Mainos: SKS Kirjat

Vaellusvarusteet-teos – oikotie onneen

Viimein kotomaassa on julkaistu (uusi) opas, joka nivoo yhteen kaikki tärkeimmät vaellusvarusteet. Saanen esitellä 2020-luvulle päivitetyn eräretkeilyn aapisen, Ossi Määtän uutukaisen, joka ytimekkäästi ja konstailematta kantaa nimeä Vaellusvarusteet.

Moni tuntee Kevyesti kairassa -vaellusblogia kirjoittavan Ossi Määtän kevytretkeilyn airueena. Kattavan bloginsa lisäksi syksyllä 2020 julkaistu Kevytretkeilijän opas (SKS Kirjat) on erinomainen tietopaketti vaellusvarusteiden grammanviilaamisesta eli rinkan keventämisestä.

Nyt saaga jatkuu.

Muistatteko arvioni Kevytretkeilijän oppaasta? Lainaan itseäni muistin virkistykseksi:

“Vaikka saaga 2020 on vasta aluillaan, Kevytretkeilijän opas on takuulla yksi vuosikymmenen kiinnostavimmista retkeilykirjoista. Selkeiden, hyvin kirjoitettujen ja informatiivisten mutta ei lainkaan puisevien tekstien ansiosta huomasin viettäneeni kirjan parissa yhtä soittoa neljä tuntia. Aika katosi kuin kevyesti etenevä eränkävijä aavan tunturinummen horisonttiin, jonka yötön yö on taas tänäkin vuonna valaissut.”

Määttä teki sen taas

Tänä vuonna julkaistu Vaellusvarusteet-teos toimii niin itsenäisenä kirjana kuin Määtän esikoista täydentävänä oppaana.

Uskon, että esikoisen lailla myös Vaellusvarusteet tullaan muistamaan teoksena, joka päivitti vaellusvarusteiden yleistiedon tälle vuosituhannelle.

Tutustu kirjaan
Vaellusvarusteet-kirja

Yli 300-sivuinen Vaellusvarusteet-teos (SKS Kirjat) on tuhti tietopaketti varusteiden valinnasta.

Kuten kirjailija itse toteaa:

"Vaellusvarusteet-kirjalla on kunnianhimoinen tavoite kattaa suurin osa vaelluksella käytettävistä varusteista ja kertoa niistä niin seikkaperäisesti, että lukija voi tehdä hyvin perustellun valinnan."

Jos on lukenut Kullervo Kemppisen Eräretkeily-teoksen vuodelta 1966, tietää, miten laajasti asioita voi käsitellä.

Uskon puhuvani monen suulla, kun totean Määtän tehneen meille palveluksen: Vaellusvarusteet-kirjaan on todellakin tiivistetty ja nivottu kattavasti ne kaikista tärkeimmät vinkit.

Sen vuoksi on myös perusteltua todeta, että Määtän uutukaisen soisi löytyvän jokaisen vaeltajan eräkirjahyllystä.

Osta 20% alennuksella
vaelluskirja
Näyttävä teos sopii niin omaan kirjahyllyyn kuin lahjaksi vaellusta harrastavalle tai vasta lajin pariin löytäneelle ystävälle.

 

Vaellusvarusteiden Aapinen

Perusteellinen. Visuaalinen. Tarpeellinen. Ja todella paksu.

Selkeä!

Perusteellisuus ja selkeys kulkevat aniharvoin käsi kädessä – toisin on tässä teoksessa.

Määtän taito kertoa asioista seikkaperäisesti tiivistämällä on omaa luokkaansa. Myös kirjan taitto tukee lukunautintoa. Teosta on miellyttävä selata, eikä lukeminen puuduta missään vaiheessa.

Arvostelija haluaakin tsässä vaiheessa esittää suuret kiitokset Emmi Kyytsöselle upeasta taittotyöstä.

Selkeys on hyvän oppaan tärkeimpiä ominaisuuksia; lukija ei tukehdu tiedon määrästä vaan hänelle tarjoillaan vinkkejä pala kerrallaan helposti omaksuttavalla ja sisäistettävällä tavalla.

"Ossin taito kertoa asioista seikkaperäisesti tiivistämällä on ihan omaa luokkaansa. Myös kirjan taitto tukee tätä. Teosta on miellyttävä selata ja lukea, eikä lukeminen puuduta missään vaiheessa."

