Pohjoisen maaruskaa matkiva rahkasammal on vielä syksyn jäljiltä punehtunut, ja Torronsuon aavaa maisemaa riittää yhtä pitkälle, kuin silmä kantaa. Jostain kuuluu kapustarinnan haikea vihellys.

Etelä-Suomen lauhasta sydäntalvesta verkalleen heräilevä Torronsuo on upea erämaa-alue Hämeen järviylängöllä Tammelan kunnassa, jossa – jos maisemat eivät olisi vailla tuntureita – voisi kuvitella olevansa Suomen Lapissa.

Torronsuon kansallispuisto on erinomainen päiväretkikohde avaria maisemia rakastaville luonto- ja lintuharrastajille. Kiljamon pysäköintialueen vieressä seisovasta näkötornista voi tähyillä kurkiaurojen ja syyshanhien paluumuuttoa, ja soisessa maastossa pesivä riekkokanta on maamme eteläisimpiä.

Torronsuon pysäköintialueen vierestä lähtevä puolentoista kilometrin mittainen Kiljamon kierros on esteetön ja suo-osuudeltaan pitkostettu, minkä johdosta tänne voi saapua myös pyörätuolilla tai lastenrattaiden kanssa. Vähän pidempi reitti kuljettaa kävijän Torronsuon yli Härksaaren vanhoille maasälpä- ja kvartsilouhoksille.

Minä valitsin Torronsuon reiteistä pisimmän, reilun kymmenen kilometrin mittaisen matkan suomalaisen luonnon alkuperäismaisemiin.

Torronsuon pitkospuiden alla levittyy rahkasammalen pettävä pohja, jonka turvekerros yltää parhaimmillaan yli kymmeneen metriin. Sen vuoksi tämä alue on arvoltaan Suomen syvin suo: luonnon muisti ja menneisyyden jälkiä säilövä maan arkisto, sillä Tammelasta tehdyt löydökset osoittavat, että aluetta on asutettu jo kivikaudella.


Torronsuon kansallispuisto

Torronsuon kansallispuisto


Kuljen aikani, kunnes pysähdyn evästauolle. Kahvikuppi lämmittää kirpeän kelin nipistämiä sormenpäitä – ihan vielä ei olisi oikea aika kynsikkäille, mutta niiden kanssa näiden vetelien suonsilmien kuvaaminen onnistuu helpommin.

Kas, vielä löytyy riitettä!

Aamupakkanen on päässyt pyyhkäisemään veden pintaa, kellohan lyö vasta kymmentä. Kaadan lisää kahvia ja katsahdan viereeni. Karun keidassuon rimpisilmäkkeistä löytyy viime vuoden leväkköä, joka monivuotisena kukkii taas kesä-heinäkuussa. Sitä odotellessa.



Torronsuon kansallispuisto

”Alussa oli suo, kuokka – ja Jussi.”

Vielä sata vuotta sitten Suomi oli maailman soisin maa. Ehkä juuri siksi nämä ruohoiset nevat ja ryteikköiset rämeet ovat maisemina painuneet suomalaiseen mieleen. Onhan soita pidetty aikanaan myös elämän ja kuoleman kannaksena – kuorena, joka erottaa ylisen alisesta. Päivän ikiyöstä. Ikiroudan auringosta. Toiset taas uskovat, että painaessaan korvansa kiinni pitkospuuhun, voi kuulla suon sydämenlyönnit.


Torronsuon kansallispuisto

Torronsuon kansallispuisto

Torronsuon kansallispuisto

Torronsuon kansallispuisto


Torronsuolla on hiljaista, kuten pitääkin olla. Maisema on kaunis.

Reittini kaartaa suolampien pilkuttamista maisemista kuusikkoisen korven reunustamalle polulle, josta matka jatkuu läpi unisen Torronkylän ja lyhyen maantiepätkän kautta takaisin vapauden tuoksun maalle suopursujen valtakuntaan, jossa luonnon pienet ihmeet tavoittelevat jo terhakkaasti auringonsäteitä. Sammaleet kylpevät välkehtivissä suonsilmissä.

Kesä on Torronsuolla toivotettu tervetulleeksi, vaikka kevättä on vielä jäljellä.


Torronsuon kansallispuisto


Juttu on julkaistu aiemmin Latu&Polku-lehdessä.