outdoors-3

Pitkä viikonloppureissu, reilu viikko tai vaikka parikin mokomaa onnistuvat kevyillä käsimatkatavaroilla helposti, kunhan varustuksen suunnittelee huolella etukäteen. Lähtiessäni kuukauden mittaiselle seikkailulle Thaikkuihin painoi rinkkani kokonaisuudessaan alle kuusi kiloa, ja kuuteen kiloon oli laskettu mukaan laukun oma (2800 g) paino. Olen erinomainen pakkaaja, ja hankin pääsääntöisesti vain hyvistä, mukavista ja kestävistä materiaaleista valmistettuja vaatteita ja tuotteita. Laukku tai kello voi – ja mieluusti onkin – elinikäinen ystävä.

Tavan reissukamat siis ovat kunnossa, mutta toisin oli retkeilyvarustuksen laita: kunnon vaelluskengät löytyvät ja niillä olen kiivennyt Kuikkapäälle ja Pirunporttiakin ihailemaan, isältäni olen saanut Torronsuolla korkkaamani termospullon. Teltta on erinomainen vaikkakin painava. Siihen ne sitten jäivätkin.

Scandinavian Outdoor Store ei innostunut pelkästään Euroopan road tripistämme, vaan myös Suomiretki-tempauksesta sekä kotimaata käsittelevistä kirjoituksistani. Outdoor-rientoihin erikoistuneelta verkkokaupalta mukavan blogiyhteistyön merkeissä saatuja retkivarusteita on siis tarkoitus käyttää meneillään olevan Euroopan-kiertomatkan lisäksi myös pitkin kesää ja tulevana syksynä, sillä kalenterissa on tilaa vielä monelle viikonloppureissulle Suomineidon suloihin: kuten taannoisessa Retkipaikka.fi-sivustolle antamassani haastattelussa totesin, Pohjois-Savon mökkirannan kuunsillassa huilaava hauki odottaa minua saapuvaksi heinäkuun viimeisellä viikolla.

Torronsuon kansallispuisto

Kiitos Scandinavian Outdoor Storen, myös retkivarustus on karttunut. Kevyesti. Olen haaveillut pitkään pienestä makuupussista, ja toiveissani on ollut myös oma otsalamppu – valontarve nimittäin konkretisoitui jo vuoden 2005 Saksan Hurricane-festareilla. Tuolla kyseisellä reissulla kävi onneksi aivan uskomaton tuuri, jota muistelen hymyillen vielä tänäkin päivänä: Tapasimme täydessä festarijunassa miehen, joka oli ottanut mukaansa seitsemän kynttilää. Nuo seitsemän kynttilää hän halusi syystä tai toisesta jakaa seitsemälle kauniille naiselle.

Onneksi ystäväni Outi oli heistä yksi, sillä kynttilä todella tuli tarpeeseen toukokuun pimeässä yössä: kenellekään rokkitytöistä ei tullut mieleenkään pakata taskulamppua mukaan, mutta se oli silloin ja silloin priorisoitiin toisia asioita. Lepattavan liekin avulla riisuttiin, kaivettiin laukkuja ja kukin vuorollaan käperryttiin mukaan raahattuihin makuupusseihin, jotka tänä päivänä ovat enää muisto vain.

Festarireissun aikana en vielä tapaillut Matiasta, joka – kuten kai miehet yleensä  –  on aivan käsittämätön taskulamppufani. Kun janarina leikimme kaveriporukalla tuikkista, oli minun lamppuni pieni ja tuhnu. Kaikilta pojilla taas löytyi isot ja painavat Maglitet, joita kannettiin olkaa vasten kuin missäkin poliisisarjassa.

outdoors-1

SOSin lähettämästä varustelaatikosta löytyi kaksi Jack Wolfskinin makuupussia: sininen Pounder painaa vaivaiset 490 grammaa, oranssi Misty Morning karvan yli kilon. Kompaktit ja ilmalla täytettävät Woldmat Trail -makuualustat sievät 680 grammaa, ja keventyipä rinkka myös teknisten Sea To Summit -pyyhkeiden á 285 g ansiosta. Vaimolle löytyi pienempi taskulinkkari, Matias sen sijaan innostui täyden kapasiteetin Leathermanista, josta tulee varmasti elinikäinen ystävä – aivan kuin pitääkin.

Petzl Tikka R+ -otsalamppujen ansiosta kynttilät voi jatkossa säästää romanttisiin illallisiin, kuten tänään täällä Tsekkien Mariánské Lázněssa, pienessä ja pittoreskissa spa- ja konferenssikaupungissa. Siispä terveisiä road tripiltä, matkamme on sujunut hienosti! Kunhan pääsemme Itävallan ja Slovenian upeisiin ulkoilmamajoituksiin, kerron miten kaikki toimi käytännössä. Odotukset ovat kovat, mitä tulee lukemiini kokemuksiin ja varustearvosteluihin.

Säderskär majakka | Helsinki

Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa

Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.

KAUKOKAIPUU on Suomen luetuin matkablogi, jonka mukana pääset nojatuolimatkailemaan niin kotimaan kohteisiin kuin maailman kauneimpiin nähtävyyksiin. Mediakortti.

Jos varaat lennot. äkkilähdön pakettimatkan tai opastetun kierroksen yhteistyökumppanieni kautta, sinä et maksa yhtään ylimääräistä, mutta minä saan pienen korvauksen. Tällä tavoin voit halutessasi tukea Kaukokaipuun toimintaa ja mahdollistaa maksuttomien vinkkien ja oppaiden julkaisemisen jatkossakin. Kiitos. ❤️

© KAUKOKAIPUU

Privacy Preference Center

Evästeasetukset
KAUKOKAIPUU

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet mahdollistavat verkkosivuston perustoiminnot, kuten sivuston lukemisen kaikkine sisältöineen. Sivustoa ei voida käyttää oikein ilman välttämättömiä evästeitä.

Analytiikka

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analytics -palvelua kerätäkseen nimettömiä tietoja, kuten sivuston kävijämäärän ja suosituimmat sivut. Tämän tiedon perusteella pystymme tuottamaan lisää lukijoita kiinnostavia matkailusisältöjä.

Evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.