”Onko siellä Monni”
Kun aamun holtiton räkäkuplaitku on saatu hetkeksi taltutettua, saan kerrotua seuraavan, joka meni jotenkin näin:
Puhelin soi.
– Marinella.
– Hyvää huomenta, onko siellä Himari Marinella, tai pikemminkin, (vahva paino kahdella n-kirjaimella) Monni?
– Kyllä vain.
– Kuulehan, Monni (taas vahva painotus kahdella n-kirjaimella). Täällä soittaa XX Ruokolahdelta. Minulla on sinun kirjasi, ihan on kunnon eräkirja! Se tilattiin minulle lahjaksi ja se on hieno! Aikamme Aho mutta nainen.
– Minä..
– Annas, kun jatkan! Tuntemattoman polku, on hieno! Tuli ihan tippa linssiin.
– Kiitos.
– Nukuitko oikeasti korsussa?
– Nukuin minä.
– Hienoa! No niin, kaikkea hyvää, Monni, voi hyvin.
– Minä..
Puhelu loppuu.
Mitä olisit itse sanonut.
Ryven räkäkuplissa ja onnellisuuttani varmasti koko loppuvuoden.
Eikä sillä ole väliä, koskettaako kirja kaikkia samoin. Vain sillä on väliä, että se löytää oikeat lukijat.
“Entä miten metsät voisivat enää koskaan luottaa meihin, kun ne tietävät, miten kansakuntien teollistuminen on tehnyt meistä ahneita; kun ne tietävät, miten olemme kaataneet vanhoja luonnonvaraisia metsiä ja istuttaneet niiden tilalle puupeltoja? Miten ne voisivat ikinä antaa anteeksi meille, jotka olemme kaataneet, hakanneet, polttaneet, ottaneet omaksemme, muokanneet, myrkyttäneet ja lopulta nujertaneet ne?
Metsän pitäisi olla muutakin kuin ihmisten aiheuttamia ongelmia imevä alati pienenevä huolinielu. Metsien pitäisi saada elää tasavertaisina meidän kanssamme, mutta ne eivät saa – eivät vaikka olivat täällä ennen meitä ja tulevat aina lopulta olemaan, sillä me häviämme, ennen kuin ehdimme kaataa ne kaikki. Onneksi.”
Ote Erältä, eräistä -kirjasta, sivulta 142.
Kiitos, kun tuet sivuston toimintaa
Kun hankit retkeilyvarusteita ja kirjoja boldattujen sinisten linkkien ja painikkeiden kautta, minä saan pienen provision, mutta sinä et maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos, kun tuet KAUKOKAIPUUn toimintaa ja mahdollistat lukukokemuksen ilman mainosbannereita.
Ihana tarina <3
Minua kosketti kirjassasi juurikin tuo kertomus metsästä, mitä tässä lopussa lainaat. Se pysäytti minut miettimään ja on kummitellut päässäni siitä lähtien kun sain kirjasi käsiini. Luin kirjan yhdeltä istumalta, luulen että palaan siihen vielä usein ja luen sen rauhallisemmin tunnelmoiden. Luen sen ehkä ääneen niin saan kaikki painotukset kohdalleen, enkä silloin voi lukea sitä liian nopeasti.
Palatakseni metsään… Tuo lainaus, laita se yle:n luontorunokilpailuun, joka vasta aukesi. Ajattelin itsekin kirjoittaa jotain sinne, mutta tuo koskettavuudellaan ja ajankohtaisuudellaan veisi varmaan voiton. Metsä joka on elävä, joka hiljaa kärsii kaiken, mutta samalla silti antaa kaiken niille, jotka sen sielua nakertavat.