— KAUKOKAIPUU

Tuhti 334-sivuinen opas tuo uutta tietoa kaikentasoisille vaeltajille

Teksteihin on käytetty aikaa ja ajatusta. Lyhyet haiku-runot tahdittavat uuden kappaleen alkua ja nostavat lukijalle hymynkaretta.

Pakkasit repun
yöttömän yön kosteutta
hengitit syvään

Teos sopii yhtälailla vasta lajin pariin löytäneiden kuin erämaan konkareiden luettavaksi: siinä esitellään kattavasti kaikki tärkeimmät varusteet, jotka kannattaa pakata mukaan, oli kyseessä sitten kansallispuistoon tai erämaahan kohdistuva vaellus.

Lisäksi suosituksissa on huomioitu niin käytännöllisyys kuin mukavuus sekä tottakai vaelluksen turvallisuus.

Kuten aiemmassa teoksessaan, myös tässä pureudutaan varusteiden materiaaleihin sekä huoltoon ennen ja jälkeen vaelluksen.

 

Kirja on jaettu kahteen osioon, jotka ovat Sulan maan vaellus ja Talvivaellus. Vinkkejä löytyy yli 300 sivun verran.

 

Telttailua ja tarpin alla nukkumista

Teltassa ja tarpin alla nukkuminen ovat kirjan keskiössä yöpymisestä puhuttaessa.

Aiheista sivutaan myös riippumattoilua, reppulautailua ja vuoristovaelluksia, jotka eivät sopineet mukaan esikoiskirjaan. Nämä kolme ovat kuitenkin itsessään sen verran laajoja aiheita, että niistäkin kirjoittaisi oman kirjan.

Sen vuoksi näiden osioiden keveys on mielestäni täysin perusteltu.

 

vaellusvarusteet-kirja
Selkeät listat helpottavat tiedon omaksumista ja vaellusrinkan pakkaamista.

 

Jos olet listanörtti kuten minä, rakastat tätä opasta

Selkeiden listojen avulla rinkka on helppo pakata, kohdistui vaellus sitten sulan maan kuukausille tai talvisiin tunturimaisemiin. Etenkin jälkimmäinen nousee kohdallani todella suureen arvoon.

Jälki takana
piirsinkö sen lumeen?
Täällä olemme!

Olen nimittäin täysi noviisi talvivaelluksesta puhuttaessa – en ole (vielä) tehnyt pidempää talvireissua, vaikka olenkin nukkunut pilkkireissuillani pakkasöitä tunturissa.

Oppaan vinkkien avulla uskaltaisin kuitenkin suunnitella oman talvivaelluksen, ilman että minun tarvitsisi googlata aiheesta sen tarkemmin (retkiruokia lukuun ottamatta).

Se tuntuu turvalliselta.

Ja se onkin toinen hyvän oppaan merkeistä.

 

vaellusvarusteet kirja
Opas on kuvitettu havainnollisin kuvin ja piirustuksin.

Joululahja hankkimatta? You know what to do.

vaellusvarusteet-kirja ossi määttä

Lukijan kiitos

Takakannesta: ”Kirja käy läpi kaikki retkeilijän ja vaeltajan eri olosuhteissa tarvitsemat vaatteet ja välineet sekä opastaa myös niiden käytössä ja huollossa. Kirja kattaa vaellusvarusteet laajasti ja seikkaperäisesti retkikeittimistä riippumattoihin ja leijahiihdosta liukulumikenkiin.

Kun vaellusvarusteet ovat kunnossa, voi luontoseikkailusta nauttia täysin rinnoin kaikkina vuodenaikoina – myös perheen pienimpien vaeltajien kanssa.”

Kaiken kaikkiaan teos on mitä mainioin jatkumo Kevytretkeilijän oppaalle.

Näihin vinkkeihin nojaan, kun suunnittelen sen ensimmäisen talvivaelluksen kelkan sijaan monot jalassa Finnmarkin tuntureille.

Tuntureiden yö!
Astellen innokkaasti
loputtomuuteen

 

Vaellusvarusteet (SKS Kirjat, 2022)

Osta omaksi tai lahjaksi

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

Privacy Preference Center