollut kahta metriä rannasta, olin olevinani suurellakin seikkailulla.

Minut valtasi samanlainen tunnetila täällä Venäjän ja Viron rajamailla, kuulaaksi kovettuneen Peipsijärven jäällä, missä hyinen tuuli pureksi poskipäitä. Horisontti oli ollut kadoksissa aamusta asti. Mutta silloinhan on varsin oivallinen pilkkikeli.

Näillä tuulisilla rannoilla ovat asuneet myös taipaleentakaiset tarujen tšuudit, kauniit ja ylevät valkosilmäiset, joiden muistoa kunnioittavat enää surumieliset venäläiset kansanlaulut. Niiden säkeet kertovat kauhutarinoita hirmuteoista, jotka saivat tšuudinaiset hukuttautumaan koruineen ja lapsineen, ettei heitä ryöstettäisi, orjuutettaisi tai häpäistäisi venäläisten toimesta.

Kun tieto levisi muillekin tšuudisuvuille, kertoman mukaan kaivoivat he joukolla suuria kuoppia, joiden antoivat romahtaa ylleen. Näitä kuoppia löytyy edelleen eri puoliilta Pohjois-Venäjää, ja tšuudien uskotaankin kadonneen maan alle jatkamaan elämäänsä muiden jaloimpien, kuten esimerkiksi haudattujen kotieläinten ja arvometallien, kanssa.

Muistatteko, kun kaksi vuotta sitten kirjoitin:

“On tämä tuuli, jonka alkulähdettä en tunne, jonka alkulähdettä eivät muutkaan tunne, eikä tunne tuuli itsekään. Ne vain ovat, tuulevat, menevät ja taas tulevat vuosien ja vuosikymmenten takaa. Ja kun se tuuli puhaltaa vasten kasvoja, olo on lohdullinen – siitä, että on olemassa jotain pysyvää.

Sellaista, joka ei lopu eikä lopeta, joka jaksaa ja painaa ja pyyhkii hiussuortuvan tai kyynelen tai hiekanmurut poskipäiltä. Joka tuo tuoksun lähenevästä kesästä kaiken tämän räntäsateenkin keskellä, ja joka tuo tuoksun jostain muualta kaukaa – ehkä Balkanilta, ehkä Italiasta, ehkä vaan pohjoisesta. Ja juuri silloin kun tuntuu, ettei mikään mene kuten pitäisi, puuskahtaa tuuli vasten kasvoja:

“Menee, käännät vain purjeet ja kurssin.”

Uteliaille ja isälleni tiedoksi: minä nappasin ensimmäisen kalan ensimmäisellä nykäisyllä, ja saaliiksi saimme kiiskejä ja särkiä.