Siinä vaiheessa, kun oltiin ajettu ylöspäin johtavaa serpentiinitietä jo neljänkymmenenviidenminuutin ajan,
tokaisin Matulle, että kohtahan ollaan jo varmaan perillä. Ei oltu.
Kapea ja mutkainen tie otti vielä toisen mokoman, ja ehdittiin Välimeren korkeimmalle Biokovo-vuoriston huipulle juuri sopivasti ennen auringonlaskua. Kirkkaalla kelillä sieltä näkee kuulemma Italiaan saakka, mutta tällä kertaa saatiin tyytyä vähän sumuisempaan säähän. 1762 metrissä lämpötila oli laskenut kymmeneen plusasteeseen, kun alhaalla rannikolla mittari hipoi kolmeaviittä. Utuisesta kelistä huolimatta näkymät olivat aivan mahtavat ja vuorifiksaation omaava tutkapari ei voinut muuta kuin huokailla.
Vierailu kansallispuistossa kustantaa noin kympin, mutta se on pieni hinta vastaan tallustaneiden härkien aiheuttamasta hämmennyksestä, naurunpyrähdyksistä kun kolmikymmenpäivinen kilipukkilauma ei suostu liikahtamaan auton edestä sekä kotimatkasta villihevosten saattelemana.
LISÄÄ SAMASTA AIHEESTA
